Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1034/2003

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki kuntalain 52 ja 71 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 163/2003 (Julkaistu 11.12.2003)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 17 päivänä maaliskuuta 1995 annetun kuntalain ( 365/1995 ) 52 § ja 71 §:n 3 momentin 2 kohta, sellaisena kuin niistä on 52 § osaksi laissa 544/1997, seuraavasti:

52 §Esteellisyys

Valtuutettu on valtuustossa esteellinen käsittelemään asiaa, joka koskee henkilökohtaisesti häntä taikka hänen hallintolain (434/2003) 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettua läheistään. Milloin valtuutettu ottaa osaa asian käsittelyyn muussa toimielimessä, häneen sovelletaan mitä kyseisen toimielimen jäsenen esteellisyydestä säädetään.

Muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä on voimassa, mitä hallintolain 27―30 §:ssä säädetään.

Hallintolain 28 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettu palvelussuhde kuntaan ei kuitenkaan tee luottamushenkilöä taikka viranhaltijaa tai työntekijää esteelliseksi asiassa, jossa kunta on asianosainen. Jos luottamushenkilö on palvelussuhteensa perusteella esitellyt tai muuten vastaavalla tavalla käsitellyt asiaa, hän on kuitenkin esteellinen.

Hallintolain 28 §:n 1 momentin 5 kohtaa ei sovelleta kunnan liikelaitokseen. Myöskään hallintolain 28 §:n 1 momentin 6 kohtaa ei sovelleta kunnassa.

Esteellisen henkilön on ilmoitettava esteellisyydestään.

71 §Tarkastuslautakunta


Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:


2)

kunnanhallituksen jäseneen tai kunnanjohtajaan hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitetussa suhteessa oleva henkilö;



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2004.

HE 79/2003

HaVM 6/2003

EV 61/2003

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2003

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENOikeusministeri Johannes Koskinen

Sivun alkuun