1.11.2018

A:ta koskenut konkurssi oli aloitettu Ranskassa tuomioistuimen 6.2.2012 antamalla päätöksellä maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1346/2000 mukaisena päämenettelynä ja oli 9.7.2012 julistettu päättyneeksi A:n varattomuuden vuoksi. Ranskan kauppalain mukaan maksukyvyttömyysmenettelyn päättäminen varojen riittämättömyyden vuoksi ei palauttanut velkojille oikeutta erillisperintään laissa mainittuja erityistapauksia lukuun ottamatta, joista asiassa ei ollut kysymys. A:n omaisuutta ei voitu maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen ulosmitata Suomessa saatavista, jotka olivat syntyneet ennen Ranskassa käydyn maksukyvyttömyysmenettelyn päättymistä.

Helsingin käräjäoikeuden ratkaisu 24.3.2014

Asian käsittely käräjäoikeudessa

A:n valitus

A valitti päätöksestä, jolla Helsingin ulosottoviraston kihlakunnan ulosottomies oli 7.1.2014 ulosmitannut A:n osuuden hänen 21.12.2014 kuolleen isänsä kuolinpesästä. Ulosmittaus koski hänen elinkeinotoimintansa arvonlisäveroja. Elinkeinotoiminta oli päättynyt, kun A oli asetettu konkurssiin Ranskassa Tarbesin kauppatuomioistuimen päätöksellä. Tuomioistuimen asettama selvittäjä oli konkurssin aikana huolehtinut yhteydenotoista kaikkiin A:n elinkeinotoimintaan liittyviin velkojiin. Konkurssi oli rauennut 9.7.2012, jolloin Tarbesin kauppatuomioistuin oli julistanut prosessin päättyneeksi A:n varattomuuden vuoksi.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Käräjäoikeus katsoi ulosottokaaren 3 luvun 97 §:ään viitaten, ettei konkurssin raukeaminen vapauttanut velallista maksamatta jääneiden verojen maksamisesta. A:n varoihin Ranskassa kohdistuneen konkurssimenettelyn rauettua varojen puuttumisen johdosta ja konkurssin alkamisen oikeusvaikutusten lakattua tällöin konkurssilain 3 luvun 11 §:n 2 momentin mukaisesti, ei ollut estettä A:n Suomessa maksuunpantujen, täytäntöönpanokelpoisten verojen perimiselle erillistäytäntöönpanossa omaisuudesta, jonka A oli saanut vasta Ranskassa vireillä olleen hänen varojen koskeneen konkurssimenettelyn rauettua.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Seija Ovaskainen

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Asian käsittely hovioikeudessa

Hovioikeus on 23.4.2015 lähettänyt Suomen oikeusministeriön kansainvälisen oikeudenhoidon yksikköön pyynnön Ranskan lainsäädännön selvittämiseksi. Ranskan oikeusministeriön vastaus on saapunut hovioikeuteen 10.12.2015.

Hovioikeus on 20.6.2016 lähettänyt Ranskan tasavallan Tarbesin kauppatuomioistuimen määräämälle likvidaatiomenettelyn selvitysmiehelle selvityspyynnön. Selvitys on saapunut hovioikeuteen 10.8.2016.

Hovioikeus on 3.11.2016 lähettänyt Suomen oikeusministeriön kansainvälisen oikeudenhoidon yksikköön pyynnön Ranskan lainsäädännön selvittämiseksi. Ranskan oikeusministeriön laatima vastaus lakitiedusteluun on saapunut 4.10.2017.

Hovioikeus on varannut Ranskan likvidaatiomenettelyn selvitysmiehen ja Ranskan oikeusministeriön antamien selvitysten johdosta Verohallinnolle ja Helsingin ulosottovirastolle tilaisuuden lausumien antamiseen.

Valitus

A on vaatinut, että ulosmittaus kumotaan.

