Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

1786/1995

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Liikenneministeriön päätös merenkulkulaitoksen maksullisista suoritteista annetun liikenneministeriön päätöksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Päätös
Antopäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 187/1995 (Julkaistu 29.12.1995)

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Liikenneministeriö on

muuttanut merenkulkulaitoksen maksullisista suoritteista 28 päivänä joulukuuta 1994 annetun liikenneministeriön päätöksen ( 1511/94 ) liitteissä 1, 4 ja 5 olevat luotsausmaksuja, merenkulun tarkastustoiminnan suoritteita sekä muita merenkulkuosaston suoritteita ja linjaluotsin tutkintoa koskevat kiinteät maksut siten kuin oheisissa liitteissä on esitetty.Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1996.Ennen tämän päätöksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 1995

Liikenneministeri Tuula LinnainmaatoimistopäällikkönäRaimo Kurki

Liite 1

LUOTSAUSMAKSUT

Luotsausmaksut kannetaan markkoina seuraavan taksan mukaisesti:

LUOTSAUSTAKSA

Luotsattavan aluksen nettovetoisuus

Luotsatun matkan pituus meripeninkulmissa (mpk)

(yli-enintään)

1-10

11-20

21-30

31-40

41-50

51-70

71-100

0-200

1 050

1 800

2 500

3 250

4 000

5 100

6 900

200-1 000

1 300

2 200

2 900

3 850

4 600

5 900

7 850

1 000-3 000

1 600

2 600

3 500

4 500

5 450

6 900

8 950

3 000-6 000

1 950

3 150

4 250

5 350

6 450

8 150

10 350

6 000-10 000

2 200

3 650

4 900

6 150

7 500

9 250

11 750

10 000-20 000

2 700

4 300

5 850

7 250

8 700

10 800

13 650

20 000-30 000

3 200

5 100

6 900

8 550

10 200

12 600

15 750

30 000-40 000

3 700

5 950

7 900

9 800

11 650

14 400

17 800

40 000-50 000

4 200

6 750

8 950

11 050

13 150

16 250

19 900

50 000-60 000

4 700

7 600

10 000

12 300

14 650

18 050

22 000

60 000-

5 150

8 400

11 050

13 600

16 100

19 850

24 100

Lisämaksu jokaiselta 100 meripeninkulmaa ylittävältä alkavalta meripeninkulmalta on 275 markkaa

Luotsausasetuksessa (393/57) säädetty odotusraha on 1 100 markkaa kultakin kuudelta ensimmäiseltä tunnilta. Kultakin seuraavalta tunnilta odotusraha onm 550 markkaa.

Kun kaksi luotsia joko määräysten mukaisesti tai pyynnöstä toimittaa luotsauksen, kannetaan luotsausmaksu 50 prosentilla korotettuna.

Kun alus, laite tai lautta kulkee Saimaan kanavassa tai Saimaan vesistöalueella, peritään edellä mainituista luotsausmaksuista 50 %.

Liite 4

MERENKULUN TARKASTUSTOIMINNAN SUORITTEET SEKÄ MUUT MERENKULKUOSASTON SUORITTEET

MERIMIESKATSELMUKSET

mk

Perusmaksu merimieskatselmustoimituksesta

34

Perusmaksu kustakin merimiestoimeen otetusta henkiöstä

42

Laivapäiväkirjan sinetöiminen, lehdeltä

0,65

Työtodistuksen tarkastus ja leimaus, milloin se ei tapahdu katselmuksen yhteydessä

11

Todistus tai ote

17

Merenkulkulaitos perii toimenpiteestä lisäksi valtion virkamiesten matkustusohjesäännön mukaiset korvaukset.

TODISTUKSET JA MUUT ASIAKIRJAT

Turvallisuusasiakirjat

mk

Matkustaja-aluksen turvallisuuskirja

600

Lastialuksen rakenneturvallisuuskirja

400

Lastialuksen varusteturvallisuuskirja

400

Lastiviivakirja

600

Lastialuksen radioturvallisuuskirja

300

Lastialuksen radiosäkhötyturvallisuuskirja

300

Lastialuksen radiopuheluturvallisuuskirja

300

Vapautuskirja

600

Poikkeuslupa hengenpelastuslaitteista

900

Aluserivapaudet

900

Lastinkiinnityskäsikirjan hyväksyminen

1 500

Muut turvallisuuskirjat

600

Muut todistukset ja päätökset

300

Meriympäristön suojeluun liittyvät todistukset ja asiakirjat

Pilssivesiseparaattoreiden, pilssiveden suodatuslaitteiden, öljypitoisuusmittareiden sekä jätevedenpuhdistuslaitteistojen tyyppihyväksyminen

