Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

920/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 129/2001 (Julkaistu 2.11.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan virvoitusjuomaverosta 29 päivänä joulukuuta 1994 annetun lain ( 1474/1994 ) 4 §:n 1 ja 2 momentti sekä lain liitteenä oleva virvoitusjuomaverotaulukko, sellaisena kuin niistä viimeksi mainittu on laissa 1087/2000, seuraavasti:

4 §

Virvoitusjuomaveron lisäveroa on suoritettava vähittäismyyntipäällyksissä olevista virvoitusjuomaverotaulukon tuoteryhmiin 4, 5, 9 ja 12 kuuluvista juomista 67 senttiä litralta. Vähittäismyyntinä pidetään tässä lainkohdassa myös anniskelua.

Jos verovelvollinen esittää selvityksen siitä, että vähittäismyyntipäällys kuuluu ympäristöministeriön hyväksymään, panttiin perustuvaan päällysten kierrätysjärjestelmään:

VEROTAULUKKO

Tullitariffin nimike

Tuote

Tuoteryhmä

Veron määrä

2009

Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut (myös rypäleen puristemehu "grape must") ja kasvismehut, myös lisättynä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät: (alkoholipitoisuus enintään 0,5 tilavuusprosenttia)

1

4,5 snt/l

2106:sta

Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet:

― alkoholia sisältämättömät tai enintään 1,2 tilavuusprosenttia alkoholia sisältävät tuotteet, jotka soveltuvat käytettäviksi virvoitusjuomien valmistukseen:

― ― kiinteässä muodossa olevat juoma-ainekset

2

34 snt/kg

― ― muut

3

4,5 snt/l

2201:stä

Vesi, myös luonnon tai keinotekoinen kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältämätön tai maustamaton; jää ja lumi:

― keinotekoinen kivennäisvesi, hiilihapoton ja hiilihapotettu, ei kuitenkaan luonnon kivennäisvesi eikä muu luonnosta sellaisenaan saatava vesi, joihin on lisätty ainoastaan hiilidioksidia

4

4,5 snt/l

2202:sta

Vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu, ja muut alkoholittomat juomat, ei kuitenkaan nimikkeen 2009 hedelmä- tai kasvismehut: (alkoholipitoisuus enintään 0,5 tilavuusprosenttia)

― nimikkeiden 0401―0404 tuotteisiin perustumattomat tuotteet:

― ― hiilihappoa sisältävät

5

4,5 snt/l

― ― muut

6

4,5 snt/l

2204:stä

Tuoreista rypäleistä valmistettu viini, myös väkevöity viini; rypäleen puristemehu (grape must), muu kuin nimikkeeseen 2009 kuuluva: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia)

― alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia

7

4,5 snt/l

2206:sta

Muut käymisen avulla valmistetut juomat (esim. siideri, päärynäviini ja sima); käymisen avulla valmistettujen juomien sekoitukset sekä käymisen avulla valmistettujen juomien ja alkoholittomien juomien sekoitukset, muualle kuulumattomat: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia)

― alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia, ei kuitenkaan oluen ja alkoholittomien juomien sekoitukset

8

4,5 snt/l

2208:sta

Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus pienempi kuin 80 tilavuusprosenttia; väkevät alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholipitoiset juomat: (alkoholipitoisuus yli 0,5 tilavuusprosenttia)

― juomat, alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia:

― ― hiilihapotetut

9

4,5 snt/l

― ― muut

10

4,5 snt/l

3302:sta

Hyvänhajuisten aineiden seokset sekä yhteen tai useampaan tällaiseen aineeseen perustuvat seokset (myös alkoholiliuokset), jollaisia käytetään raaka-aineena teollisuudessa; muut hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään juomien valmistukseen:

― jollaisia käytetään elintarvike- tai juomateollisuudessa:

― ― jollaisia käytetään juomateollisuudessa, alkoholipitoisuus enintään 1,2 tilavuusprosenttia

11

4,5 snt/l

3824:stä

Valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja –sydämiä varten; kemialliset tuotteet ja kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden valmisteet (myös jos ne ovat luonnontuotteiden seoksia), muualle kuulumattomat; kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden jätetuotteet, muualle kuulumattomat:

― juomien valmistukseen soveltuvat kivennäissuolaliuokset

12

4,5 snt/l


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002.

HE 91/2001

VaVM 12/2001

EV 101/2001

Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 2001

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENValtiovarainministeri Sauli Niinistö

Sivun alkuun