Ulosmittauksen perusteena olivat A:n yrityksen elinkeinotoiminnasta aiheutuneet arvonlisäverovelat. Ranskan tasavallan Tarbesin kauppatuomioistuin oli julistanut yrityksen konkurssin alkaneeksi 6.2.2012 antamallaan päätöksellä. A oli ilmoittanut kauppatuomioistuimelle arvonlisäverovelkansa Uudenmaan verovirastolle. Konkurssipesän selvittäjä oli ottanut yhteyttä kaikkiin A:n elinkeinotoimintaan liittyviin velkojiin, eli myös Uudenmaan verovirastoon. Velkojilla oli siten konkurssimenettelyn aikana ollut mahdollisuus esittää vaatimuksensa. A:lle oli ilmoitettu, ettei hänellä itsellään ollut oikeutta ottaa yhteyttä velkojiin, koska konkurssipesän selvittäjä vastasi näistä yhteydenotoista.

Kauppatuomioistuin on 9.7.2012 antamallaan tuomiolla julistanut konkurssimenettelyn päättyneeksi. Tuomion mukaan A:n velkojat ovat menettäneet oikeutensa ryhtyä yksilöllisesti saatavien erillisperintään poikkeuksena kauppalain (code de commerce) L. 643-11 artiklassa mainitut tilanteet. Tästä huolimatta A:n osuus isänsä kuolinpesästä on ulosmitattu 7.1.2014. Ranskan tuomioistuimen päätökset olivat lainvoimaisia myös Suomessa, joten Uudenmaan verovirastolla ei ollut oikeutta erillisperintään.

Vastaus

Verohallinto on vaatinut, että valitus hylätään.

A oli harjoittanut liiketoimintaa yksityisenä elinkeinonharjoittajana ja hänen yrityksensä oli ollut arvonlisäverorekisterissä 15.3.2005-31.3.2012. A:n verovelat olivat muodostuneet vuoden 2012 perintöveroista, vuosien 2009-2012 arvonlisäveroista ja vuosien 2010-2011 myöhästymismaksuista. Verohallinnon tiedostoissa ei ollut merkintää siitä, että A:n verovelkojen määrästä olisi lähetetty Ranskaan maksukyvyttömyysmenettelyn johdosta selvitystä. Maksukyvyttömyysmenettely on 9.7.2012 julistettu päättyneeksi varojen riittämättömyyden vuoksi ja A:n isä on kuollut 21.12.2012. Näin ollen ulosmitattu kuolinpesäosuus ei ollut kuulunut maksukyvyttömyysmenettelyn piiriin.

Asiassa ei voitu soveltaa maksukyvyttömyysmenettelyistä annettua Neuvoston asetusta N:o 1346/2000. Joka tapauksessa Verohallinto ei ollut menettänyt oikeuttaan saataviensa perintään, koska se ei ollut antanut asetuksen 17 artiklan 2 kohdassa ja 34 artiklassa tarkoitettua suostumusta.

Verohallinto on vastauksen täydennyksessään todennut, että Verohallinnon tiedostoista ei ollut löytynyt merkintää Ranskan Tarbesin kauppatuomioistuimen määräämän selvittäjän ilmoituksesta, jossa Verohallintoa olisi pyydetty ilmoittamaan saamisensa.

Lausuma

Helsingin ulosottovirasto on katsonut, että valitus tulisi hylätä. Ulosottoviranomainen ei voinut tutkia ulosottoperusteen sisällöllistä oikeellisuutta. Ulosotossa oli riittävää, että täytäntöönpanoasia oli muodollisesti täytäntöönpantavissa. Verot oli maksuunpantu A:lle. A vastasi siten veroista henkilökohtaisesti omalla ulosmittauskelpoisella omaisuudellaan.

Lausumat Ranskan oikeusministeriön laatimasta lainsäädäntöselvityksestä 10.12.2015

A on katsonut, että maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olleet arvonlisäverovelat sekä myöhästymismaksut olivat vanhentuneita, sillä Verohallinto ei ollut ilmoittanut saataviaan määräajassa. Lakitiedustelussa mainitut erillisperintään oikeuttavat poikkeukset eivät soveltuneet asiaan eikä Verohallinnolla siten ollut oikeutta maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olleiden velkojen perintään ja ulosmittaukseen. A ei ole vastustanut perintöverojen perimistä vaan hyväksyi perintöverojen osalta ulosmittauksen.

