Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1099/2006

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 164/2006 (Julkaistu 13.12.2006)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään henkilötietojen käsittelystä rangaistusten täytäntöönpanossa 24 päivänä toukokuuta 2002 annettuun lakiin ( 422/2002 ) uusi 19 a § seuraavasti:

19 a §Oikeus tiedonsaantiin tuomioistuimelta

Sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään, Vankeinhoitolaitoksella on oikeus salassapitosäännösten ja salassapitomääräysten estämättä saada tuomioistuimelta tietoja vakavaan väkivaltarikokseen tai seksuaalirikokseen syyllistyneen vangin oikeudenkäyntiasiakirjoista, jos tiedot ovat tarpeen vankeuslaissa tarkoitetun rangaistusajan suunnitelman laatimisessa arvioitaessa vangin tarvetta osallistua vankilassa järjestettävään, rikosten uusimisen ehkäisemiseen tähtäävään toimintaohjelmaan, valittaessa vankeja tällaiseen ohjelmaan tai täytäntöönpantaessa sitä.

Tiedot luovuttavan viranomaisen on ennen luovuttamista poistettava tai korvattava muilla tunnisteilla 1 momentissa tarkoitetuista asiakirjoista sellaiset tiedot, joiden avulla asianosainen tai muu asiaan osallinen voidaan tunnistaa. Rikoksesta tuomitun tunnistetietoja ja tietoja muun asianosaisen iästä, sukupuolesta tai sukulaisuussuhteesta rikoksesta tuomittuun ei kuitenkaan saa poistaa.

Tämän pykälän nojalla saatuja asiakirjoja saavat käsitellä vain ne Vankeinhoitolaitoksen virkamiehet, jotka välttämättä tarvitsevat niitä 1 momentissa mainitun tehtävänsä suorittamiseksi. Asiakirjat on hävitettävä heti, kun ne eivät enää ole tarpeen mainitun momentin mukaisia tarkoituksia varten.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2007.

HE 106/2006

LaVM 15/2006

EV 157/2006

Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 2006

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENOikeusministeri Leena Luhtanen

Sivun alkuun