Sosiaali- ja terveysministeriön asetus lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan korvauksen perusteista vuonna 2011
- Säädöksen tyyppi
- Asetus
- Antopäivä
- Julkaisupäivä
- Ajantasaistettu säädös
- 67/2011
- Suomen säädöskokoelma
- Säädösteksti
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti säädetään erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47 §:n 2 momentin ja 47 b §:n 1 momentin nojalla, sellaisina kuin ne ovat, 47 §:n 2 momentti laissa 1115/1999 ja 47 b §:n 1 momentti laissa 1227/2004:
1 §Yliopistollisessa sairaalassa annettava koulutus
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle kuntayhtymälle lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan lääketieteen lisensiaatin ja hammaslääketieteen lisensiaatin tutkinnon ja uusien opiskelijoiden määrän yhteenlasketusta keskiarvosta lasketun yksikön korvauksen suuruus on 64 700 euroa.
Kutakin erikoislääkärin ja erikoishammaslääkärin tutkintoa kohden suoritettavan korvauksen suuruus on 64 700 euroa.
Edellä 2 momentissa tarkoitettua korvausta ei suoriteta liikuntalääketieteen, terveydenhuollon, työterveyshuollon, yleislääketieteen erikoislääkärin tutkinnoista eikä terveydenhuollon erikoishammaslääkärin tutkinnosta aiheutuviin kustannuksiin. Jos yliopistollisessa sairaalassa annetaan liikuntalääketieteen, terveydenhuollon, työterveyshuollon tai yleislääketieteen erikoislääkärin taikka terveydenhuollon erikoishammaslääkärin tutkintoon johtavan koulutusohjelman mukaista koulutusta, sitä ylläpitävälle kuntayhtymälle suoritetaan korvauksena 1 380 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
Jos yliopisto käyttää hammaslääkärin erikoistumiskoulutukseen sellaisen kuntayhtymän ylläpitämää yliopistollista sairaalaa, jonka alueella sijaitsevassa yliopistossa ei voi suorittaa erikoishammaslääkärin tutkinnosta annetussa asetuksessa tarkoitettua erikoishammaslääkärin tutkintoa, koulutusta antavaa yliopistollista sairaalaa ylläpitävälle kuntayhtymälle suoritetaan korvauksena 1 380 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta hammaslääkäriä kohden.
2 §Muualla kuin yliopistollisessa sairaalassa annettava peruskoulutus
Jos lääkärin tai hammaslääkärin peruskoulutusta annetaan muussa terveydenhuollon toimintayksikössä kuin yliopistollisessa sairaalassa, yliopistollista sairaalaa ylläpitävä kuntayhtymä suorittaa korvausta koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista siten kuin palvelujen tuottaja, yliopistollista sairaalaa ylläpitävä kuntayhtymä ja yliopisto siitä keskenään sopivat.
3 §Muualla kuin yliopistollisessa keskussairaalassa annettava erikoistumiskoulutus
Jos yliopisto käyttää lääkärin tai hammaslääkärin erikoistumiskoulutukseen yliopistollisen sairaalan sijasta muuta kuntayhtymän ylläpitämää terveydenhuollon toimintayksikköä, kunnan ylläpitämää terveydenhuollon toimintayksikköä, valtion mielisairaalaa taikka lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista annetun valtioneuvoston asetuksen (1351/2009) 2 §:ssä tarkoitettua terveydenhuollon toimintayksikköä, palvelujen tuottajalle koulutuksesta aiheutuvista kustannuksista suoritettavan korvauksen suuruus on 1 380 euroa yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaista koulutuskuukautta ja kutakin koulutuksessa ollutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
4 §Lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutus ja hammaslääkärin käytännön palvelu sekä ulkomailla perustutkinnon suorittaneilta eräissä tapauksissa edellytetty palvelu
Sairaanhoitopiiriä tai terveyskeskusta ylläpitävälle kunnalle tai kuntayhtymälle lääkärin perusterveydenhuollon lisäkoulutuksesta ja laillistetun hammaslääkärin käytännön palvelusta sekä näihin rinnastettavasta koulutuksesta tai palvelusta samoin kuin terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 14 §:ssä tarkoitetusta palvelusta aiheutuvista kustannuksista suoritettavan korvauksen suuruus on 1 380 euroa kuukaudessa kutakin koulutuksessa ollutta tai palvelua suorittanutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
Korvauksen suorittamisen edellytyksenä on vähintään kuukauden yhtämittainen koulutus tai palvelu kutakin koulutuksessa ollutta tai palvelua suorittanutta lääkäriä ja hammaslääkäriä kohden.