Helsingin ulosottovirasto on ilmoittanut, ettei sillä ollut lausuttavaa selvityksestä.

Verohallinto on katsonut, että asiassa on kyse oikeuspaikkakeinottelusta, sillä velallinen on hakeutunut Ranskassa maksukyvyttömyysmenettelyyn saadakseen edullisemman oikeusaseman konkurssivelkojien vahingoksi. Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista olisi se, ettei ranskalaisen tuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon seurauksena suomalainen velkoja voisi periä saamisiaan Suomessa olevasta omaisuudesta.

Lausumat Ranskan likvidaatiomenettelyn selvitysmiehen laatimasta selvityksestä ja ulosottoviraston 22.8.2016 toimittamasta selvityksestä

A on katsonut, että selvitysmiehen lausuman perusteella Verohallinnolle oli annettu ilmoitus menettelyn alkamisesta Ranskan lain edellyttämällä tavalla. Näin ollen A:n verovelat ovat vanhentuneita. Verohallinnon prosessiosoitteeksi oli velkojaluetteloon ilmoitettu Helsingin ulosottovirasto, koska ulosottovirasto oli lähettänyt A:lle syksyllä 2011 kirjeen, jossa oli ilmoitettu verottajan valtuuttaneen ulosottoviraston perimään jatkossa saataviaan.

Verohallinto on katsonut, ettei selvitysmiehen Helsingin ulosottovirastolle lähettämän kirjeen otsikko ollut maksukyvyttömyysasetuksen 42 artiklan mukainen ja että selvitysmiehen olisi tullut asetuksen 40 artiklan mukaisesti toimittaa ilmoitus likvidaatiomenettelystä Verohallinnolle. Verohallinto ei ollut ollut tietoinen Ranskassa aloitetusta maksukyvyttömyysmenettelystä eikä näin ollut voinut hakea sekundäärimenettelyä Suomessa. Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista on, ettei ulosottomenettelyä voida luonnollisen henkilön osalta käyttää velan perinnässä velallisen omaisuuden sijaitessa Suomessa. Näin ollen sitä, että suomalainen velkoja joutuisi hakemaan puolustavaa sekundäärikonkurssia eikä saisi käyttää velan perinnässä edullisempaa ulosottomenettelyä, kun luonnollinen henkilö on velallisena ja velallisen omaisuus sijaitsee Suomessa, on pidettävä Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisena (ordre public).

Koska Verohallinto ei ollut saanut ilmoitusta Ranskassa aloitetusta maksukyvyttömyysmenettelystä, se ei ollut tiennyt mahdollisuudesta hakea Suomessa sekundäärimenettelyä. Ranskalaisen maksukyvyttömyysmenettelyn ja erityisesti rauenneen menettelyn vaikutusta ei tarvitse tunnustaa Suomessa tässä asiassa, koska Verohallinto ei ole voinut käyttää Suomen oikeusjärjestyksessä velkojille annettuja oikeudellisia keinoja saamisiensa perinnässä (ordre public -periaate).

Helsingin ulosottovirasto on ilmoittanut, ettei sillä ollut lausuttavaa selvitysmiehen selvityksestä.

A on vielä ilmoittanut, että maksukyvyttömyysmenettely oli päätetty 9.7.2012 annetulla tuomiolla, joten velkojalla ei ole enää mahdollisuutta vedota määräajan palauttamiseen. Selvitysmiehen käyttämällä ilmoitustavalla ei ollut merkitystä maksukyvyttömyysmenettelyn pätevyyteen, eikä ulosottovirastolla ollut oikeutta periä A:n verovelkoja, jotka ovat olleet maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

A on 1.2.2012 hakenut Ranskassa likvidaatiomenettelyn aloittamista ilmoittaen lakkauttaneensa maksunsa 17.1.2012. Maksukyvyttömyysmenettely (La Liquidation Judiciaire) on aloitettu Tarbesin kauppatuomioistuimen (Tribunal de Commerce de Tarbes) päätöksellä 6.2.2012. Menettely on julistettu päättyneeksi varojen riittämättömyyden vuoksi 9.7.2012.

