Valtioneuvoston asetus kansalaisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti
muutetaan kansalaisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen ( 293/2013 ) 1, 2 ja 6 § seuraavasti:
1 §Velvollisuus pyytää kansalaisuusaseman määrittämistä
Digi- ja väestötietoviraston tai Ahvenanmaan valtionviraston on pyydettävä Maahanmuuttovirastoa määrittämään väestötietojärjestelmään merkittävän Suomessa syntyneen lapsen kansalaisuusasema viimeistään kolmen kuukauden kuluttua sen jälkeen kun se on saanut tiedon lapsen syntymästä, kun:
avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen äiti ei ole Suomen kansalainen ja:
isyyttä ei ole vahvistettu; tai
isäksi on vahvistettu vieraan valtion kansalainen;
avioliitossa syntyneen lapsen vanhemmista kumpikaan ei ole Suomen kansalainen eikä heillä ole saman vieraan valtion kansalaisuutta;
avioliitossa syntyneen lapsen vanhemmista kumpikaan ei ole Suomen kansalainen ja heillä on saman vieraan valtion kansalaisuus, mutta vanhempien kansalaisuus ei vanhempien kansalaisuusvaltion lainsäädännön mukaan siirry suoraan lain nojalla lapselle.
Digi- ja väestötietoviraston tai Ahvenanmaan valtionviraston ei tarvitse pyytää lapsen kansalaisuusaseman määrittämistä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos väestötietojärjestelmään merkittävä tieto lapsen kansalaisuudesta on luotettavasti varmistettu noudattaen väestötietojärjestelmästä ja Digi- ja väestötietoviraston varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 19 §:n 1 ja 2 momenttia.
Digi- ja väestötietoviraston tai Ahvenanmaan valtionviraston on pyydettävä Maahanmuuttovirastoa määrittämään kansalaisuuslain (359/2003) 12 §:ssä tarkoitetun löytölapsen tai kansalaisuudeltaan tuntemattomien vanhempien lapsen kansalaisuusasema.
Digi- ja väestötietoviraston, Ahvenanmaan valtionviraston, poliisin tai Suomen edustuston on pyydettävä Maahanmuuttovirastoa määrittämään henkilön kansalaisuusasema, jos on perusteltua aihetta olettaa, että väestötietojärjestelmään Suomen kansalaiseksi merkitty henkilö ei ole Suomen kansalainen.
2 §Isyyden kumoamista koskeva ilmoitus
Kun lapsi on saanut Suomen kansalaisuuden isän Suomen kansalaisuuden perusteella ja miehen isyys lapseen on kumottu, Digi- ja väestötietovirasto tai Ahvenanmaan valtionvirasto ilmoittaa tästä Maahanmuuttovirastolle asiasta tiedon saatuaan.
6 §Viranomaisten välinen yhteistyö
Maahanmuuttovirasto, Digi- ja väestötietovirasto, Ahvenanmaan valtionvirasto, poliisi, Pääesikunta, siviilipalveluskeskus, ulkoasiainministeriö sekä edustustot sopivat keskenään Suomen kansalaisuutta koskevien asioiden tarkoituksenmukaisesta yhteensovittamisesta, yhteistyöstä ja tiedonvaihdosta.
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020.
Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2019
KuntaministeriSirpa PaateroNeuvotteleva virkamiesIsamaria Mäkiaho