Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

832/2010

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus suojelua ja parantamista edellyttävien sisävesien laadusta kalojen elinolojen turvaamiseksi annetun valtioneuvoston päätöksen 7 ja 8 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 114/2010 (Julkaistu 29.9.2010)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ympäristöministeriön esittelystä,

muutetaan suojelua ja parantamista edellyttävien sisävesien laadusta kalojen elinolojen turvaamiseksi annetun valtioneuvoston päätöksen ( 1172/1999 ) 7 § 3 momentti sekä 8 § seuraavasti:


7 §Seuranta


Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus päättää seurantaohjelmasta paikallisten olosuhteiden mukaan.


8 §Toimenpideohjelmat

Mikäli lohi- ja särkivesien laatu ei täytä 6 §:ssä asetettuja vaatimuksia, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on laadittava ympäristöministeriön vahvistaman yleisen toimenpideohjelman mukaiset tarkemmat alueelliset toimenpideohjelmat. Toimenpideohjelmien avulla on vähennettävä vesien pilaantumista ja varmistettava, että pilaantuneiden vesien laatu täyttää viiden vuoden kuluessa liitteessä 1 olevat raja-arvot. Jos seurantatulokset osoittavat, että liitteen 1 mukaisia laatuvaatimuksia ei saavuteta, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen on selvitettävä tähän johtaneet syyt ja tarkistettava toimenpideohjelmat.



Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 2010.

Helsingissä 23 päivänä syyskuuta 2010

YmpäristöministeriPaula LehtomäkiYlitarkastajaKaisa Pelttari

Sivun alkuun