Helsingin ulosottoviraston ulosottomies on valituksen kohteena olevalla päätöksellään 7.1.2014 ulosmitannut A:n osuuden 21.12.2012 isänsä kuolinpesästä päätöksen liitteessä lueteltujen Verohallinnon saatavien suoritukseksi. Asiassa on kysymys siitä, onko Ranskassa aloitettu maksukyvyttömyysmenettely esteenä A:n omaisuuden ulosmittaamiselle Verohallinnon saatavista.

Ranskan likvidaatiomenettelyn vaikutukset

Euroopan unionissa rajat ylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen vaikutusten säätelemisestä annettiin 29.5.2000 neuvoston asetus (EY) N:o 1346/2000 maksukyvyttömyysmenettelyistä (jäljempänä maksukyvyttömyysasetus tai asetus), joka tuli voimaan 31.5.2002. Asetus sisältää kansainvälistä toimivaltaa, sovellettavaa lakia, maksukyvyttömyysmenettelyjen tunnustamista ja yhteensovittamista koskevia määräyksiä. Asetuksessa maksukyvyttömyysmenettelyllä tarkoitetaan kaikkia velkoja ja siten myös esimerkiksi verovelkoja koskevaa menettelyä.

Euroopan unionissa on hyväksytty 20.5.2015 uudelleenlaadittu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/848 maksukyvyttömyysmenettelyistä, joka tuli voimaan 26.6.2017 ja eräiltä osin 26.6.2018. Uudistettu asetus korvaa aikaisemman asetuksen mutta sitä ei sovelleta tässä asiassa, koska maksukyvyttömyysmenettely Ranskassa ei ole alkanut 26.6.2017 jälkeen (uudelleenlaadittu asetus 84 artikla).

Asetuksen 1346/2000 liitteen A mukaan Ranskan maksukyvyttömyysmenettelyistä asetuksen soveltamisalaan kuuluvat "Liquidation judiciaire" ja "Redressement judiciaire avec nomination d’un administrateur". Tarbesin kauppatuomioistuimen päätöksen mukaan A:n kohdalla kysymys on ollut ensin mainitusta menettelystä, joka on Ranskan laissa säädettyjen edellytysten nojalla toimitettu yksinkertaistettuna likvidaatiomenettelynä (Liquidation judiciaire simplifiée). Siten Tarbesin kauppatuomioistuimessa aloitettu likvidaatiomenettely on kuulunut asetuksen soveltamisalaan.

Tarbesin kauppatuomioistuimessa aloitettu likvidaatiomenettely on ollut asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu päämenettely. Päämenettely voidaan aloittaa asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa velallisella on pääintressien keskus. Kun tuomioistuin on aloittanut maksukyvyttömyysmenettelyn, se on katsonut, että A:n pääintressien keskus on ollut Ranskassa.

Asetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaan muussa valtiossa kuin siinä, jossa velallisella on pääintressien keskus, voidaan aloittaa alueellinen menettely, jos velallisella on siinä valtiossa toimipaikkansa. Jos päämenettely on aloitettu, toisessa valtiossa aloitettu alueellinen menettely on sekundäärimenettely (3 artiklan 3 kohta). Alueellisen menettelyn vaikutukset ulottuvat vain siinä valtiossa sijaitsevaan velallisen omaisuuteen, jossa tällainen menettely on aloitettu (3 artiklan 2 kohta viimeinen virke).

