Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

968/1988

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus kaivosasetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä

muutetaan 17 päivänä joulukuuta 1965 annetun kaivosasetuksen ( 663/65 ) 8§, 9§:n 1 momentti, 19§:n 1 momentti ja 27§, sellaisina kuin ne ovat 16 päivänä lokakuuta 1981 annetussa asetuksessa (704/81), näin kuuluviksi:

8 §

Valtaajan kauppa- ja teollisuusministeriölle suoritettava vuotuinen valtausmaksu on 30 markkaa hehtaarilta laskettuna valtausalueen valtauskirjaan merkityn suuruuden mukaan.

9 §

Valtaajan maanomistajalle suoritettava vuotuinen valtauskorvaus on 60 markkaa hehtaarilta laskettuna alueen valtauskirjaan merkityn pinta-alan mukaan.


19 §

Kaivosoikeuden haltijan maanomistajalle suoritettavan vuotuisen kaivospiirimaksun suuruus on 120 markkaa hehtaarilta. Kaivospiirimaksu suoritetaan myös apualueelta.


27 §

Ennen tämän asetuksen voimaantuloa syntyneisiin oikeussuhteisiin on kaivoslain 73§:ssä säädetyin edellytyksin sovellettava kaivoslain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetun asetuksen (276/43) ja kaivoslain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetun asetuksen muuttamisesta annetun asetuksen (619/50) säännöksiä. Kaivospiiristä suoritettava alkuperäinen vuotuinen puolustusmaksu on kuitenkin 1 500 markkaa.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.

Helsingissä 18 päivänä marraskuuta 1988

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoKauppa- ja teollisuusministeri Ilkka Suominen

Sivun alkuun