HE 45/2025

1.1Tausta

Vastaavasti Afryn analyysin mukaan asennetun tuulivoimakapasiteetin arvioidaan lisääntyvän huomattavasti jo vuoteen 2030 mennessä. Afryn skenaariossa maatuulivoiman kasvu ajaa tuulivoiman kokonaiskapasiteetin kasvua lähivuosina ja 2030-luvulle saakka. Merituulivoiman arvioidaan ajavan tuulivoiman tuotantokapasiteetin kasvua 2030-luvulla, kun isot merituulivoimapuistot tulevat osaksi Suomen tuotantokapasiteettia. Afry arvioi nykyisen hankekehitysportfolion perusteella tuulivoimakapasiteetin lisääntyvän noin 23 gigawattia vuoteen 2040 mennessä. Kasvu vastaa yli kolminkertaista määrää vuoden 2023 loppuun mennessä asennettuun tuulivoimakapasiteettiin verrattuna. Lisäksi nykyisen hankekehityksen ja Afryn tekemien 2030-luvun kasvuoletusten perusteella teollisen kokoluokan aurinkovoiman ennustetaan kasvavan yli 10 gigawatin tasolle vuoteen 2040 mennessä.

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelman mukaan sähkön siirtoverkon toimivuutta ja riittävyyttä energiamurroksen perustana ja Suomen keskeisenä kilpailuetuna vahvistetaan. Hallitusohjelman mukaan muun muassa:

– Kansallisesti tärkeiden teollisuuden keskittymien sähkönsiirtotarve ja kohtuulliset sähkönsiirtokustannukset varmistetaan investointien mahdollistamiseksi.

– Kantaverkon rakentamistarpeen ja pullonkaulojen merkityksen vähentämiseksi edistetään sähköä kuluttavien ja tuottavien suurinvestointien sijoittumista lähekkäin ilman tarvetta liittyä kantaverkkoon.

– Sähkömarkkinalain muutoksella mahdollistetaan tuulivoimaloiden liityntäjohtojen kokoaminen yhteen jakeluverkkoyhtiön toimesta.

– Hallitus selvittää Fingrid Oyj:n vastuun laajentamista energiamurroksen myötä tarvittavien siirtoverkkojen rakentamisessa kaupunkiseuduilla.

– Eduskunta on vastauksessaan EV 109/2021 vp edellyttänyt, että valtioneuvosto selvittää erillisiä linjoja koskevan sääntelyn muutostarpeet energiayhteisöjen toiminnan mahdollistamiseksi tarkoituksenmukaisena osana energiajärjestelmää.

Laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä (937/2024) ja siihen liittyvät lait ovat tulleet voimaan 1.1.2025. Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) uuden 3 a §:n (laki 938/2024) mukaan talousvyöhykkeelle rakennettavien tekosaarten, rakennelmien, laitteiden sekä niiden toiminnan yhteydessä asennettavien tai käytettävien putkien ja kaapeleiden osalta sovelletaan Suomen ja Euroopan unionin sähkö- ja kaasumarkkinoista annettua lainsäädäntöä. Lakien tavoitteena on edistää merituulivoimaa talousvyöhykkeellä, selkeyttää talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita koskevaa sääntelyä ja varmistaa, että oikeudet merituulivoiman hyödyntämiseen myönnetään tasapuolisella, läpinäkyvällä ja ennakoitavalla tavalla. Tavoitteena on myös, että Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden sääntely ei poikkeaisi toisistaan, ellei poikkeamiselle ole perusteltua syytä.

Voimakkaasti lisääntyvän sähkönkulutuksen ja sähköntuotannon integrointi sujuvasti sähköverkkoihin edellyttääkin kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon liittämiseen sisältyvien vastuiden ja sähköverkonhaltijoiden kehittämisvelvollisuuden sekä sähköverkkolupasääntelyn osittaista uudelleentarkastelua. Lisääntyvä sähköntuotanto ja uusiutuvan vedyn markkinoille tulo luovat tarpeen ns. erillisten linjojen rakentamisen ja erillisiä linjoja hyödyntävien tuotantoa, kulutusta ja varastointia käsittävien hybridiliityntöjen sekä joustavien liittymien mahdollistamiselle. Suomen talousvyöhykkeelle ja aluevesille sijoittuvan tuulivoimatuotannon ennakoitavan ja kannustavan toimintaympäristön edistäminen edellyttää merituulivoiman huomioimista tarpeellisilta osin myös sähkömarkkinasääntelyssä. Lisäksi on tarkasteltava rajajohtohankkeiden hankelupien päätöksenteon siirtämistä valtioneuvostolle.

1.2Valmistelu

Hallituksen esityksen luonnos oli lausuntokierroksella 15.1.–26.2.2025.

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnisteella TEM039:00/2023 .

Sähkömarkkinalainsäädäntö kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 18 §:n 22 kohdan nojalla maakunnan toimivaltaan. Maakunnan sähkömarkkinoita sääntelee maakuntalaki 102/2015 (landskapslag om tillämpning i landskapet Åland av rikslagstifning om elmarknaden).

2.1Suurjänniteverkkojen kehittämisvastuun yleisperiaatteet

2.2Merituulivoimaa palvelevien verkkojen kehittäminen

Laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä ja siihen liittyvät lait ovat tulleet voimaan 1.1.2025. Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain uuden 3 a §:n mukaan talousvyöhykkeelle rakennettavien tekosaarten, rakennelmien, laitteiden sekä niiden toiminnan yhteydessä asennettavien tai käytettävien putkien ja kaapeleiden osalta sovelletaan Suomen ja Euroopan unionin sähkö- ja kaasumarkkinoista annettua lainsäädäntöä. Lakien tavoitteena on edistää merituulivoimaa talousvyöhykkeellä, selkeyttää talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeita koskevaa sääntelyä ja varmistaa, että oikeudet merituulivoiman hyödyntämiseen myönnetään tasapuolisella, läpinäkyvällä ja ennakoitavalla tavalla. Tavoitteena on myös, että Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden sääntely ei poikkeaisi toisistaan, ellei poikkeamiselle ole perusteltua syytä.

Sähkömarkkinalain 44 §:n mukaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueeseen kuuluu valtakunnan alue Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta. Suomen valtakunnan alueeseen kuuluvat maa-alueiden lisäksi Suomen aluevedet. Suomen talousvyöhyke sen sijaan on kansainvälistä merialuetta, jonka taloudelliseen hyödyntämiseen Suomen valtiolla on oikeus. Talousvyöhyke ei siten sisälly voimassa olevan lain mukaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueeseen.

Sähkömarkkinalain 14 §:n mukaan valtakunnan rajan ylittävän, nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa ministeriöltä. Hankelupamenettelyä ei kuitenkaan sovelleta talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavien sähköjohtojen rakentamiseen.

