Laki rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain 8§:n muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista 21 päivänä joulukuuta 1973 annetun lain ( 935/73 ) 8§:n 1 momentti seuraavasti:
8 §
Tämän lain nojalla korvataan esinevahinko, jonka rikoksen, päihteiden käytön, mielisairauden, kehitysvammaisuuden, päihtymyksen tai muun sen kaltaisen syyn vuoksi laitokseen sijoitettu tai muuten vapautensa menettänyt henkilö on aiheuttanut laitoksessa, ollessaan sijoitettuna laitoksen ulkopuolella tai lomalla taikka karattuaan laitoksesta tai viranomaisen huostasta. Sama koskee esinevahinkoa, jonka on aiheuttanut lastensuojelulain (683/83) nojalla huostaan otettu lapsi tai yhdyskuntapalvelun kokeilemisesta annetun lain (1105/90) nojalla yhdyskuntapalveluun tuomittu suorittaessaan yhdyskuntapalveluun kuuluvaa työtä.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.
Hallituksen esitys 62/90
Lakivaliok. miet. 7/90
Suuren valiok. miet. 119/90
Helsingissä 14 päivänä joulukuuta 1990
Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoOikeusministeri Tarja Halonen