Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

172/2005

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Valtioneuvoston asetus aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annetun asetuksen 26 c ja 26 d §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 33/2005 (Julkaistu 23.3.2005)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä,

muutetaan aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemistä 28 päivänä kesäkuuta 1993 annetun asetuksen ( 635/1993 ) 26 c §:n 4 momentti ja 26 d §:n 3 momentti, sellaisina kuin ne ovat asetuksessa 1167/2003, seuraavasti:

26 c §Alusjätteiden jättöpakko


Merenkulkulaitos voi hakemuksesta myöntää aluksesta peräisin olevien jätteiden ja lastijätteiden jättöpakkoa koskevia poikkeuksia alukselle, joka on säännöllisessä liikenteessä siten, että se liikennöi toistuvasti aikataulun tai etukäteen vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja käy vähintään kerran viikossa siinä reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa satamassa, johon se hakee jättöpakkoa koskevaa poikkeusta. Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että aluksella on jätehuoltosopimus pätevän jätehuoltoyrityksen tai sataman kanssa. Merenkulkulaitokselle on toimitettava poikkeuspäätöksessä tarkemmin määrätyllä tavalla selvitys siitä, että alus käyttää pääosin jätehuoltosopimuksen mukaisia palveluita.

26 d §Alusjätteistä ilmoittaminen


Merenkulkulaitos voi hakemuksesta myöntää aluksesta peräisin olevien jätteiden ja lastijätteiden ilmoitusvelvollisuutta koskevia poikkeuksia alukselle, joka on säännöllisessä liikenteessä siten, että se liikennöi toistuvasti aikataulun tai etukäteen vahvistetun reitin mukaisesti nimettyjen satamien välillä ja käy vähintään kerran viikossa siinä reitin varrella sijaitsevassa suomalaisessa satamassa, johon se hakee ilmoitusvelvollisuutta koskevaa poikkeusta. Poikkeuksen myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että aluksella on jätehuoltosopimus pätevän jätehuoltoyrityksen tai sataman kanssa. Merenkulkulaitokselle on toimitettava poikkeuspäätöksessä tarkemmin määrätyllä tavalla selvitys siitä, että alus käyttää pääosin jätehuoltosopimuksen mukaisia palveluita.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä huhtikuuta 2005.

Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 17 päivänä maaliskuuta 2005

Liikenne- ja viestintäministeri Leena LuhtanenHallitusneuvos Minna Kivimäki

Sivun alkuun