Finlex - Etusivulle
Suomen säädöskokoelma

956/1981

Suomen säädöskokoelma

Suomen säädöskokoelmassa julkaistut säädökset sekä tekstimuodossa että painoasuisena pdf-tiedostona

Asetus yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta annetun asetuksen muuttamisesta

Säädöksen tyyppi
Asetus
Antopäivä

Alkuperäisen säädöksen teksti

Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.

Opetusministeriön toimialaan kuuluvia asioita käsittelemään määrätyn ministerin esittelystä

kumotaan yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta 8 päivänä joulukuuta 1977 annetun asetuksen ( 921/77 ) 4 § ja 5 § sekä

muutetaan 2 §:n 1 momentti ja 3 §:n 3 momentti seuraavasti:

Hakemus valtionavun saamiseksi on tehtävä valtionarkistolle kultakin vuodelta seuraavan vuoden huhtikuun loppuun mennessä.



Ennakon maksamista varten arkiston on avustusvuotta edeltävän vuoden lokakuun loppuun mennessä toimitettava valtionarkistolle hakemus tarpeellisine selvityksineen.


Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1982.

Helsingissä 18. päivänä joulukuuta 1981

Tasavallan Presidentin estyneenä ollessa Pääministeri Mauno Koivisto Ministeri Kalevi Kivistö

Sivun alkuun