Todettakoon, että Suomessa ei ollut ennen päämenettelyn aloittamista tai sen aikana aloitettu A:ta koskevaa, asetuksen 3 artiklan 2 kohdan mukaista alueellista menettelyä. Hovioikeus ei ota kantaa siihen, onko A:lla ollut Suomessa toimipaikka ja olisiko tämän perusteella Suomessa voitu aloittaa häntä koskeva alueellinen menettely.

Asetuksen 16 artiklan 1 kohdan mukaan 3 artiklan perusteella toimivaltaisen jäsenvaltion tuomioistuimen päätös maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta on tunnustettava muissa jäsenvaltiossa. Tätä periaatetta täydentää asetuksen 17 artiklan 1 kohta. Sen mukaan päätös päämenettelyn aloittamisesta saa ilman eri muodollisuuksia muissa jäsenvaltioissa samat vaikutukset kuin sillä on menettelyn aloitusvaltion lain mukaan, jollei asetuksen säännöksistä muuta johdu eikä 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua menettelyä ole aloitettu tässä toisessa jäsenvaltiossa. Tässä yhteydessä on syytä ottaa huomioon myös asetuksen 25 artiklan 1 kohta. Sen mukaan sellaisen tuomioistuimen päätös, joka on tunnustettava 16 artiklan mukaisesti ja joka koskee muun muassa maksukyvyttömyysmenettelyn päättämistä, on niin ikään tunnustettava ilman eri muodollisuuksia.

Asetuksessa on myös määräykset maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettavasta laista. Asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa ilmenevän pääsäännön mukaan maksukyvyttömyysmenettelyyn ja sen vaikutuksiin sovelletaan menettelyn aloitusvaltion lakia. Artiklan 2 kohdassa olevan luettelon mukaan, joka ei ole tyhjentävä, aloitusvaltion lain mukaan määräytyy muun muassa maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset saatavien erillisperintään, lukuun ottamatta vireillä olevia oikeudenkäyntejä (f alakohta), maksukyvyttömyysmenettelyn jälkeen syntyneiden saatavien asema (g alakohta), saatavien ilmoittaminen, todistaminen ja hyväksyminen (h alakohta) sekä maksukyvyttömyysmenettelyn päättämisen edellytykset ja vaikutukset, erityisesti sovinnon osalta (j alakohta). Asetuksen 28 artiklan mukaan sekundäärimenettelyyn sovelletaan vastaavasti sen valtion lakia, jossa tällainen menettely on alkanut, jollei asetuksesta muuta johdu.

Ranskan kauppalain (Code de commerce) L.622-7 artiklan mukaan maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta seuraa kielto maksaa ennen menettelyn alkamista syntyneitä velkoja. Kielto koskee myös sellaisia menettelyn alkamisen jälkeen syntyneitä velkoja, joita ei ole mainittu L.622-17 artiklassa. Maksukyvyttömyysmenettelyn alkaminen keskeyttää ja kieltää myös velkoja koskevan oikeudenkäynnin ja kaikenlaisen täytäntöönpanon (L.622-21 artikla). Tämäkään ei koske L.622-17 artiklassa mainittuja velkoja. Hovioikeus toteaa, että ulosmittauksen perusteena olevat Verohallinnon saatavat A:lta eivät ole L.622-17 artiklassa tarkoitettuja velkoja.

Ranskan kauppalain L.643-11 sisältää tämän asian kannalta olennaisen säännöksen siitä, että jos maksukyvyttömyysmenettely päätetään, niin kuin tässä tapauksessa, varojen riittämättömyyden vuoksi, menettelyn päättäminen ei palauta velkojille oikeutta erillisperintään lainkohdassa mainittuja erityistapauksia lukuun ottamatta, joista tässä asiassa ei ole kysymys. Tarbesin kauppatuomioistuin on julistaessaan A:ta koskeneen maksukyvyttömyysmenettelyn päättyneeksi 9.7.2012 samalla päätöksessään selostetun lainkohdan mukaisesti vahvistanut, että A:n velkojat ovat menettäneet oikeutensa ryhtyä yksilöllisesti saatavien erillisperintään lukuun ottamatta kauppalain L.643-11 artiklassa tarkoitettuja erityistapauksia.