Talousvyöhykkeelle mahdollisesti syntyvän tuulivoimatuotannon hyödyntämiseksi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualuetta on tarpeen laajentaa koskemaan myös talousvyöhykkeelle rakennettavan tuulivoiman liittämistä kantaverkkoon. Hankelupamenettelyn ulottaminen Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavien sähköjohtojen rakentamiseen on puolestaan tarpeen, jotta voidaan varmistaa Suomelle kuuluvan talousvyöhykkeen hyödyntämisoikeuden säilyvän täysimääräisesti Suomen kontrollissa.

2.3Tuotannon liittäminen sähköverkkoon

2.4Aktiiviset asiakkaat ja energiayhteisöt

2.5Suljetut jakeluverkot

2.6Joustavat liittymissopimukset

2.7Liittymän enimmäisteho

2.8Kansallisia sähköjohtoja koskevat hankeluvat

Sähkömarkkinalain 14 §:n 1 momentin mukaan nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa Energiavirastolta. Hankelupaa ei kuitenkaan 2 momentin mukaan tarvita kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköjohdon rakentamiseen. Lainkohdan 3 momentin mukaan hankeluvassa ei määrätä sähköjohdon reittiä. Ennen hankeluvan myöntämistä ei johtoreitille tarvitse olla 17 §:n mukaista aluevarausta eikä kunnan suostumusta.

Sähkömarkkinalain 16 §:n 1 momentin mukaan hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista.

Sähkömarkkinalain 16 §:n 2 momentissa säädetään ilman tarveharkintaa myönnettävistä hankeluvista. Jos hakemus ei koske valtakunnan rajan ylittävää sähköjohtoa, on hankelupa 1 momentin estämättä myönnettävä 1) liittymisjohdolle, jolla sähkönkäyttökohde, yksi tai useampi toisiinsa kytketty energiavarasto, yksi tai useampi voimalaitos taikka yksi tai useampi voimalaitos ja niihin kytkeytyvä yksi tai useampi energiavarasto liitetään lähimpään nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköverkkoon sekä 2) sähköjohdolle, jonka jakeluverkonhaltija rakentaa vastuualueellaan tai vastuualueeltaan sen ulkopuolelle, jos sähköjohto yhdistää jakeluverkonhaltijan sähköverkon osat toisiinsa tai jakeluverkonhaltijan sähköverkon toiseen sähköverkkoon.

Hankelupamenettelyn tarkoituksena on arvioida ennen kaikkea suurjännitejohtohankkeiden merkitystä sähköjärjestelmän ja sähkönsiirtotarpeiden näkökulmasta. Lupa voidaan myöntää, jos johdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Uutta johtoa tarvitaan esimerkiksi silloin, kun sähkön siirtoa ei kohtuudella enää voida hoitaa olemassa olevalla verkolla. Uusi kantaverkkoon kuuluva sähköjohto on tarpeellinen sähkönsiirron turvaamiseksi muun muassa sellaisessa tilanteessa, jossa kantaverkkoon on syntymässä sellainen pullonkaula, joka saattaa edellyttää maan jakamista erillisiin sähkökaupan tarjousalueisiin. Uusi johto voi olla tarpeellista rakentaa myös verkostohäviöiden pienentämiseksi tai varayhteydeksi.

Sähkömarkkinalain 16 §:n 2 momentin mukaisissa tapauksissa hankeluvan hakijan ei tarvitse luvan saadakseen erikseen osoittaa, että johdon rakentaminen olisi tarpeellista sähkön siirtokapasiteetin riittämättömyyden tai puutteellisen sähkön laadun vuoksi. Hankelupa on myönnettävä 1 momentin estämättä ensinnäkin liittymisjohdolle, jolla sähkönkäyttökohde, yksi tai useampi toisiinsa kytketty energiavarasto, yksi tai useampi voimalaitos taikka yksi tai useampi voimalaitos ja niihin kytkeytyvä yksi tai useampi energiavarasto liitetään lähimpään nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköverkkoon. Pykälän 1 momentin mukainen arviointi kohdistuu tapauksiin, joissa hankelupaa haetaan sellaiselle johdolle, joka rakennettaisiin muuhun kuin lähimpään suurjännitteiseen sähköverkkoon. Edelleen hankelupa on myönnettävä 1 momentin estämättä sähköjohdolle, jonka jakeluverkonhaltija rakentaa vastuualueellaan tai vastuualueeltaan sen ulkopuolelle, jos sähköjohto yhdistää jakeluverkonhaltijan sähköverkon osat toisiinsa tai jakeluverkonhaltijan sähköverkon toiseen sähköverkkoon. Poikkeuksella on tarkoitus edistää jakeluverkonhaltijan mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa jakeluverkkonsa tarvitsemat yhteydet kantaverkkoon tarkoituksenmukaisella tavalla.

Hankelupasääntelyssä on erityissäännökset koskien kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisiä sähköjohtoja sekä liittymisjohtoja. Sen sijaan hankelupasääntelyssä ei ole erityisesti huomioitu erillisten linjojen rakentamista. Nykylainsäädännön perusteella erillisiä linjoja ei ole voinut käytännössä muodostua suurjänniteverkkojen tasolle, koska sähkömarkkinalain 4 §:n 2 momentin nojalla luvanvaraisuuden ulkopuolelle on luettu erillisen linjan kautta tapahtuva sähkönjakelu ainoastaan siinä tapauksessa, että jaeltava sähkö on tuotettu pienimuotoisessa sähköntuotannossa. Pienimuotoisella sähköntuotannolla tarkoitetaan sähkömarkkinalaissa voimalaitosta tai usean voimalaitoksen muodostamaa kokonaisuutta, jonka teho on enintään kaksi megavolttiampeeria. Näin pienen voimalaitoksen liittäminen sähkönkäyttökohteeseen ei edellytä suurjännitejohdon rakentamista.

2.9Rajat ylittäviä sähköjohtoja ja maakaasuputkia koskeva sääntely

Sähkömarkkinalain 14 §:n 1 momentin mukaan valtakunnan rajan ylittävän, nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Sähkömarkkinalain 16 §:n 1 momentin mukaan hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Valtakunnan rajan ylittävän sähköjohdon hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että sähköjohdon rakentaminen on muutoinkin sähkömarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista.

Laki merituulivoimasta talousvyöhykkeellä (ja siihen liittyvät lait ovat tulleet voimaan 1.1.2025. Suomen talousvyöhyke on kansainvälistä merialuetta, jonka taloudelliseen hyödyntämiseen Suomen valtiolla on oikeus. Lain tavoitteena on edistää merituulivoimaa talousvyöhykkeellä. Tavoitteena on myös, että Suomen aluevesien ja talousvyöhykkeen merituulivoimahankkeiden sääntely ei poikkeaisi toisistaan, ellei poikkeamiselle ole perusteltua syytä.

