Laki kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta 18 päivänä joulukuuta 1981 annetun lain ( 954/81 ) 1 §, 2 §:n 1 momentin 4 kohta, 8 §:n 1 momentti, 10 §:n 1 ja 2 momentti ja 12 §:n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 1 § 15 päivänä joulukuuta 1989 annetussa laissa (1111/89) ja 10 §:n 1 momentti 21 päivänä joulukuuta 1984 annetussa laissa (901/84), sekä
lisätään lakiin uusi 12 a § seuraavasti:
1 §
Suomessa suoritettavista tavarankuljetuksista, jotka alkavat aluepolitiikasta annetussa laissa (1168/88) tarkoitetulta kehitysalueelta, maksetaan valtion varoista kuljetustukea siten kuin tässä laissa säädetään.
2 §
Kuljetustukea maksetaan:
laivalla suoritettavista kotimaahan suuntautuvista rannikkokuljetuksista ja ulkomaille suuntautuvista vientikuljetuksista:
jotka alkavat Merikarvian kunnassa ja sen pohjoispuolella sijaitsevista Pohjanlahden satamista tai laivauspaikoista;
jotka alkavat muualla kehitysalueella olevassa kunnassa sijaitsevasta satamasta tai laivauspaikasta ja koskevat kunnassa valmistettuja tuotteita; tai
jotka alkavat Saimaan vesistöalueen satamista tai laivauspaikoista ja tapahtuvat Saimaan kanavan kautta.
8 §
Kuljetustukea maksetaan kehitysalueella jalostettujen tuotteiden jalostuspaikalta alkavasta kuljetuksesta.
10 §
Kuljetustuen määrä, siten kuin 12 a §:ssä tarkemmin säädetään, on 7 §:ssä tarkoitetusta kuljetusmaksusta kehitysalueen kolmannelta tukialueelta alkavista kuljetuksista:
Kuljetettu | Tukiprosentti | Tukiprosentti |
matka | 2 §:n 2 momentissa | |
kilometriä | tarkoitettuihin laiva- | |
kuljetuksiin liittyvissä | ||
kuljetuksissa | ||
101- 115 | - | 5 |
116- 130 | - | 7 |
131- 160 | - | 10 |
161- 210 | - | 12 |
211- 260 | - | 15 |
261- 280 | 5 | 17 |
281- 300 | 9 | 20 |
301- 330 | 12 | 20 |
331- 400 | 15 | 20 |
401- 440 | 17 | 20 |
441- 500 | 20 | 20 |
501- 540 | 22 | 22 |
541- 600 | 25 | 25 |
601- 640 | 28 | 28 |
641- 700 | 30 | 30 |
701- 800 | 32 | 32 |
801- 900 | 34 | 34 |
901-1000 | 36 | 36 |
1001-1140 | 38 | 38 |
yli 1140 | 40 | 40 |
Kehitysalueen ensimmäiseltä perusvyöhykkeeltä alkavista kuljetuksista maksetaan 1 momentissa tarkoitettu tuki kuudella prosenttiyksiköllä korotettuna ja toiselta perusvyöhykkeeltä alkavista kuljetuksista kolmella prosenttiyksiköllä korotettuna.
12 §
Kuljetustuen määrä, siten kuin 12 a §:ssä tarkemmin säädetään, on 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa laivakuljetuksissa:
mk/tonni | |
1) Kalajoen kunnassa ja sen pohjoispuolella | |
sijaitsevista Pohjanlahden satamista tai | |
laivauspaikoista sekä Saimaan kanavan kautta | |
tapahtuvissa laivakuljetuksissa Joensuun | |
satamasta ja sen pohjoispuolella olevista | |
satamista tai laivauspaikoista | 16,30 |
2) Merikarvian kunnassa sekä sen ja Kalajoen | |
kunnan välillä sijaitsevista Pohjanlahden | |
satamista tai laivauspaikoista sekä muista | |
kuin 1 kohdassa tarkoitetuista Saimaan | |
vesistöalueen satamista tai laivauspaikoista | |
alkavista kuljetuksista | 8,30 |
3) muualla kehitysalueella olevassa kunnassa | |
sijaitsevasta satamasta tai laivauspaikasta | |
alkavista laivauksista, jotka koskevat kunnassa | |
valmistettuja tuotteita | 8,30 |
12 a §
Kuljetustuen määrästä, joka on laskettu 10 ja 12 §:n mukaisesti, vähennetään ennen tuen maksamista 25 prosenttia.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1993. Lakia sovelletaan kuljetuksiin, jotka alkavat lain voimaantulopäivänä tai sen jälkeen.
LiVM 5/93
Helsingissä 28 päivänä kesäkuuta 1993
Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTOMinisteri Hannele Pokka