Laki sakkorangaistuksen sekä eräiden muiden rikosoikeudellisten seuraamusten ja valtiolle maksettaviiksi tuomittujen korvausten täytäntöönpanosta ulosottotoimin annetun lain muuttamisesta
- Säädöksen tyyppi
- Laki
- Antopäivä
Alkuperäisen säädöksen teksti
Alkuperäisten säädösten teksteihin ei päivitetä säädösmuutoksia eikä tehdä oikaisuja. Muutokset ja oikaisut on huomioitu ajantasaistetuissa säädöksissä. Oikaisut näkyvät myös säädöskokoelman pdf-versioissa.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan sakkorangaistuksen sekä eräiden muiden rikosoikeudellisten seuraamusten ja valtiolle maksettaviksi tuomittujen korvausten täytäntöönpanosta ulosottotoimin 20 päivänä kesäkuuta 1963 annetun-lain (318/63) 1 §:n 2 momentti, 3 ja 6 §, 7 §:n 1 momentti ja 15, 16 ja 24 § sekä
lisätään lain 13 §:ään uusi 3 ja 4 momentti seuraavasti:
1§
Mikäli sakkoa ei saada ulosottotoimin perityksi, on täytäntöönpanoviranomaisen ryhdyttävä toimenpiteisiin sakon muuntorangaistusta koskevan menettelyn vireille panemiseksi niin kuin siitä edellä mainitussa luvussa on säädetty.
3§
Menetetyksi tuomittu rahamäärä on niin ikään perittävä ulosottotoimin tämän lain mukaan.
Laki on sama, milloin korvausta on tuomittu valtiolle, Suomen Pankille, postisäästöpankille tai kansaneläkelaitokselle rikosasiassa tai valtiolle muussa asiassa, jossa virallinen syyttäjä on virkansa puolesta esiintynyt, taikka milloin korvausta on tuomittu todistajan tai asiantuntijan kuulemista, maksutonta oikeudenkäyntiä tai henkilön oikeuteen tuomista koskevien taikka vastaavien, valtion varoista suoritettujen kustannusten korvaamista tarkoittavien säännösten nojalla.
Edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitettua rahamäärää ja korvausta sanotaan tässä laissa saamiseksi.
6§
Lääninhallituksen on ylimpänä täytäntöönpanoviranomaisena huolehdittava tässä laissa tarkoitetusta täytäntöönpanosta sekä siinä tapauksessa, että sakkoa ei ole saatu sakotetulta perityksi, toimenpiteistä muuntorangaistuksen määräämistä koskevan asian vireille panemiseksi ja muuntorangaistukseen tuomitun toimittamisesta rangaistustaan kärsimään. Tässä tarkoituksessa lääninhallituksen on annettava kukin täytäntöönpantava asia sen paikkakunnan ulosottomiehelle, missä tuomittu asuu tai oleskelee tahi missä hänellä on irtainta tai kiinteää omaisuutta taikka, mikäli on kysymys menetetyksi tuomitusta tietystä esineestä tai muusta omaisuudesta, missä se on, sekä valvottava valtion velkojanetua täytäntöönpanossa.
Valtion viranomainen taikka 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu valtion laitos, jonka tehtävänä on valvoa valtion etua jossakin rikosasiassa, voi kuitenkin ottaa huolehtiakseen siinä valtiolle tai sellaiselle laitokselle tuomitun vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen korvauksen perimisestä sekä tässä tarkoituksessa pyytää asianomaiselta ulosottomieheltä sellaisen korvauksen ulosottamista.
Tullirikosasiassa annetun päätöksen täytäntöönpanosta on lisäksi voimassa, mitä siitä on erikseen säädetty.
7§
Ulosottomies saa antaa sakon perimisen sekä menetetyksi tuomittua tiettyä esinettä tai muuta omaisuutta ja saamista koskevan täytäntöönpanon ulosottoapulaisen suoritettavaksi. Ulosottoapulaisella on silloin oikeus ryhtyä ulosottolain 1 luvun 5 §:n 5 momentissa mainittuihin tehtäviin sekä ulosmitata ja ottaa haltuunsa irtainta omaisuutta, ei kuitenkaan laivaa eikä siinä olevaa tavaraa, ja sen jälkeen, kun muuntorangaistus on määrätty, ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin muuntorangaistukseen tuomitun toimittamiseksi rangaistustaan kärsimään.
13§
Ulosottomies voi, vaikka tuomittu ei olisi sitä pyytänytkään, myöntää maksuaikaa asevelvollisuuden täyttämisen ajaksi.
Maksuajan myöntämisestä on ilmoitettava tuomitulle.
15§
Jos valtion viranomainen tai valtion laitos on 6 §:n 2 momentin mukaan ottanut huolehtiakseen korvauksen perimisestä, on sen asiana päättää maksuajan myöntämisestä. Maksuajan pituudesta on voimassa, mitä 13 ja 14 §:ssä on siitä sanottu.
Valtioneuvoston oikeudesta myöntää korvausvelvolliselle helpotuksia ja vapautuksia suoritusvelvollisuudesta on erikseen säädetty.
16§
Hilloin maksuaikaa pyydetään sakon suorittamista varten kuutta kuukautta tai saamisen maksamista varten vuotta pitemmäksi ajaksi, on siihen suostuttaessa asetettava ehdoksi, että suoritus tapahtuu erityisen maksusuunnitelman mukaan.
24§
Milloin rahamäärä, joka ennen päätöksen täytäntöönpanoon ryhtymistä on suoritettu sakon tai saamisen maksamiseksi, kokonaan tai osaksi on maksettava takaisin ylemmän tuomioistuimen lainvoiman saaneen päätöksen johdosta tai muusta syystä, on takaisin maksettava määrä ja sille korkoa kuusi sadalta vuodessa suorituspäivästä takaisinmaksupäivään suoritettava lääninhallituksen toimesta. Asetuksella voidaan kuitenkin säätää, että mikäli korin määrä on tiettyä rahamäärää pienempi, ei korkoa suoriteta.
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1969.
Helsingissä 17. päivänä tammikuuta 1969
Tasavallan Presidentin estyneenä ollessa Pääministeri Mauno Koivisto Oikeusministeri A. Simonen