25.10.2018

A oli vastustanut poliisin hänelle automaattisessa liikennevalvonnassa antamaa rikesakkomääräystä, minkä jälkeen syyttäjä vaati A:lle käräjäoikeudessa rangaistusta liikennerikkomuksesta. Syytteen mukaan A oli huolimattomuudesta rikkonut tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä kuljettamalla henkilöautoa 71 kilometrin tuntinopeudella Valtatie numero 4:llä Kuivaniemen kohdalla ylittäen liikennemerkein osoitetun sallitun enimmäisnopeuden 60 kilometriä tunnissa. Tapahtuma oli todettu poliisin automaattisella liikennevalvontalaitteella.

A kiisti syytteen ja vaati sen hylkäämistä perusteettomana. A myönsi ajaneensa rangaistusvaatimuksessa ilmoitettua nopeutta, mutta kiisti syyllistyneensä rikkomukseen vedoten siihen, että ainoa nopeusrajoituksen muuttumisesta ilmoittava liikennemerkki oli ollut lumen peittämä eikä hän ollut näin ollen voinut tietää alueen nopeusrajoitusta. A vetosi myös siihen, että alueella ollut 60 kilometrin nopeusrajoitus oli ollut poikkeuksellinen muihin Valtatie 4:llä oleviin risteysalueisiin nähden eikä hän ollut ulkopaikkakuntalaisena voinut tietää poikkeuksellisesta nopeusrajoituksesta. A oli myös esittänyt, että hän oli joka tapauksessa noudattanut häneltä vaadittavaa huolellisuutta, sillä hän oli risteysalueelle tultaessa hiljentänyt ajonopeutensa 71 kilometriin tunnissa.

Käräjäoikeus toimitti asiassa suullisen pääkäsittelyn ja totesi asiassa olleen riidatonta, että nopeusrajoituksesta kertova liikennemerkki ei ollut ollut luettavissa sen lumisuudesta johtuen. Käräjäoikeus katsoi asiassa kirjallisena todisteena esitetystä mitätöidystä rangaistusvaatimuksesta käyneen ilmi, että tapahtumapaikka oli ollut juuri ennen risteysaluetta, josta käännyttiin Kuivaniemen keskustan suuntaan. Sama seikka oli käynyt ilmi myös kirjallisena todisteena esitetystä valokuvasta, josta oli nähtävissä risteystä osoittavat liikennemerkit.

Käräjäoikeus totesi tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän yleisiin velvollisuuksiin kuuluvan liikennesääntöjen ja olosuhteiden edellyttämän huolellisuuden ja varovaisuuden noudattaminen. Tähän liittyen tienkäyttäjän oli myös otettava selko kulloinkin vallitsevista ajonopeuksista. Vaikka tienkäyttäjän velvollisuutena ei voinut pitää sitä, että tämä puhdistaisi lumeentuneet liikennemerkit, oli tällä korostunut huolellisuusvelvollisuus mainituissa olosuhteissa. Tapahtumapaikka oli ollut Kuivaniemen keskustan läheisyydessä sijaitseva risteysalue, joten lähtökohtaisesti voitiin olettaa, että nopeusrajoitus sitä lähestyttäessä muuttui nopeutta alentavasti. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut merkitystä sillä seikalla, että A:n käsityksen mukaan kyse oli ollut poikkeuksellisesta nopeusrajoituksesta muihin Valtatie 4:llä oleviin risteysalueisiin nähden, sillä nopeusrajoitus saattoi vaihdella eri risteyksissä muun muassa ympäristöstä, tien kunnosta, olosuhteista ja näkyvyydestä riippuen. Liikennerikkomus oli niin sanottu tekorikos, jossa sääntöjen rikkominen sellaisenaan riitti rangaistavuuden perusteeksi. Asiassa ei ollut tullut esiin sellaisia oikeuttamisperusteita, joiden nojalla A:n olisi voitu katsoa vapautuvan rangaistusvastuusta. Nyt kysymyksessä olevaan asiaan ei sovellettu rikoslain säännöksiä, sillä kyse oli tieliikennelain ja rikesakkorikkomuksista annetun lain mukaan rangaistavasta teosta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut merkitystä myöskään sillä, että A oli ulkopaikkakuntalainen, koska tienkäyttäjän yleisiin velvollisuuksiin kuului noudattaa liikennesääntöjä ja olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Pelkkä liikennesäännön rikkominen riitti rangaistusvastuun toteutumiseen, joten asiassa ei ollut merkitystä sillä, että A:n ajonopeus oli ollut risteysalueelle tultaessa 71 kilometriä tunnissa, kun asiassa oli riidatonta, että ajonopeus oli ollut sallittua ajonopeutta korkeampi. Käräjäoikeus katsoi näillä ja tuomiosta tarkemmin ilmenevillä perusteluilla A:n jättäneen huolimattomuuttaan noudattamatta liikennemerkillä osoitettua nopeusrajoitusta ja syyllistyneen menettelyllään liikennerikkomukseen.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n liikennerikkomuksesta 170 euron suuruiseen rikesakkoon.

A valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään tai että hänet jätetään joka tapauksessa rangaistukseen tuomitsematta. A vaati lisäksi, että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan hänen asianosaiskulunsa ja että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

Syyttäjä vaati vastauksessaan, että A:n valitus hylätään.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely rikosasiassa, jos vastaaja sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Mainitun luvun 15 §:n 1 momentin mukaan todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä 12 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä.

Asiassa oli riidatonta, että A oli syytteessä kuvatuin tavoin kuljettanut henkilöautoa 71 kilometrin tuntinopeudella alueella, jossa suurin sallittu enimmäisnopeus oli ollut 60 kilometriä tunnissa. Riidatonta oli lisäksi, että A:n nopeuden mitannutta automaattista liikennevalvontalaitetta edeltänyt, nopeusrajoitusta osoittanut liikennemerkki oli ollut tapahtumahetkellä lumen vuoksi lukukelvoton. A oli kiistänyt tienneensä, että alueella oli ollut 60 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Riidanalaista oli se, oliko A:n menettely ollut syytteessä kuvatuin tavoin huolimatonta.

Käräjäoikeus oli selostanut tuomionsa perusteluissa asian ratkaisemisen kannalta keskeisen näytön ja siitä tekemänsä johtopäätökset. Hovioikeus katsoi, että henkilötodistelun uudelleen vastaanottamisella ei olisi ollut asian riidattomat seikat huomioon ottaen saatavissa asian ratkaisun kannalta merkityksellistä lisäselvitystä. Käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei ollut jäänyt kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. Asiassa oli kysymys sellaisesta käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevästä näytöstä ja riidattomista seikoista tehtävistä johtopäätöksistä sekä asian oikeudellisesta arvioinnista, jotka eivät edellytä pääkäsittelyn toimittamista. Pääkäsittelyn toimittaminen oli muutoinkin
selvästi tarpeetonta.

Tieliikennelain 103 §:n 1 momentin mukaan se, joka tahallaan tai huolimattomuudesta muuten kuin 98 - 102 tai 105a §:ssä mainitulla tavalla rikkoo tieliikennelakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä, on tuomittava liikennerikkomuksesta sakkoon.

Liikennerikkomuksen rangaistavuus perustui edellä lausutun rangaistussäännöksen mukaisesti tekijän sääntöjenvastaiseen menettelyyn. Lisäksi teon tunnusmerkistö edellytti tekijältään tahallisuutta taikka

huolimattomuutta. Tässä tapauksessa A:n menettelyn rangaistavuus perustui siihen, että A olisi tienkäyttäjänä huolimattomuudesta ylittänyt liikennemerkillä osoitetun suurimman sallitun enimmäisnopeuden rikkoen siten tieliikennelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä. Asiassa oli kysymys A:n huolimattomuuden arvioinnista nyt kysymyksessä olevaa tapahtumainkulkua tarkasteltaessa. Siitä huolimatta, että liikennerikkomuksessa oli tekona kyse rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä tekoa lievemmästä sääntöjen vastaisesta menettelystä, hovioikeus katsoi, että A:n huolimattomuutta oli arvioitava samoista lähtökohdista kuin hänen huolimattomuuttaan olisi arvioitava rikoslain säännöksiä sovellettaessa. Tässäkin asiassa näyttötaakka A:n huolimattomuudesta oli siten syyttäjällä.

A oli kiistänyt menetelleensä huolimattomasti. A:n mukaan hän ei ollut jättänyt lumen peittämää liikennemerkkiä kokonaan huomioon ottamatta sen lukukelvottomuudesta huolimatta. Syyttäjä oli vastaavasti vedonnut asiassa tienkäyttäjän korostuneeseen huolellisuusvelvollisuuteen muuttuneissa, tässä tapauksessa talvisissa olosuhteissa. Syyttäjän mukaan A:n olisi täytynyt liikennemerkin lumisuudesta huolimatta ymmärtää risteysaluetta lähestyessään nopeusrajoituksen aleneminen 60 kilometriksi tunnissa päättelemällä tämä liikennemerkin sijaintipaikan, muodon ja muiden olosuhteiden perusteella.