Hovioikeus toteaa, että Ranskan kauppalain L.643-11 artiklan kielto ulottuu myös velalliselle maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen tulleeseen omaisuuteen, kuten perintöön. Mainitussa L.643-11 artiklassa on tosin perintöä koskeva poikkeussäännös, mutta sitä sovelletaan vain, jos perintöasia on tullut vireille maksukyvyttömyysmenettelyn aikana. Tässä tapauksessa ulosmittauksen kohteena oleva perintöosuus on tullut A:lle vasta maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan edellä selostettu tarkoittaa siis sitä, että kun Suomessa ei ollut aloitettu sekundäärimenettelyä, velkojan oikeus erillisperintään määräytyy Ranskan lain mukaan eikä sen perusteella oikeus erillisperintään palaudu, vaikka omaisuus sijaitsee Suomessa ja se on tullut velalliselle vasta maksukyvyttömyysmenettelyn päättymisen jälkeen. Tällaisessa tilanteessa ei siten sovelleta ulosottokaaren 3 luvun 97 §:ää.

On kuitenkin huomattava, että Ranskan lakiin perustuvat rajoitukset eivät voi koskea niitä velkoja, jotka ovat syntyneet sen jälkeen, kun maksukyvyttömyysmenettely on Ranskassa päättynyt 9.7.2012.

Suostumuksen puuttuminen

Verohallinto on katsonut, että sillä oli joka tapauksessa oikeus erillistäytäntöönpanoon ensinnäkin sen vuoksi, ettei se ollut antanut maksukyvyttömyysasetuksen 17 artiklan 2 kohdassa ja 34 artiklassa tarkoitettua suostumusta.

Asetuksen 17 artiklan 2 kohdan mukaan muissa jäsenvaltioissa ei saa kieltää 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn vaikutuksia. Menettelystä johtuvia rajoituksia velkojien oikeuksiin erityisesti maksun lykkäyksen tai maksuvelvollisuudesta vapauttamisen osalta voidaan toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan omaisuuteen nähden kohdistaa vain niihin velkojiin, jotka ovat siihen suostuneet. Asetuksen 34 artiklan 2 kohdan mukaan 1 kohdassa tarkoitetusta, sekundäärimenettelyssä esitetystä toimenpiteestä johtuvat rajoitukset velkojien oikeuksiin, kuten maksun lykkäys tai maksuvelvollisuudesta vapautuminen, eivät ilman asianomaisten velkojien suostumusta voi koskea sitä velallisen omaisuutta, joka ei kuulu tämän menettelyn piiriin.

Asetuksen 17 ja 34 artiklan määräykset koskevat siten tilannetta, jossa toisessa jäsenvaltiossa on samanaikaisesti vireillä sekundäärimenettely. Kuten edellä on jo todettu, tällaista menettelyä ei ole ollut Suomessa vireillä eivätkä mainitut artiklat voi tulla tässä tapauksessa lainkaan sovellettaviksi.

Ilmoituksen toimittamatta jättäminen

Verohallinto on edelleen vedonnut siihen, ettei sille ollut toimitettu asetuksen 40 artiklassa tarkoitettua ilmoitusta. Asetuksen 40 artiklassa määrätään, että kun maksukyvyttömyysmenettely on alkanut jäsenvaltiossa, sen valtion toimivaltaisen tuomioistuimen tai tämän määräämän selvittäjän on viipymättä toimitettava tästä ilmoitus niille tunnetuille velkojille, joilla on asuinpaikka tai kotipaikka taikka sääntömääräinen kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa. Asetuksen 42 artiklan mukaan 40 artiklassa tarkoitetut ilmoitukset on toimitettava menettelyn aloitusvaltion virallisella kielellä tai jollakin sen virallisista kielistä. Sitä varten on käytettävä lomaketta, jonka otsikkona on "Kehotus saatavan ilmoittamiseen. Noudatettavat määräajat" kaikilla Euroopan unionin toimielinten virallisilla kielillä.