Suomeen valtion alueeseen kuuluvien Suomen aluevesien ulkopuolelle sijoittuva Suomen talousvyöhyke on kansainvälistä merialuetta. Talousvyöhykkeen käytössä tulee huomioida kansainvälinen sopimus, Yhdistyneiden kansakuntien (YK) merioikeusyleissopimus (United Nations Convention on the Law of the Sea, ns. Unclos, SopS 49 ja 50/1996), jossa määrätään rantavaltion oikeuksista ja velvollisuuksista talousvyöhykkeellä.

Merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellä täysivaltaiset oikeudet merenpohjan yläpuolisten vesien ja merenpohjan ja sen sisustan elollisten ja elottomien luonnonvarojen tutkimiseen, hyödyntämiseen, säilyttämiseen ja hoitamiseen sekä muuhun toimintaan, jonka tarkoituksena on vyöhykkeen taloudellinen hyödyntäminen ja tutkiminen, kuten vedestä, merivirroista ja tuulista saatavan energian tuottaminen. Tämän kohdan perusteella Suomella on rantavaltiona täysivaltaiset oikeudet merituulivoiman tuottamiseen.

Merioikeusyleissopimuksen 56 artiklan 1 kappaleen b kohdan mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellä merioikeusyleissopimuksen asianomaisten määräysten mukainen lainkäyttövalta i) tekosaarten, laitteiden ja rakennelmien rakentamisen ja käytön osalta; ii) meritieteellisen tutkimuksen osalta; iii) meriympäristön suojelun ja säilyttämisen osalta. Rakentamisesta määrätään tarkemmin 60 artiklassa, jonka mukaan rantavaltiolla on talousvyöhykkeellä yksinomainen oikeus rakentaa ja antaa lupa rakentaa ja käyttää: a) tekosaaria; b) 56 artiklassa mainittuihin ja muihin taloudellisiin tarkoituksiin käytettäviä laitteita ja rakennelmia; c) laitteita ja rakennelmia, jotka saattavat haitata rantavaltion oikeuksien käyttämistä vyöhykkeellä; sekä säännellä näiden rakentamista ja käyttöä. Rantavaltiolla on tällaisiin tekosaariin, laitteisiin ja rakennelmiin nähden yksinomainen lainkäyttövalta, joka käsittää muun muassa tulli-, vero-, terveydenhoito-, turvallisuus- ja maahanmuuttolakeja ja -määräyksiä koskevan lainkäyttövallan. Suomella on siis yksinoikeus talousvyöhykkeellään merituulivoimaloiden rakentamiseen ja niiden sääntelyyn. 60 artiklassa on myös joitakin rakentamista koskevia vaatimuksia, kuten että tekosaarten, laitteiden ja rakennelmien rakentamisesta on ilmoitettava asianmukaisesti ja niiden havaitsemisen helpottamiseksi on ylläpidettävä pysyvää varoitusjärjestelmää, ja että hylätyt tai käytöstä pois jääneet laitteet tai rakennelmat tulee merenkulun turvallisuuden takaamiseksi poistaa, ja että kaikkien sellaisten laitteiden ja rakennelmien syvyydestä, sijainnista ja mitoista, joita ei ole poistettu kokonaan, on asianmukaisesti tiedotettava.

Kuitenkin on huomioitava, että harjoittaessaan talousvyöhykkeellä merioikeusyleissopimuksen mukaisia oikeuksiaan ja täyttäessään sen mukaisia velvollisuuksiaan rantavaltion tulee ottaa asianmukaisesti huomioon muiden valtioiden oikeudet ja velvollisuudet ja toimia sopusoinnussa merioikeusyleissopimuksen määräysten kanssa (56 artiklan 2 kappale). Esimerkiksi 58 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikilla sekä ranta- että sisämaavaltioilla on merioikeusyleissopimuksen asianomaiset määräykset huomioon ottaen talousvyöhykkeellä 87 artiklassa mainitut merenkulun ja ylilennon vapaudet, vapaus laskea merenalaisia kaapeleita ja putkistoja sekä vapaus kaikkeen muuhun näihin vapauksiin liittyvään kansainvälisessä oikeudessa hyväksyttyyn meren käyttöön, joka esimerkiksi koskee alusten, ilma-alusten, merenalaisten kaapeleiden ja putkistojen toimintaa ja joka on sopusoinnussa yleissopimuksen määräysten kanssa.

Esimerkiksi 79 artiklan 1 kappaleen mukaan kaikilla valtioilla on oikeus laskea mannerjalustalle merenalaisia kaapeleita ja putkistoja kyseisen artiklan määräysten mukaisesti. Suomen tapauksessa mannerjalusta ja talousvyöhyke kattavat maantieteellisesti saman alueen. Rantavaltio ei saa haitata kaapeleiden tai putkistojen laskemista tai huoltoa, ottaen kuitenkin huomioon, että sillä on oikeus ryhtyä kohtuullisiksi katsottaviin toimiin mannerjalustan tutkimiseksi, mannerjalustan luonnonvarojen hyödyntämiseksi sekä putkistojen aiheuttaman pilaantumisen ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja valvomiseksi. Mannerjalustalle laskettavien putkistojen kulkureitin määrittämiseen tarvitaan kuitenkin rantavaltion hyväksyminen. Mikään merioikeusyleissopimuksen VI osan määräys ei vaikuta rantavaltion oikeuteen asettaa ehtoja sen alueelle tai aluemerelle johtaville kaapeleille tai putkistoille, eikä siihen lainkäyttövaltaan, joka rantavaltioilla on mannerjalustansa tutkimisen tai mannerjalustan luonnonvarojen hyödyntämisen tai valtion lainkäyttövaltaan kuuluvien tekosaarten, laitteiden ja rakennelmien toiminnan yhteydessä asennettavien tai käytettävien kaapelien tai putkistojen suhteen. Rakennuksia ja rakennelmia, kuten merituulivoimaloita sekä niihin kytköksissä olevia kaapeleita ja putkistoja koskevat kansainvälisen sopimuksen reunaehdot ovat siis erilaiset kuin niiden kaapeleiden ja putkistojen, jotka eivät ole yhteydessä sellaisiin Suomen talousvyöhykkeellä sijaitseviin rakennuksiin ja rakennelmiin, jotka liittyvät 56 artiklassa tarkoitettuun taloudelliseen hyödyntämiseen.

Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain uuden 3 a §:n mukaan talousvyöhykkeelle rakennettavien tekosaarten, rakennelmien, laitteiden sekä niiden toiminnan yhteydessä asennettavien tai käytettävien putkien ja kaapeleiden osalta sovellettaisiin Suomen ja Euroopan unionin sähkö- ja kaasumarkkinoista annettua lainsäädäntöä. Tällä hetkellä sähkömarkkinalain hankelupamenettelyä sovelletaan valtakunnan rajan ylittäviin suurjännitejohtoihin, mutta ei Suomen talousvyöhykkeelle rakennetun tuulivoiman hyödyntämiseen liittyvien, toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavien suurjännitejohtojen rakentamiseen.

Suomen talousvyöhykkeelle ja aluevesille sijoittuvan tuulivoimatuotannon ennakoitavan ja kannustavan toimintaympäristön edistäminen edellyttää merituulivoiman huomioimista tarpeellisilta osin myös sähkömarkkinasääntelyssä.

Sähkömarkkinalain 14 §:ssä ja maakaasumarkkinalain 12 §:ssä säädetään hankeluvasta valtakunnan rajan ylittävän nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon ja siirtoputken rakentamiseen. Lainkohdan 1 momentin mukaan valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamiseen on haettava kirjallisesti hankelupaa työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Sähkömarkkinalain 16 §:n 1 momentin mukaan hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Valtakunnan rajan ylittävän sähköjohdon hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että sähköjohdon rakentaminen on muutoinkin sähkömarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Maakaasumarkkinalain 12 §:n 2 momentin mukaan luvan myöntämisen edellytyksenä on, että maan rajan ylittävän siirtoputken rakentaminen on maakaasumarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Lupaa myönnettäessä on otettava huomioon hankkeen merkitys maakaasun sisämarkkinoille.

Valtakunnan rajat ylittävien sähköjohtojen ja maakaasun siirtoputkien hankelupien myöntäjäksi on säädetty muista hankeluvista poiketen Energiaviraston sijaan työ- ja elinkeinoministeriö, koska ulkomaanyhteydet ovat sähkön ja maakaasun siirron kannalta erityisasemassa. Maakaasun osalta ulkomaanyhteydet ovat tärkeässä roolissa, koska Suomessa ei ole kansallista maakaasun tuotantoa ja uusiutuvien kaasun tuotannon osuus on pieni suhteessa kulutukseen. Sähköverkkojen puolella taas ulkomaanyhteydet kytkevät maamme sähköjärjestelmän naapurimaiden vastaaviin järjestelmiin ja sitä kautta myös muiden maiden järjestelmiin. Markkinoiden ja niiden sääntelyn kehitys on eri maissa eri vaiheessa. Lisäksi sähköjärjestelmien varmuudessa on eroja. Lupajärjestelmällä voidaan turvata, että sähköjärjestelmien yhteenliittäminen on maamme kannalta hallittua eikä vaaranna maamme sähköjärjestelmän toimivuutta ja toimitusvarmuutta.

Hankeluvan myöntäminen valtakunnan rajat ylittäville sähköjohdoille ja maakaasun siirtoputkille on ensisijaisesti tarveharkintaa sähkö- ja maakaasujärjestelmän tarpeiden sekä toimitusvarmuuden turvaamisen näkökulmasta. Ministeriön harkintavalta hankelupa-asioissa on tavanomaisiin viranomaispäätöksiin nähden laaja ja lähestyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Näin ollen on ollut perusteltua ohjata muutoksenhaku ministeriön päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Arvioitaessa hankkeiden tarkoituksenmukaisuutta sähkö- tai maakaasumarkkinoiden kehityksen kannalta on nähty tarpeelliseksi arvioida ainakin niitä vaikutuksia, joita hankkeella olisi Suomen sähkö- tai maakaasujärjestelmään ja sähkö- tai maakaasuverkkoon, sähkön tai maakaasun toimitusvarmuuteen ja energiahuollon varmuuteen sekä sähkön tai maakaasun tarjontaan ja hintaan. Vastavuoroisuuskriteerin täyttymistä arvioitaessa arviointi on kohdistunut ainakin toisen maan sähkö- tai maakaasumarkkinoiden avaamiseen tasoon ja vastavuoroisten kilpailuedellytysten olemassaoloon. Vastavuoroiset kilpailuedellytykset liittyvät esimerkiksi markkinoille pääsyyn, infrastruktuuriin, ympäristönormeihin ja energiaturvallisuuteen. Lisäksi harkinnassa on otettu huomioon EU:n yhteinen politiikka suhteessa kolmansiin maihin ja hankkeen merkitys sähkön tai maakaasun sisämarkkinoille.

Perustuslain 67 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat sekä ne muut asiat, joiden merkitys sitä vaatii. Valtioneuvoston ratkaisuvallan järjestämisen perusteista säädetään tarkemmin lailla. Valtioneuvostosta annetun lain (175/2003) 12 §:n 2 momentin mukaan yleisistunnossa ratkaistaan tasavallan presidentille tehtävät ratkaisuehdotukset, eduskunnalle annettavat hallituksen esitykset, kertomukset ja kirjelmät sekä valtioneuvoston tiedonannot, selonteot ja kirjelmät, valtioneuvoston asetukset samoin kuin sellaiset Euroopan unionissa käsiteltävät asiat ja muut asiat, joiden yhteiskuntapoliittinen tai taloudellinen merkitys sitä edellyttää. Rajajohto- ja rajaputkihankkeiden hankelupien yhteiskuntapoliittisen ja suuren taloudellisen merkityksen johdosta on tarkasteltava hankelupien päätöksenteon siirtämistä valtioneuvoston yleisistunnolle.

4.1Keskeiset ehdotukset

4.1.5Aktiiviset asiakkaat ja energiayhteisöt

Luvanvaraisen verkkotoiminnan ulkopuolelle jäävää erillistä linjaa koskeva kahden megavolttiampeerin kapasiteettiraja poistettaisiin. Tämä voisi teollisuus- ja elinkeinoalueiden osalta mahdollistaa tulevaisuuden energiaratkaisut, joissa esimerkiksi vetylaitos yhdistettäisiin erillisellä linjalla suoraan uusiutuvan tuotantoon uusiutuvan vedyn tuottamiseksi RED II -direktiivin lisäisyysvaatimusten vaatimalla tavalla.

Aktiivista asiakasta ja erillistä linjaa koskeva sääntelyehdotus rakentuisi sähkömarkkinalain 4 §:n kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sekä suljetun jakelunverkon konseptien pohjalle. Erillinen linja voisi muodostua alla kohdissa 1-3 mainituilla tavoilla edellyttäen, että tuotantoyksiköitä ja niiden kanssa samaan erilliseen linjaan liittyviä energiavarastoja lukuun ottamatta muut liittymän sähkölaitteistot kytkinlaitos mukaan lukien sijaitsisivat joko saman kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän alueella tai vaihtoehtoisesti muodostaisivat suljetun jakeluverkon.