Hovioikeus totesi, että tienkäyttäjälle kuuluva huolellisuusvelvollisuus oli asetettava syyttäjän esittämin tavoin lähtökohtaisesti korkeaksi. Kyse oli tienkäyttäjän velvollisuudesta noudattaa hänelle liikenteen ohjauslaittein annettuja ohjeita ja määräyksiä. Kyseinen velvollisuus oli tieliikenteen turvallisuuden kannalta olennainen. Tässä tapauksessa tapahtumapaikan ainoa suurinta sallittua ajonopeutta osoittanut liikennemerkki oli kuitenkin ollut riidattomasti lumen vuoksi kokonaan lukukelvoton. Selvää oli, että liikennemerkin täysin peittämä lumi oli vaikeuttanut sen osoittaman määräyksen selville saamista. Se, minkä laajuista huolellisuusvelvollisuutta lumen peittämän liikennemerkin kohtaavalta kuljettajalta voitiin vaatia, oli arvioitava aina tapauskohtaisesti kulloinkin vallinneet olosuhteet huomioon ottaen. Kaikissa liikennetilanteissa ei voitu pitää liikenneturvallisuudenkaan kannalta perusteltuna, että ajoneuvon kuljettajalle asetettaisiin esimerkiksi velvollisuus pysäyttää ajoneuvonsa liikennemerkin puhdistamiseksi sen sisällön selvittämistä varten. A:n huolimattomuutta tarkasteltaessa asiassa olikin kiinnitettävä huomiota siihen, minkälaista huolellisuutta häneltä oli voinut nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa edellyttää.

A:n ajo oli tapahtunut Valtatie 4:llä, jossa yleisnopeusrajoitus oli ollut tapahtuma-aikaan talvella 80 kilometriä tunnissa. A:lle mitattu ajonopeus ei ollut ylittänyt tätä yleisnopeusrajoitusta. A:n mukaan hän oli hiljentänyt ajonopeuttaan risteysaluetta lähestyessään olettaen kuitenkin suurimman sallitun ajonopeuden olleen edelleen 80 kilometriä tunnissa. A oli nyt käsiteltävänä olleeseen tapahtumapaikkaan nähden ulkopaikkakuntalainen, eikä hänen ollut väitettykään tienneen lumen peittämän liikennemerkin sisältämästä määräyksestä entuudestaan. A:n asiassa esittämältä videotallenteelta ilmeni lumen peittämän liikennemerkin sijainneen pitkähköllä suoralla valtatieosuudella. Liikennemerkin jälkeen tien laidassa oli näkynyt oikealle Oijärven ja Kuivaniemen suuntaan osoittanut opastusmerkki, minkä jälkeen tie oli vielä jatkunut huomattavan pituisen matkan ennen risteystä. Videotallenteelta ei ilmennyt, että lumen peittämää liikennemerkkiä olisi edeltänyt taajama-alueen liikennemerkki taikka muitakaan asumiskeskittymän lähestymisestä kertovia merkkejä ja seikkoja tievalaistusta lukuun ottamatta. A:n selvitystä siitä, että samalla valtatiellä Iin pohjoispuolelta Tornioon saakka oli myös useita risteysalueita, joissa nopeusrajoitus säilyi 80 kilometrissä tunnissa, ei ollut myöskään osoitettu virheelliseksi.

Kaikki edellä lausutut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi, ettei A:n voitu näissä olosuhteissa katsoa täytyneen ymmärtää risteysalueen lähestymisen tarkoittaneen nopeusrajoituksen alenemista 60 kilometriksi tunnissa. Pelkästään liikennemerkin pyöreästä muodosta näissä olosuhteissa ei ollut voinut päätellä merkin osoittaman määräyksen sisältöä. Se, että A:n olisi täytynyt päätellä tapahtumapaikan suurin sallittu enimmäisnopeus joidenkin muiden kuin jo edellä selostettujen seikkojen taikka olosuhteiden perusteella, oli jäänyt asiassa syyttäjän väitteen varaan.

A:n huolimattomuus nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa oli ollut joka tapauksessa vähäistä. A oli lumen peittämän liikennemerkin havaittuaan ja risteysaluetta lähestyessään laskenut ajonopeutensa huomattavasti alle kyseisen valtatien yleisnopeusrajoituksen. A:n menettelyn ei ollut osoitettu olleen hänelle tienkäyttäjänä kuuluvaan korostettuun huolellisuusvelvollisuuteenkaan nähden välinpitämätöntä. Kaikki edellä esitetyt seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi toisin kuin käräjäoikeus asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi menetellyt tässä asiassa rangaistavalla tavalla huolimattomasti. Näillä perusteilla syyte liikennerikkomuksesta oli hylättävä.

Koska syyte oli hylätty, valtio oli oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:n määrältään kohtuulliset asianosaiskulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa. Korvaukselle määrättiin maksettavaksi viivästyskorkoa kuukauden kuluttua hovioikeuden ratkaisun antamispäivästä lukien.

ASIAN RATKAISSEET HOVIOIKEUDEN JÄSENET

hovioikeudenneuvos Virve Salo
määräaikainen hovioikeudenneuvos Suvi Hannula
määräaikainen hovioikeudenneuvos Teemu Saukkoriipi, joka on myös esitellyt asian

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen