Laki eräiden yhtymäin verovelvollisuudesta kreikkalaiskatolisille seurakunnille annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan eräiden yhtymäin verovelvollisuudesta kreikkalaiskatolisille seurakunnille 10 päivänä toukokuuta 1935 annetun lain ( 191/35 ) nimike sekä 1 ja 1 a§, näistä 1 a§ sellaisena kuin se on 31 päivänä joulukuuta 1974 annetussa laissa (1051/74), näin kuuluviksi:
Lakiyhteisöjen, yhtymien ja yhteisetuuksien verovelvollisuudesta ortodoksisille seurakunnille
1 §
Sellainen osakeyhtiö ja osuuskunta sekä avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö, laivanisännistöyhtiö tai muu yhtymä tahi yhteisetuus, jonka osakkeista tai osuuksista enemmän kuin puolet kuuluu verovuoden alussa mainitun yhteisön, yhtymän tai yhteisetuuden osake-, jäsen- tai muun sitä vastaavan luettelon mukaan Suomen ortodoksisen kirkkokunnan jäsenille, on verovelvollinen tämän kirkkokunnan seurakunnalle, niin kuin siitä erikseen säädetään. Sama koskee erillisenä verovelvollisena verotettavaa kotimaista kuolinpesää sekä yhdistystä, jonka jäsenistä verovuoden alussa jäsenluettelon mukaan enemmistö on sanotun kirkkokunnan jäseniä.
1 a §
Edellä olevaa 1§:ää ei kuitenkaan sovelleta tulo- ja varallisuusverolain 35§:n 1 momentin mukaan verotettavaan yhtymään eikä siihen tulo-osuuteen, joka mainitun lain 35§:n 2 momentin mukaisesti verotetaan osakkaan tulona.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991. Sitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 1990 toimitettavassa verotuksessa.
Hallituksen esitys 65/90
Valtiovarainvaliok. miet. 28/90
Suuren valiok. miet. 90/90
Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 1990
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Ulla Puolanne