Erillinen linja voisi muodostua seuraavilla tavoilla:

1. Tuotantoyksikkö tai -yksiköt liitetään erillisellä linjalla sähkönkäyttökohteeseen, joka on liittynyt suurjänniteverkkoon liittymisjohdolla.

2. Tuotantoyksikkö tai -yksiköt liitetään erillisellä linjalla sähkönkäyttökohteeseen ja molemmat kohteet liittyvät samanaikaisesti suurjänniteverkkoon joko yhteisellä tai toisen omistamalla liittymisjohdolla.

3. Sähkönkäyttökohde liittyy olemassa olevaan yhden tai useamman tuotantoyksikön liittymisjohtoon, jolla nämä ovat liittyneet suurjänniteverkkoon. Tällöin osa aiemmasta liittymisjohdosta voitaisiin katsoa jatkossa erilliseksi linjaksi.

Kuva

Edellä vaihtoehdossa 3 sähkönkäyttökohde voisi liittyä myös tuotantoyksikköön siten, että sähkönkäyttökohde sijaitsisi liittymispisteeseen nähden tuotantoyksikön takana.

Ehdotukseen sisältyisi myös se, että erillisellä linjalla sähkönkäyttökohteeseen yhdistetyn voimalaitoksen tai voimalaitoskokonaisuuden yhteydessä sijaitsee energiavarasto. Suurjännitteisten erillisten linjojen rakentamista edistettäisiin väljentämällä sähkömarkkinalaissa erillisen linjan osalta hankeluvan myöntämistä ja käsittelemällä erillistä linjaa luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan ulkopuolelle jäävänä toimintana. Sähköntuotantoa voitaisiin yhdistää erillisellä linjalla myös suljettuihin jakeluverkkoihin.

4.2Pääasialliset vaikutukset

5.1Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.2Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

7.1Sähkömarkkinalaki

2 §.Soveltamisala . Pykälässä määritellään sähkömarkkinalain soveltamisala.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että lain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä sovellettaisiin luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittavaan elinkeinonharjoittajaan, jolla on hallinnassaan sähköverkkoa, jollei laissa jäljempänä toisin säädetä tai, jollei Energiavirasto ole päätöksellään vapauttanut verkonhaltijaa luvanvaraisuudesta. Momenttiin ehdotetaan tältä osin täsmennystä, jolla viitattaisiin lain 4 §:ään ehdotettuihin luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan rajauksiin. Muilta osin säännös vastaisi aikaisemman lain sisältöä. Verkonhaltijaa koskevien säännösten piiriin kuuluisivat elinkeinonharjoittajat, jotka harjoittavat luvanvaraista sähköverkkotoimintaa kantaverkossa, suurjännitteisessä jakeluverkossa, jakeluverkossa tai suljetussa jakeluverkossa. Lisäksi lakia sovellettaisiin myös sellaisiin luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittaviin elinkeinonharjoittajiin, jotka eivät ole hakeneet toiminnalleen lain 12 §:ssä tarkoitettua vapautusta luvanvaraisuudesta. Luvanvarainen sähköverkkotoiminta puolestaan määriteltäisiin lain 4 §:ssä. Verkonhaltijaa koskevia säännöksiä ei sovellettaisi sähköverkkotoimintaan, jossa sähköverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköntoimitusta, erillisen linjan kautta tapahtuvaa sähkönjakelua erilliselle asiakkaalle, tuottajan ja sähköntoimittajan omiin tiloihin, tytäryrityksille tai asiakkaille taikka suljettuun jakeluverkkoon, sähkön kuljettamista liittymisjohdossa eikä sähkön kuljettamiseen sähköntuotannon liittymisverkossa, jossa sähköä ei toimitettaisi tukkuasiakkaille tai loppukäyttäjille. Sähköverkkotoiminnalla tarkoitetaan sähkömarkkinalain mukaan sähköverkon asettamista vastiketta vastaan sähkön siirtoa tai jakelua ja muita sähköverkon palveluja tarvitsevien käyttöön.

3 §.Määritelmät . Pykälän 3 kohdan suurjännitteisen jakeluverkon määritelmää täsmennettäisiin siten, että suurjännitteisellä jakeluverkolla tarkoitettaisiin nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin paikallista tai alueellista sähköverkkoa tai -johtoa, joka ei ole sähköntuotannon liittymisverkko tai liittymisjohto ja joka ei ylitä valtakunnan rajaa. Kantaverkko puolestaan määriteltäisiin lain 31 §:ssä. Rajayhdysjohdolla tarkoitettaisiin kahden kantaverkonhaltijan verkot toisiinsa yhdistävää sähköjohtoa siihen kuuluvine laitteistoineen.

Voimassa olevan lain mukaan kantaverkkoa ovat liittymisjohtoja lukuun ottamatta sähköverkon osat, joiden nimellisjännite ylittää 110 kilovolttia. Ehdotuksen mukaan jatkossa luonteeltaan paikallinen tai alueellinen sähköverkko tai -johto, jonka nimellisjännite ylittää 110 kilovolttia, määriteltäisiin suurjännitteiseksi jakeluverkoksi. Suurjännitteiseen jakeluverkkoon ei kohdistuisi sähkömarkkinadirektiivin tosiasiallisen eriyttämisen vaatimusta. Suurjännitteistä jakeluverkkoa voisivat siten operoida toiminnanharjoittajat, jotka eivät täytä lain 32 §:ssä tarkoitettuja riippumattomuuden vaatimuksia. Tällaisia toiminnanharjoittajia olisivat muun muassa sähkön tuotantoon tai toimittamiseen sidoksissa olevat yritykset tai henkilöt. Hallituksen esityksen tavoitteena on, ettei kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon määrittelyn muutos johtaisi siihen, että osa nykyisistä suurjännitteisistä jakeluverkoista katsottaisiin jatkossa kantaverkoksi, jolloin niihin kohdistuisivat kantaverkonhaltijaa koskevat velvoitteet kuten direktiivin tosiasiallisen eriyttämisen vaatimus. Tavoitteena on, että muutos mahdollistaisi paikallisten ja alueellisten yli 110 kilovoltin sähköverkkojen ja -johtojen rakentamisen ja operoinnin myös muille kuin kantaverkonhaltijoille.