Maksukyvyttömyysasetuksessa ei ole säädetty seuraamuksista sen varalta, ettei maksukyvyttömyysmenettelyssä joltakin osin noudateta maksukyvyttömyysasetuksen 40 ja 42 artiklan määräyksiä. Tietojen antamisessa tapahtuneen virheen seuraamukset ja keinot niiden oikaisemiseksi määräytyvät siten asetuksen 4 artiklan (erityisesti 2 kohdan h alakohta) mukaisesti menettelyn alkamisvaltion lain mukaan (näin myös KKO 2013:16 kohta 27).

Ranskan laista saadun selvityksen mukaan saatavien ilmoittamista koskevan määräajan vaikutukset ulottuvat myös niihin velkojiin, joille ei ole lähetetty asetuksen 40 artiklan mukaista ilmoitusta. Tällaisessa tilanteessa velkoja voi saada määräajan palautettua, jos velkoja pystyy osoittamaan, ettei laiminlyönti ole johtunut velkojan omasta syystä. Määräaika voidaan palauttaa myös siinä tilanteessa, että selvittäjä ei lähetä 42 artiklassa tarkoitettua lomaketta. Määräajan palauttaminen voi kuitenkin tarkoittaa vain sitä, että velkoja voi ilmoittaa maksukyvyttömyysmenettelyssä saatavansa ja saada sille kuuluvan jako-osuuden. Siten Ranskan lain mukaan seurauksena siitä, ettei Verohallinnolle ollut lähetetty edellä tarkoitettuja ilmoituksia, ei selvästikään voi olla erillistäytäntöönpano-oikeuden säilyminen tai palautuminen.

Oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuus

Asetuksen 26 artiklan mukaan jäsenvaltio voi kieltäytyä tunnustamasta toisessa jäsenvaltiossa aloitettua maksukyvyttömyysmenettelyä tai panemasta täytäntöön menettelyn yhteydessä annettua päätöstä, milloin tunnustaminen tai täytäntöönpano olisi vastoin sen valtion oikeusjärjestyksen perusteita (ordre public), erityisesti vastoin sen perusperiaatteita tai sen valtiosäännössä turvattuja yksilön oikeuksia ja vapauksia.

Maksukyvyttömyysasetus rakentuu keskeisesti tuomioiden vastavuoroiselle tunnustamiselle. Kuten asetuksen johdanto-osan 22 perustelukappaleesta ilmenee, asetuksen 16 artiklan 1 kohdassa määritelty ensisijaisuussääntö, jonka mukaan jäsenvaltiossa aloitettu maksukyvyttömyysmenettely on tunnustettava kaikissa muissa jäsenvaltioissa siitä alkaen, kun päätöstä on noudatettava menettelyn aloitusvaltiossa, perustuu keskinäisen luottamuksen periaatteeseen (Eurofood IFSC, tuomion 39 kohta). Se, että ordre public -periaatetta on tarkoitettu tulkittavan suppeasti, käy ilmi jo artiklassa käytetystä ilmaisusta "oikeusjärjestyksen perusteita". Unionin tuomioistuin on katsonut, että vastaavasti kuin Brysselin yleissopimuksen osalta, maksukyvyttömyysasetuksen 26 artiklaa tulkittaessa kyseessä on oltava sellaisen oikeussäännön ilmeinen rikkominen, jota pidetään täytäntöönpanovaltion oikeusjärjestyksessä olennaisen tärkeänä, tai sellaisen oikeuden ilmeinen loukkaaminen, jota pidetään tässä oikeusjärjestyksessä perustavanlaatuisena (Eurofood IFSC, tuomion kohdat 63 ja 64; MG Probud Gdynia sp. z o.o., tuomion kohdat 33 ja 34).

