Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

523/2012

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Julkaisupäivä
Suomen säädöskokoelma
Säädösteksti

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

muutetaan aluehallintovirastoista annetun valtioneuvoston asetuksen ( 906/2009 ) 9 ja 13 §, sellaisina kuin ne ovat, 9 § asetuksessa 55/2011 ja 13 § asetuksessa 963/2011, sekä

lisätään asetukseen uusi 13 a § seuraavasti:

9 §Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialue ja toimivalta eräissä tehtävissä

Etelä-Suomen aluehallintovirasto hoitaa 1 §:ssä tarkoitetun toimialueen lisäksi koko maan alueella seuraavat aluehallintovirastoille säädetyt tehtävät:

1) 

rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä ja selvittämisestä annetussa laissa (503/2008) tarkoitetut rekisteröinti- ja valvontatehtävät;

2) 

perintätoiminnan luvanvaraisuudesta annetussa laissa (517/1999) tarkoitettujen lupien myöntäminen ja valvonta;

3) 

perusopetuslaissa (628/1998) ja lukiolaissa (629/1998) tarkoitetun erivapauden kelpoisuusvaatimuksista myöntäminen opettajalle ja rehtorille sekä taiteen perusopetuksesta annetussa laissa (633/1998) tarkoitetun vastaavan erivapauden myöntäminen rehtorille.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto huolehtii lisäksi:

1) 

kiinteistönvälitysliikkeistä ja vuokrahuoneiston välitysliikkeistä annetussa laissa (1075/2000) tarkoitetun välitysliikerekisterin valtakunnallisesta kehittämisestä;

2) 

aluehallintovirastojen toiminnan ja viestinnän yleisestä kehittämisestä ja koordinoinnista;

3) 

aluehallintovirastojen kirjanpitoyksikkö- ja talousjärjestelmätehtävien valtakunnallisesta hoitamisesta;

4) 

aluehallintovirastojen kustannuslaskentaan ja suoritteiden hinnoitteluun sekä työajanseurantaan liittyvien tehtävien valtakunnallisesta hoitamisesta;

5) 

julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetussa laissa (223/2007) tarkoitettuja yhteispalvelusopimuksia koskevan rekisterin pitämisestä sekä yhteispalvelun ja siihen osallistuvien valtion viranomaisten yhteistyön valtakunnallisesta kehittämisestä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto myöntää Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta koko muun maan alueella pelastuslaissa (379/2011) tarkoitetun vapautuksen väestönsuojan rakentamisvelvollisuudesta.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on 2 momentin 2 ja 5 kohdassa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi viraston vastuualueista ja hallintopalvelujen vastuuyksiköstä erillinen toimintayksikkö.

13 §Lapin aluehallintoviraston toimialue ja toimivalta eräissä tehtävissä

Lapin aluehallintovirasto hoitaa 1 §:ssä tarkoitetun toimialueen lisäksi koko maan alueella seuraavat aluehallintovirastoille säädetyt tehtävät:

1) 

opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (1705/2009) 45 §:n 1 momentissa tarkoitetut saamenkieliseen ja saamen kielen opetukseen perusopetuksessa, lukiokoulutuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa myönnettäviin valtionavustuksiin liittyvät tehtävät;

2) 

elintarvikelaissa (23/2006) tarkoitettu poroteurastamojen ja niiden yhteydessä olevien laitosten hyväksyminen sekä elintarvikevalvonta, ensisaapumisvalvonta ja lihantarkastus ja siihen liittyvä valvonta poroteurastamoissa ja niiden yhteydessä olevissa laitoksissa;

3) 

Lapin vajaatuottoisten metsien kunnostamisesta annetun lain kumoamisesta annetussa laissa (1182/2011) tarkoitetut tuen takaisinperintään liittyvät tehtävät.

13 a §Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialue ja toimivalta eräissä tehtävissä

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hoitaa 1 §:ssä tarkoitetun toimialueen lisäksi koko maan alueella seuraavat aluehallintovirastoille säädetyt tehtävät:

1) 

maantielaissa (503/2005) ja ratalaissa (110/2007) tarkoitetut hallinnollisia pakkokeinoja koskevat tehtävät;

2) 

yhteishallinnosta vuokrataloissa annetussa laissa (649/1990) ja asumisoikeusasunnoista annetussa laissa (650/1990) tarkoitetut tehtävät;

3) 

löytötavaralaissa (778/1988) ja löytötavara-asetuksessa (1079/1988) tarkoitetut tehtävät.

Lisäksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto hoitaa Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta koko muun maan alueella yhteisaluelain (758/1989) 18 §:ssä tarkoitetut osakaskuntien sääntöjen vahvistamistehtävät.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013.

Hakemus, joka on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, käsitellään loppuun siinä aluehallintovirastossa, joka on ollut toimivaltainen tämän asetuksen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaan.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

  Helsingissä 20 päivänä syyskuuta 2012

Hallinto- ja kuntaministeriHenna VirkkunenLainsäädäntöneuvosSami Kouki

Sivun alkuun