Suurjännitteisen jakeluverkon määrittelyn kriteereinä käytettäisiin verkon jännitetasoa, verkon käyttötarkoitusta ja sen palvelemia asiakasryhmiä sekä verkon yhteenliitettävyyttä ja maantieteellistä kattavuutta. Käytännössä nämä kriteerit olisivat suurjännitteisen jakeluverkon osalta peilikuvia 31 §:n mukaisille kantaverkon määrittelyssä käytettäville vastaaville kriteereille.

Ensimmäinen suurjännitteistä jakeluverkkoa määrittävä kriteeri olisi jännitetaso, joka erottaisi suurjännitteisen jakeluverkon jakeluverkosta. Sähkömarkkinadirektiivin 2 artiklan 28 kohdan mukaan ”jakelulla” tarkoitetaan direktiivissä sähkön siirtämistä suur-, keski- tai pienjännitteisissä jakeluverkoissa toimitettavaksi asiakkaille mutta ei toimitusta. Suurjännitteiseen jakeluverkkoon kuuluvien johtojen jännitetason tulisi aina olla vähintään 110 kilovolttia, kun jakeluverkon puolestaan muodostaisivat nimellisjännitteeltään alle 110 kilovoltin keski- ja pienjännitteiset sähköverkot ja -johdot.

Toisena suurjännitteisen jakeluverkon määrittelykriteerinä, joka puolestaan erottaisi suurjännitteisen jakeluverkon kantaverkosta, olisi verkon yhteenliitettävyys. Sähkömarkkinadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantaverkon tunnusmerkki on, että kantaverkko on aina yhteenliitetty toiseen sähköjärjestelmään. Tämän johdosta sähkömarkkinoiden käytössä olevat valtakunnan rajan ylittävät yhdysjohdot eivät olisi suurjännitteistä jakeluverkkoa vaan ne kuuluisivat kantaverkkoon. Yhteenliitettävyys olisi suurjännitteisen jakeluverkon määrittelyssä poissulkeva kriteeri myös siten, että paikalliset tai alueelliset sähköverkot tai -johdot eivät korkeasta jännitetasostaan huolimatta kuuluisi kantaverkkoon. Suurjännitteisen jakeluverkon tunnusmerkkinä olisikin, ettei se täyttäisi yhteenliitetyn sähköverkon kriteeriä, koska siihen ei kuulu yhdysjohtoa toiseen sähköjärjestelmään. Yhteenliitettävyyskriteeri kuvaisi selkeästi suurjännitteisen jakeluverkon ja kantaverkon tärkeimmän eron, jonka mukaan kantaverkko toimii valtakunnallisesti, kun taas suurjännitteinen jakeluverkko toimii paikallisesti tai alueellisesti. Suurjännitteinen jakeluverkko palvelisi paikallisen tai alueellisen luonteisen sähköjakelun taikka vastaavan luonteisen, vähintään kahden voimalaitoskokonaisuuden tarvetta. Suurjännitteisen jakeluverkon johdot palvelisivat lähtökohtaisesti yhtä jakeluverkonhaltijaa tai suppeaa käyttäjäryhmää ja niiden merkitys tai vaikutus sähkön siirtoon tai sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ylläpitämiseen ei olisi valtakunnan tasolla suuri. Kantaverkolla puolestaan olisi valtakunnallinen tehtävä siirtää sähköä valtakunnallisesti merkittävän tuotannon ja kulutuksen sekä ulkomaisten verkkojen välillä.

Kolmantena suurjännitteisen jakeluverkon määrittelykriteerinä olisi verkon käyttötarkoitus. Käyttötarkoitusta kuvaavat ensinnäkin käyttäjäryhmät, joita suurjännitteinen jakeluverkko palvelee. Sähkömarkkinadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan suurjännitteisen jakeluverkon tehtävänä on sähkön siirtäminen toimitettavaksi asiakkaille suurjännitteellä. Asiakkaalla tarkoitetaan sähkömarkkinalaissa sähkön tukkuasiakasta tai loppukäyttäjää. Tukkuasiakkaalla puolestaan tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka ostaa sähköä jälleenmyyntiä varten ja loppukäyttäjällä asiakasta, joka ostaa sähköä omaan käyttöönsä. Suurjännitteisen jakeluverkon palvelemaksi käyttäjäryhmäksi on sähkömarkkinalain tarkoittamien asiakkaiden lisäksi katsottava asian luonteen vuoksi myös sähköntuottajat. Sähköä ei voida siirtää asiakkaille ilman, että sähköntuottajat olisivat sitä ensin syöttäneet sähköverkkoon. Koska sähkömarkkinadirektiivin määritelmät ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö eivät tunnista sähköntuottajia minkään tyypin verkon käyttäjiksi, on katsottava, että sähköverkkojen määrittelyä käyttäjäryhmien perusteella ei voida perustaa siihen, onko kysymyksessä olevaan sähköverkkoon liittynyt sähköntuottajia vai ei.

Jakeluverkon tunnusmerkkinä on myös, että asiakkaita on useita. Siten suurjännitteiseen jakeluverkkoon eivät kuuluisi vähintään 110 kilovoltin johdot, jotka ovat sähköntuotannon liittymisverkkoja tai liittymisjohtoja.

Suomessa on suuri joukko suurjännitteisiä sähköverkkoja tai niiden osia, jotka eivät täytä unionin tuomioistuimen tulkintaa siirtoverkon ja jakeluverkon määritelmistä. Tällaisia ovat suurjännitteiset sähköverkot, jotka yhdistävät jakeluverkon sähköasemia kantaverkkoon, mutta joilla ei ole muita asiakkaita. Ne eivät täytä kantaverkon yhteenliitettävyyskriteeriä, mutta samalla ne eivät täytä myöskään jakeluverkon määritelmän käyttäjäryhmäkriteeriä. Tällaiset verkot ovat kuitenkin tärkeä osa Suomen sähköjärjestelmää. Olennaista on, että kansallinen lainsäädäntö turvaa sähkömarkkinadirektiivin keskeisimmän velvoitteen, verkkoon pääsyn. Tällaisessa tilanteessa on katsottava, että yhteenliitettävyyskriteeri on merkittävämpi kriteeri näiden sähköverkkojen luokittelussa kuin käyttäjäryhmiin perustuva kriteeri. Tällaiset sähköverkot katsottaisiin siten suurjännitteisiksi jakeluverkoiksi. Tällöin suurjännitteistä jakeluverkkoa määrittävinä kriteereinä olisivat myös verkon käyttötarkoitus ja sitä kuvaava verkon yhtenäisyys. Suurjännitteinen jakeluverkko muodostuisi tyypillisesti paikallisista tai alueellisesti ja toisistaan erillään sijaitsevista sähköverkon osista tai -johdoista, joissa siirretään sähköä tietyn tai tiettyjen kohteiden ja valtakunnallisen kantaverkon välillä. Niistä ei yleensä muodostuisi itsenäisen sähköjärjestelmän tapaan toimivaa yhteenliitettyä sähköverkkoa. Vähintään 110 kilovoltin säteittäiset sähköjohdot olisivatkin aina suurjännitteistä jakeluverkkoa. Myös rengaskäyttöinen johto-osuus, joka yhdistää esimerkiksi jakeluverkonhaltijan sähköaseman kantaverkkoon kahdella tai useammalla sähköjohdolla, voisi olla suurjännitteistä jakeluverkkoa, jos se olisi luonteeltaan paikallinen tai alueellinen eikä sen merkitys tai vaikutus sähkön siirtoon tai sähköjärjestelmän käyttövarmuuden ylläpitämiseen olisi valtakunnan tasolla suuri.