Verohallinto on vedonnut mainittuun asetuksen 26 artiklaan ja katsonut, että Ranskan tuomioistuimen päätös on Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Verohallinnon mukaan asiassa oli ensinnäkin kyse oikeuspaikkakeinottelusta, sillä velallinen on hakeutunut Ranskassa maksukyvyttömyysmenettelyyn saadakseen edullisemman oikeusaseman konkurssivelkojien vahingoksi. Ranskalaisen tuomion tunnustamisen ja täytäntöönpanon seurauksena suomalainen velkoja ei voi periä saamisiaan Suomessa olevasta omaisuudesta, mikä on vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita.

Asetuksen 3 artiklan 1 kohdan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa velallisella on pääintressien keskus, on toimivaltainen aloittamaan maksukyvyttömyysmenettelyn. Hovioikeus toteaa, että asiassa ei ole esitetty mitään sellaista, minkä perusteella Ranskan kauppaoikeuden päätöksen voitaisiin katsoa olevan Suomen oikeusjärjestyksen vastainen.

Verohallinto on katsonut Suomen oikeusjärjestyksen vastaiseksi myös sen, että Verohallinto ei ole voinut käyttää Suomen oikeusjärjestyksen mukaisia keinoja velkojen perinnässä, kun se ei ole saanut ilmoitusta Ranskassa aloitetusta maksukyvyttömyysmenettelystä. Hovioikeus viittaa tältä osin aikaisemmin lausumaansa. Hovioikeus toteaa lisäksi kokoavasti seuraavan. Ensinnäkin maksukyvyttömyysmenettelyn selvittäjän oman selvityksen perusteella on jäänyt riitaiseksi se, onko ilmoitus menettelystä ylipäätänsä jäänyt toimittamatta. Toiseksi sovellettava Ranskan laki tarjoaa velkojalle mahdollisuuden saada velkojen ilmoittamisen määräaika palautetuksi. Asiassa ei ole väitettykään, että Verohallinto olisi hakenut määräajan palauttamista. Määräajan palauttaminenkaan ei Ranskan lain mukaan voisi johtaa siihen, että oikeus erillistäytäntöönpanoon palautuisi. Verohallinnon väite on siis perusteeton.

Verohallinnon mukaan Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista olisi lisäksi se, ettei ulosottomenettelyä voida luonnollisen henkilön osalta käyttää velan perinnässä vaan velkoja joutuisi turvautumaan sekundäärimenettelyyn, kun omaisuus sijaitsee Suomessa.

Tältä osin Verohallinto ei itse asiassa vetoa ordre public- lausekkeeseen vaan arvostelee asetuksen sisältöä ja erityisesti sitä, että asetuksen mukaan yhdessä jäsenvaltiossa annetun maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset ulottuvat muihin jäsenmaihin. Hovioikeus toteaa tältä osin, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 288 artiklan 2 kohdan mukaan asetus pätee yleisesti. Se on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Se seikka, että Verohallinto ei hyväksy asetuksen sisältöä tai vaikutuksia, ei voi unionin oikeuden mukaan olla peruste asetuksen huomiotta jättämiseen.

Johtopäätös

Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että Ranskan kauppalain säännösten ja niiden nojalla Tarbesin kauppatuomioistuimen 9.7.2012 antaman tuomion johdosta A:n omaisuutta ei voida ulosmitata niistä saatavista, jotka ovat syntyneet ennen Ranskassa 6.2.2012 aloitetun maksukyvyttömyysmenettelyn päättymistä 9.7.2012. Ulosmittaus kumotaan tältä osin. Ulosottomiehen on selvitettävä, mitkä ulosmittauksen perusteena olleista Verohallinnon saatavista ovat tällaisia saatavia ja ulosottokaaren 11 luvun 9 §:n 2 momentin mukaisesti viipymättä peruutettava ulosmittaus niiden osalta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. Ulosmittaus kumotaan niiden Verohallinnon saatavien osalta, jotka ovat syntyneet ennen 9.7.2012. Ulosottomiehen tulee viipymättä ryhtyä toimiin ulosmittauksen peruuttamiseksi näiden saatavien osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenneuvos Jussi Heiskanen ja hovioikeudenneuvos Kristina Isaksson

Lainvoimainen