5 §Vuosina 2007–2009 julkaistujen tutkimusten pisteytys
Kunnan tai kuntayhtymän ylläpitämässä terveydenhuollon toimintayksikössä, valtion mielisairaalassa ja lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujen tuottajista annetun asetuksen 1 §:ssä tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä tehdystä yliopistotasoisesta terveystieteellisestä tutkimustoiminnasta aiheutuvista kustannuksista suoritettava korvaus lasketaan seuraavasti määräytyvien julkaisupisteiden perusteella:
monografiaväitöskirja | 6 |
erillisjulkaisuista koostuva väitöskirja | 1 |
artikkeli jossakin seuraavassa suomalaisessa terveystieteellisessä julkaisussa, jossa käytetään ulkopuolista arviointimenettelyä:
Duodecim | |
Finska Läkaresällskapets handlingar | |
Hoitotiede | |
Suomen Hammaslääkärilehti | |
Suomen Lääkärilehti | |
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti | |
Tutkiva Hoitotyö | |
Yleislääkäri | 0,5 |
ulkomaisissa julkaisuissa julkaistuille artikkeleille annetaan pisteitä niiden impact-tekijän mukaisesti seuraavasti:
impact-tekijä alle | 1 | 1 |
" | 1 - alle 4 | 2 |
" | 4 tai yli | 3 |
Korvauksen saaminen edellyttää, että terveydenhuollon toimintayksikön vuosilta 2007-2009 laskettujen julkaisupisteiden yhteismäärä on vähintään kolme.
6 §Julkaisupisteen arvo
Edellä 5 §:ssä tarkoitetun julkaisupisteen arvo on 4 365,15 euroa.
7 §Tutkintojen ja julkaisupisteiden määrät
Tutkintojen ja julkaisupisteiden sekä 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tutkintojen ja uusien opiskelijoiden yhteenlasketut määrät lasketaan keskiarvona niiltä kolmelta viimeiseltä kalenterivuodelta, joilta tiedot ovat saatavissa.
8 §Vuonna 2010 julkaistujen tutkimusten pisteytys ja pisteiden ottaminen huomioon korvausta laskettaessa
Edellä 5 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa terveydenhuollon toimintayksiköissä tehdystä yliopistotasoisesta terveystieteellisestä tutkimustoiminnasta aiheutuvista kustannuksista suoritettava korvaus lasketaan vuonna 2010 julkaistujen tutkimusten osalta seuraavasti määräytyvien julkaisupisteiden perusteella:
monografiaväitöskirja | 6 |
erillisjulkaisuista koostuva väitöskirja | 1 |
artikkeli jossakin seuraavassa julkaisussa, jossa käytetään ulkopuolista arviointimenettelyä:
Duodecim | |
Farmaseuttinen aikakauskirja Dosis | |
Finska Läkaresällskapetshandlingar | |
Hoitotiede | |
Suomen Hammaslääkärilehti | |
Suomen Lääkärilehti | |
Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti | |
Tutkiva Hoitotyö | |
Yleislääkäri | 0,5 |
Ulkomaisessa julkaisuissa julkaistuille artikkeleille annetaan pisteitä niiden impact-tekijän mukaisesti seuraavasti:
impact-tekijä | alle 1 | 1 |
" | 1 - alle 4 | 2 |
" | 4 tai yli | 3 |
Korvauksen saaminen edellyttää, että terveydenhuollon toimintayksikön vuosilta 2008–2010 laskettujen julkaisupisteiden yhteismäärä on vähintään kolme.
9 §Tutkimustoiminnan kustannuksiin saadun korvauksen osoittaminen terveyspalvelujärjestelmään kohdistuvaan tutkimukseen
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän kuntayhtymän tulee osoittaa vähintään 15 prosenttia 5 §:n nojalla saamastaan korvauksesta tutkimus- ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta sekä terveyspalvelujärjestelmän, erityisesti erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhteistyötä, asiakkaan asemaa sekä terveyskeskusten toimintaa koskevaan tutkimukseen. Lääkelain (395/1987) 21 §:ssä tarkoitetun lääkevalmisteen myyntiluvan hakemiseen liittyviä kliinisiä lääketutkimuksia ei lueta tutkimus- ja hoitomenetelmien vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta koskeviksi tutkimuksiksi.
10 §Korvauksen hakeminen ja hakemuksen ratkaiseminen
Kunnan, kuntayhtymän, valtion mielisairaalan ja muun palvelujen tuottajan on haettava erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47 a §:n 2 ja 3 momentin tarkoittamaa korvausta puolivuosittain siten, että ensimmäisen vuosipuoliskon osalta korvausta on haettava saman vuoden 30 päivä syyskuuta mennessä ja toisen vuosipuoliskon osalta seuraavan vuoden 31 päivä maaliskuuta mennessä.
Aluehallintoviraston tulee ratkaista 1 momentin mukaisessa määräajassa jätetty korvaushakemus sen kalenterivuoden aikana, jolloin hakemus on saapunut aluehallintovirastolle.
Jos hakemus ei ole riittävä ratkaisun perustaksi, on sitä koskeva täydennyskehotus lähettävä hakijalle viipymättä.
11 §Tietojenantovelvollisuus
Yliopistollista sairaalaa ylläpitävän kuntayhtymän tulee vuoden 2012 kesäkuun loppuun mennessä antaa sosiaali- ja terveysministeriölle selvitys siitä, miten se on käyttänyt 1, 2 ja 5 §:n nojalla saamansa korvauksen. Muiden 5 §:ssä tarkoitettuja terveydenhuollon toimintayksiköitä ylläpitävien palveluntuottajien tulee samaan ajankohtaan mennessä antaa selvitys 5 §:n nojalla saamansa korvauksen käytöstä.
Edellä 1 momentissa tarkoitetussa, 5 §:n nojalla saadun korvauksen käyttöä koskevassa selvityksessä tulee eritellä saadun kokonaiskorvauksen osoittaminen perustutkimukseen, kliiniseen sekä terveyspalvelujärjestelmän toimintaa ja vaikuttavuutta koskevaan tutkimukseen ja muuhun tutkimukseen. Selvityksessä tulee lisäksi eritellä korvauksen saajan tässä asetuksessa tarkoitettuun tutkimustoimintaan osoittaman rahoituksen jakautuminen 5 §:n nojalla saatuun rahoitukseen, terveydenhuollon toimintayksikön ylläpitäjän muutoin antamaan rahoitukseen ja muuhun rahoitukseen.
Lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä yliopistotasoisen terveystieteellisen tutkimustoiminnan kustannuksiin suoritettavaan korvaukseen oikeutetuista palvelujentuottajista annetussa asetuksessa tarkoitettujen terveydenhuollon toimintayksiköiden ylläpitäjien tulee lisäksi antaa sosiaali- ja terveysministeriölle sen pyytämät tiedot toiminnastaan ja sen rahoituksesta.
12 §Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä helmikuuta 2011.
Asetusta sovelletaan vuodelta 2011 maksettaviin korvauksiin.
Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2011
PeruspalveluministeriPaula RisikkoHallitusneuvosAnne Koskela