500

IOPP-todistus säiliöaluksille

600

IOPP-todistus muille aluksille

300

ISSP-todistus

300

CL-todistus

300

IGC, GC, tai eGC -koodin mukainen todistus

500

IBC tai BCH -koodin mukainen todistus

1 500

NLS-todistuskirja

250

Menettelytapaohjekirjan (täydellisen) tarkastus

3 000

Menettelytapaohjekirjan (yksinkertaistetun) tarkastus

1 500

Öljyvahinkovalmiussuunnitelman tarkastaminen

1 500

Öljyvahinkovalmiussuunnitelman päivitys

600

Vaarallisten lastien kuljettamista koskeva poikkeuslupa

1 000

Vaarallisten aineiden kuljetustodistus

Annettaessa todistus alukselle ensimmäisen kerran

Perusmaksu

500

Lisämaksu kultakin lastitilalta

300

Lastitilaa koskeva muutos

300

Todistuksen uusiminen

300

Lastitilaa koskeva poikkeuslupa

600

Muut todistukset ja päätökset

300

Mittakirjat ja vetoisuustodistukset

Mittakirjasta sekä sellaisesta maasta kotoisin olevan aluksen vetoisuustodistuksesta, joka ei ole liittynyt vuoden 1969 kansainväliseen aluksenmittausyleissopimukseen, suoritetaan maksua 30 penniä kerrottuna aluksen bruttovetoisuudella. Maksu on kuitenkin vähintään 100 markkaa.

Vakavuustietojen hyväksyminen

mk

Matkustaja-alus; uudisrakennus

2 400

Lastialus; uudisrakennus

2 400

Vuotovakavuus

2 400

Sisaralus

800

Muutos

1 500

Määräaikainen kallistuskoe

800

Pienet aluksen vakavuuslaskelmat

1 500

Viljan lastaustapa

600

Yksittäisen lastitapauksen hyväksyminen

600

Miehitystodistukset, pätevyyskirjat ja -todistukset sekä muut miehitykseen ja pätevyyteen liittyvät asiakirjat

Miehitystodistus

Ulkomaanliikenne

600

Uudistaminen

300

Kotimaanliikenne

300

Uudistaminen

150

Pätevyyskirja sekä pätevyystodistus lukuun ottamatta puolimatruusin, konevahtimiehen, kansimiehen, laivakokoin, laivatarjoilijan ja laivahuoltajan pätevyystodistusta

300

Uudistaminen

150

Säiliöaluksella vaadittava lisäpätevyystodistus ja sen uudistaminen

150

Erivapaus toimia ylemmässä tehtävässä

900

Pätevyystodistus; puolimatruusin, konevahtimiehen, kansimiehen, laivakokoin, laivatarjoilijan ja laivahuoltajan

150

Oikeus toimia merimieslääkärinä

500

Poikkeuslupa terveydellisistä syistä

300

Uudistaminen

150

Kelpoisuustutkinto

150

Kelpoisuustodistus

150

Käsisammuttimien huoltajatodistus

50

Muut todistukset

200

Muut todistukset ja asiakirjat

Paloturvallisuuserivapaudet

900

Materiaalin tyyppihyväksymistodistus

500

Veneily-yhdistysten lippupäätökset

300

Kansainvälinen huvivenetodistus

200

III-luokan vuokraveneen henkilömäärän vahvistaminen

200

Muut päätökset ja todistukset

200

Liite 5

LINJALUOTSIN TUTKINTOON LIITTYVÄT SUORITTEET

Merenkulkulaitos perii linjaluotsin tutkinnosta seuraavat maksut:

markkaa

Linjaluotsinkirja

300

Linjaluotsintutkinto

500

Linjaluotsin koeluotsauksesta peritään lisäksi kulloinkin voimassa olevan luotsaustaksan mukainen luotsausmaksu sekä toimenpiteestä aiheutuneet valtion virkamiesten matkustusohjesäännön mukaiset korvaukset.

Päätöksestä, jolla alus vapautetaan luotsinkättövelvollisuudesta, peritään 500 markkaa.

Sivun alkuun