Pykälään ehdotetaan uutta 4 b kohtaa, jossa määriteltäisiin sähköntuotannon liittymisverkko. Sähköntuotannon liittymisverkolla tarkoitettaisiin laissa sähköverkkoa, jolla kaksi tai useampi erillinen voimalaitoskokonaisuus liittyisivät yhteisellä liittymällä ja mahdollisella varasyöttöyhteydellä sähköverkkoon ja joka olisi mainittua sähköverkkoa käyttävän yhden tai useamman sähköntuottajan tai energiavaraston haltijan taikka näiden tai osan näistä määräysvallassa olevan yrityksen hallinnassa. Lain 4 §:n 2 momenttiin ehdotettaisiin säännöstä, jonka mukaan sähkön kuljettaminen määritelmän mukaisessa sähköntuotannon liittymisverkossa ei olisi luvanvaraista sähköverkkotoimintaa, jos sähköverkossa ei toimiteta sähköä tukkuasiakkaille tai loppukäyttäjille.

Esineoikeudessa hallinnalla tarkoitetaan tosiasiallista valtasuhdetta esineeseen, kuten sähköverkkoon. Pykälän 4 b kohdassa tarkoitettu sähköntuotannon liittymisverkon hallinta voisi perustua omistukseen tai vuokrasopimukseen, joka antaa käyttöoikeuden sähköverkkoon. Sähköntuotannon liittymisverkkoa käyttävät sähköntuottajat ja energiavaraston haltijat voisivat myös perustaa verkon käyttöä varten erillisen yrityksen, joka olisi niiden tai osan niistä määräysvallassa. Määräysvallalla tarkoitettaisiin pykälän 34 kohdassa määriteltyä määräysvaltaa. Edellytyksellä on tarkoitus erotella ei-luvanvarainen sähköverkkotoiminnan erityistapaus luvanvaraisesta sähköverkkotoiminnasta. Mikäli tuotannon liittymisverkko ei olisi yhden tai useamman siihen liittyneen käyttäjän hallinnassa tai määräysvallassa, se täyttäisi säännellyn verkkotoiminnan tunnusmerkit.

Pykälän 5 kohdan liittymisjohdon määritelmää ehdotetaan täsmennettäväksi pykälän 4 b ja 5b kohtaan lisättävien sähköntuotannon liittymisverkon ja voimalaitoskokonaisuuden huomioimiseksi. Ehdotuksen mukaan liittymisjohdolla tarkoitettaisiin laissa sähköjohdon ja muiden sähköverkkoon liittämiseen tarvittavien sähkölaitteiden ja -laitteistojen muodostamaa yhtenäistä kokonaisuutta, jolla liitetään sähköverkkoon liittyjän tai liittyjien a) sähkönkäyttökohde, b) voimalaitoskokonaisuus taikka c) yksi tai useampi toisiinsa kytketty energiavarasto.

Liittymisjohto ei kuuluisi sähkömarkkinalain 4 §:ssä tarkoitetun luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan piiriin eikä liittymisjohtoon sovellettaisi verkonhaltijaa koskevia yleisiä velvoitteita. Kahden verkonhaltijan verkot yhdistävä johto ei olisi liittymisjohto vaan osa luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan piiriin kuuluvaa sähköverkkoa, jolloin tällaiseen johtoon sovellettaisiin verkonhaltijoiden yleisiä velvoitteita kuten siirto- ja liittämisvelvoitetta. Vähintään 110 kilovoltin liittymisjohtoihin sovellettaisiin kuitenkin lain 3 luvun mukaista suurjännitejohtojen rakentamisen hankelupamenettelyä.

Liittymisjohdon jännitetaso ei vaikuttaisi johdon luonteeseen. Lisäksi liittymisjohto voisi ylittää valtakunnan rajan tai liittää Suomen talousvyöhykkeellä sijaitsevan voimalaitoskokonaisuuden toisen valtion sähköverkkoon. Tällaisen nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen olisi kuitenkin sähkömarkkinalain 14 §:n mukaisesti pyydettävä hankelupa valtioneuvostolta.

Liittymisjohdolla tarkoitettaisiin varsinaisen liittymisjohdon lisäksi myös liittämispisteen liittyjän tai liittyjien puolella olevien sähköverkkoon liittämiseen tarvittavien muiden sähkölaitteiden ja -laitteistojen muodostamaa yhtenäistä kokonaisuutta. Liittymään ja liittymisjohdon käsitteeseen kuuluisivat siten muun muassa liittyjän omistuksessa tai hallinnassa olevat muuntoasemat, muuntajat ja tasavirran vaihtovirraksi muuntavat vaihtosuuntaajat. Terminologian muutoksella ei ole tarkoitus muuttaa voimassa olevia liittyjän ja verkonhaltijan vastuita. Liittymisjohdon rakentaminen kuuluisi jatkossakin liittyjän vastuulle, eikä liittymisjohto kuuluisi verkonhaltijan sähköverkkoon. Sähköverkon mittauslaitteistot kuuluisivat kuitenkin verkonhaltijan vastuulle siten kuin sähkömarkkinalain 22 §:ssä säädetään.

Ehdotuksen mukaan liittymisjohdon tunnusmerkki on, että se palvelee yhtä liittyjää. Liittymisjohto yhdistäisi aina yksittäisen sähkönkäyttökohteen tai voimalaitoskokonaisuuden taikka yhden tai useamman toisiinsa kytketyn energiavaraston verkonhaltijan sähköverkkoon.

Liittymisjohto olisi ensinnäkin sähköjohto, jolla yhtä sähkönkäyttökohdetta palvelevat sähkölaitteet ja -laitteistot liitetään sähköverkonhaltijan sähköverkkoon. Sähkönkäyttökohteeksi katsottaisiin esimerkiksi sähkömarkkinalain 4 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettu kiinteistö tai sitä vastaava kiinteistöryhmä, jolla sijaitseva sähköverkko ei kuulu luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan piiriin. Sähkönkäyttökohteessa voisi olla sähkönkulutuksen lisäksi myös sähköntuotantoa ja energiavarastoja. Yhdessä liittymässä voisi olla myös useita sähkönkäyttöpaikkoja. Tästä esimerkkeinä ovat kerros- tai rivitalo, jossa on useita huoneistoja taikka teollisuuskiinteistö, jossa toimii useita yrityksiä.

