Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

77/2001

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain 2 §:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 10/2001 (Julkaistu 2.2.2001)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan vuorotteluvapaakokeilusta 22 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain ( 1663/1995 ) 2 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1201/1997, seuraavasti:

2 §Vuorotteluvapaan edellytykset ja ehdot


Vuorotteluvapaan ajaksi palkattavan työntekijän tai työntekijöiden yhteisen työajan tulee olla vähintään vuorotteluvapaalle siirtyvän työntekijän säännöllisen työajan pituinen. Jos työnantajan palveluksessa oleva osa-aikainen työntekijä on työttömänä kokoaikatyön hakijana työvoimatoimistossa ja hänet palkataan vuorotteluvapaan johdosta vapaaksi tulleeseen työhön, voidaan vuorotteluvapaa toteuttaa ottamalla näin vapaaksi jäävään työhön työvoimatoimistoon ilmoittautunut työtön työntekijä työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 5 §:n estämättä.



Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 2001.

Helsingissä 26 päivänä tammikuuta 2001

Tasavallan Presidentti TARJA HALONENTyöministeri Tarja Filatov

Sivun alkuun