Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

394/1988

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Laki alusrekisterilain 11§:n muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Laki
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 29 päivänä heinäkuuta 1927 annetun alusrekisterilain ( 211/27 ) 11§ näin kuuluvaksi:

11 §

Jos alus tai sen osuus on siirtynyt toiselle omistajalle, on siitä ilmoitettava rekisteriviranomaiselle 30 päivän kuluessa omistajan vaihtumisesta lukien ja samalla annettava saantokirja tai muu selvitys siitä, mihin omistajan vaihdos on perustunut. Ilmoitus aluksen osuuden siirtymisestä on sen tehtävä, jolle osuus on siirtynyt. Ilmoituksen voi kuitenkin tehdä myös pääisäntä ja laivaosuuden siirtäjä.


Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1989.

Hallituksen esitys 28/87

Lakivaliok. miet. 7/87

Suuren valiok. miet. 2/87

Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 1988

Tasavallan Presidentti Mauno KoivistoMinisteri Pekka Vennamo

Sivun alkuun