Maa- ja metsätalousministeriön päätös maa- ja metsätalousministeriön suoritteista perittävistä maksuista annetun maa- ja metsätalous- ministeriön päätöksen muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Päätös
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Maa- ja metsätalousministeriö on 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/92) 8 §:n nojalla päättänyt
muuttaa maa- ja metsätalousministeriön suoritteista perittävistä maksuista 23 päivänä joulukuuta 1993 antamansa päätöksen ( 1495/93 ) 2 §:n 2 momentin 1 kohdan ja liitteenä olevan maksutaulukon sekä
lisätä 1 §:ään uuden 7 kohdan jolloin nykyiset 7 ja 8 kohta siirtyvät 8 ja 9 kohdaksi seuraavasti:
1 §Maksuttomat suoritteet
metsästyslain (615/93) 19 §:ssä ja 41 §:n 2 momentissa sekä metsästysasetuksen (666/93) 25 §:n 3 momentissa tarkoitetut päätökset;
valtion varoista myönnettävää avustusta, tukea, valtionapua ja vahingonkorvausta koskevat päätökset, ellei 2 §:stä muuta johdu; sekä
ministeriölle kuuluvat yleiset ohjaus-, neuvonta-, valvonta- ja tarkastustehtävät.
2 §Maksulliset julkisoikeudelliset suoritteet
Maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita, joista peritään suoritteen omakustannusarvon mukainen hinta, ovat:
lupa immunologisen eläinlääkkeen tuontiin ETA:n ulkopuolisesta valtiosta sekä sellaisen immunologisen eläinlääkkeen myyntilupa, jolla ei ole myyntilupaa muussa ETA-valtiossa sekä muut kuin edellä tässä päätöksessä tarkoitetut eläinlääkinnän toimialaa koskevat luvat ja päätökset.
Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä marraskuuta 1994.
Tämän päätöksen mukaiset maksut peritään päätöksen voimaantulon jälkeen tilatuista suoritteista.
Ennen tämän päätöksen voimaantuloa voimassaolleista immunologisia eläinlääkkeitä koskevista luvista joiden voimassaoloaikaa jatketaan tämän päätöksen voimaantulon jälkeen, peritään aikaisemman päätöksen mukainen maksu.
Helsingissä 26 päivänä lokakuuta 1994
Maa- ja metsätalousministeri Mikko PesäläNuorempi hallitussihteeri Sinikka Siléen
LIITE MAKSUTAULUKKO
Maa- ja metsätalousministeriön kiinteä maksuiset julkisoikeudelliset päätökset ja todistukset
I Päätökset | mk |
Eläinlääkärin laillistaminen | 150 |
Erikoiseläinlääkärin oikeudet | 150 |
Väliaikaislupa eläinlääkärintoimen harjoittamiseen | |
ensimmäisen kerran haettaessa | 100 |
jatkoluvat | 50 |
Maahantuontilupa, lukuunottamatta muusta kuin ETA-valtiosta tuotavia immunologisia eläinlääkkeitä | 300 |
Eräiden elintarvikerasvojen valmistuslupa | 300 |
Lupa poiketa eläintautien vastustamiseksi määrätyistä rajoituksista | 300 |
Immunologisia eläinlääkkeitä koskevat luvat: | |
Lupa immunologisen eläinlääkkeen valmistamiseen | 50 000 |
Lupa immunologisen eläinlääkkeen myyntiin luovuttamiseen (myyntilupa) ja myyntiluvan saaneen immunologisen eläinlääkkeen antigeenimuutos | |
― uusi valmiste, joka on aikaisemmin hyväksytty muussa ETA-valtiossa direktiivin 81/851/ETY mukaisesti | 6 000 |
― uusi valmiste, jonka ainesosat sisältyvät aikaisemmin myyntiluvan saaneeseen valmisteeseen | 3 000 |
Myönnettyihin myyntilupiin kohdistuvat muut kuin antigeeneja koskevat muutokset | |
― muutos koostumuksessa | 3 000 |
― muu muutos | 500 |
Myyntiluvan uusiminen | 3 000 |
Lupa immunologisen eläinlääkkeen osiin jakamisen, pakkaamisen ja merkitsemisen eri toimiin, jos ei sisälly edellä mainittuun valmistuslupaan | 500 |
Immunologisen eläinlääkkeen käyttölupa | 300 |
Eläinkoelupa | 600 |
Lupa kiertävään eläinnäyttelyyn | 750 |
Sirkusta tai muuta eläinesitystä koskeva lupa | 450 |
Vapautus koe-eläinkurssin suorittamisesta | 300 |
Eläinten keinollista lisäämistä koskeva lupa | 250 |
Lupa poiketa metsänviljelyaineiston alkuperäluokituksesta | 250 |
Perintökaaren 25 luvun 8 §:ssä tarkoitettu lausunto | 1 500 |
Maanhankintalupapäätös ja maanhankintalupaa koskeva ennakkoilmoitus | 350 |
Kotimaisen raaka-aineen sekä teollisessa tuotannossa käytettävän tuotteen tuontimaksun alentamista ja poistamista koskevat päätökset | 500 |
Elintarviketuotteiden valmisteveron alentamista ja poistamista koskevat päätökset | 500 |
Hinnanerokorvauksen, hinnanalennuskorvauksen ja varastointituen maksamista koskevat päätökset | 300 |
Hinnanerokorvauksen vahvistamista etukäteen koskevat päätökset | 500 |
Kiintiötodistus tuonnista alennetulla tuontimaksulla | 250 |
Lupa pellonraivaukseen | 300 |
Markkinointimaksun alentamis- ja vapauttamispäätös | 250 |
Lupa kotieläintuotannon harjoittamiseen ja maahantuotujen siitoseläinten kasvattamiseen | 500 |
Lupa siipikarjan siitoseläinten pitoon, munien haudontaan ja poikasten kasvattamiseen | 300 |
Metsästyslain ja -asetuksen mukaan hakemuksesta annettavat muut kuin 1 §:ssä tarkoitetut päätökset | 300 |
Kalastuslain (503/51) mukaan hakemuksesta annetut päätökset | 300 |
Yhteismetsälain mukaiset päätökset: | |
Lupa maan luovuttamiseen ja myyntiin | 200 |
Osakaskunnan ohjesäännön vahvistaminen | 200 |
Vahvistetun ohjesäännön osamuutos | 100 |
Lain 5 §:ssä tarkoitetut luvat | 500 |
Torjunta-ainelain 5 a §:n mukainen toimilupa ja torjunta-aineen lentolevityssuunnitelmaa koskeva poikkeuslupa | 200 |
Maksu peritään myös silloin, kun haettua lupaa ei myönnetä.
Zoonoosien vastustamiseksi tarvittavien immunologisten eläinlääkkeiden sekä tuotantoeläimille käytettävien immunologisten eläinlääkkeiden osalta maksu myyntiluvasta, sen muutoksista ja uusimisesta peritään 300 markan suuruisena, jos tämä on tarpeen sellaisten immunologisten eläinlääkkeiden, joiden käyttö on vähäistä, mutta joiden saatavuus on eläintautien vastustamiseksi kuitenkin tärkeätä, saatavuuden varmistamiseksi markkinoilla.
II Todistukset | mk |
Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston toimialaan kuuluvat vienti- ja muut todistukset | |
ensimmäinen | 100 |
seuraavat | 10 |
Muu todistus, joka annetaan erillisenä asiakirjana tai kirjoitetaan viranomaiselle esitettyyn asiakirjaan | 50 |