Liittymisjohdoksi katsottaisiin myös sähköjohto, jolla yksi voimalaitoskokonaisuus liitettäisiin verkonhaltijan sähköverkkoon. Jos kaksi tai useampi erillinen voimalaitoskokonaisuus liittyisivät yhteisellä liittymällä ja mahdollisella varasyöttöyhteydellä sähköverkkoon, olisi sen sijaan kysymyksessä 4 b kohdassa tarkoitettu sähköntuotannon liittymisverkko edellyttäen, että mainittu sähköverkko olisi sitä käyttävän yhden tai useamman sähköntuottajan tai energiavaraston haltijan hallinnassa. Voimalaitoskokonaisuus tarkoittaisi ehdotuksen mukaan rajatulla maa-alueella tai rajatulla merialueen osalla sijaitsevaa a) yhtä voimalaitosta, b) kahta tai useampaa voimalaitosta, jotka muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden taikka c) yhtä tai useampaa voimalaitosta sekä niihin kytkeytyvää yhtä tai useampaa energiavarastoa, jotka muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden.

Liittymisjohdoksi katsottaisiin myös sähköjohto, jolla yksi tai useampi toisiinsa kytketty energiavarasto liitetään sähköverkonhaltijan sähköverkkoon.

Liittymisjohdon määritelmän sisältävän kohdan b ja c alakohdissa tarkoitetuissa tapauksissa liittämispisteen liittyjän tai liittyjien puolella sijaitsevien voimalaitosten tai energiavarastojen sekä niitä palvelevien sähkölaitteiden ja -laitteistojen ei tarvitsisi sijaita saman kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän alueella. Näissä tapauksissa liittyjiä voisi olla useampia kuin yksi, mikä mahdollistaisi, että liittymässä voisi olla usean tahon omistuksessa olevia voimalaitoksia ja energiavarastoja, jos ne muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden. Tällä tavalla muodostuvaa kokonaisuutta ei katsottaisi sähkömarkkinalain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitetuksi sähköverkoksi eikä liittymisjohdon operointia lain 3 §:n 6 kohdassa tarkoitetuksi sähköverkkotoiminnaksi, joita koskee lain 4 §:ssä tarkoitettu sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuus.

Pykälän 5 b kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uusi voimalaitoskokonaisuuden määritelmä. Voimalaitoskokonaisuudella tarkoitettaisiin rajatulla maa-alueella tai rajatulla merialueen osalla sijaitsevaa yhtä voimalaitosta, kahta tai useampaa voimalaitosta, jotka muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden, tai yhtä tai useampaa voimalaitosta sekä niihin kytkeytyvää yhtä tai useampaa energiavarastoa, jotka muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden. Määritelmällä olisi tarkoitus yksinkertaistaa muuta sääntelyä siten, ettei voimalaitoskokonaisuuteen sisältyviä komponentteja tarvitsisi toistaa muissa säännöksissä. Voimalaitoskokonaisuutta käsiteltäisiin sähkömarkkinalainsäädännössä yhtenä liittyjänä.

Voimalaitoskokonaisuudella tarkoitettaisiin ensinnäkin rajatulla maa-alueella tai rajatulla merialueen osalla sijaitsevaa yhtä voimalaitosta. Tällainen yksittäinen voimalaitos voisi olla esimerkiksi vesivoimala, lämpövoimala tai ydinvoimala. Kyseiset tuotantomuodot toimivat yleensä erillisinä itsenäisinä voimalaitosyksikköinä, jolloin kukin voimalaitos on sähköverkon näkökulmasta erillinen liittyjä. Tavanomaisesti tällaiset yksittäiset voimalaitokset sijaitsevat samalla kiinteistöllä tai sitä vastaavalla kiinteistöryhmällä, mikä jo itsessään ilmentää niiden sijaitsemista rajatulla alueella.

Voimalaitoskokonaisuudella tarkoitettaisiin myös kahta tai useampaa voimalaitosta, jotka muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden. Lisäksi tällaiseen toiminnalliseen kokonaisuuteen voisi sisältyä yksi tai useampi energiavarasto. Tällaisia voimalaitoskokonaisuuksia voisivat muodostaa erityisesti uusiutuvan energian tuotantolaitokset, joille ominaista on koostuminen useista tuulivoimaloista tai aurinkopaneelikentistä. Sähköverkkojen näkökulmasta esimerkiksi useista rajatulla alueella sijaitsevista tuuli- tai aurinkovoimalaitoksista sekä niihin kytkeytyvistä energiavarastoista muodostuva uusiutuvan energian voimalaitoskokonaisuus on luonteeltaan yksi liittyjä. Voimalaitoskokonaisuuden määritelmän soveltamisen kannalta olisi olennaista määritellä, milloin useampi voimalaitos ja mahdollinen energiavarasto kuuluisivat yhteen voimalaitoskokonaisuuteen ja milloin kyse olisi useammasta erillisestä voimalaitoskokonaisuudesta.

Voimalaitoskokonaisuuden muodostumisen edellytyksenä olisi ensinnäkin se, että siihen kuuluvat voimalaitokset ja mahdolliset energiavarastot sijaitsevat rajatulla maa-alueella tai rajatulla merialueen osalla. Määreellä ei olisi tarkoitus rajoittaa esimerkiksi tuulivoimapuistojen kokoa, vaan niiden alueet voisivat olla myös huomattavan laajoja etenkin, jos kyseessä olisi merituulivoima. Olennaista olisi se, että alueen sisälle jäävillä voimalaitoksilla ja energiavarastoilla olisi sellainen yhteys, jolla voimalaitoskokonaisuuden alue voidaan rajata ja erottaa muista voimalaitoskokonaisuuksista. Alueen rajausta olisi myös mahdollista tarkastella siitä näkökulmasta, että sen sisälle jäävien voimaloiden ja energiavarastojen etäisyydet toisiinsa olisivat lyhyempiä kuin niiden keskimääräinen etäisyys sähköverkkoon tai muihin voimaloihin. Aluerajaus voisi myös tukeutua maankäytön suunnittelussa sovellettuihin rajauksiin. Mikäli tiettyjä voimaloita on käsitelty yhtenä tai useampana toisiinsa liittyvänä kokonaisuutena maankäytön suunnittelussa, kuten esimerkiksi yhden tai useamman kunnan alueelle sijoittuvassa tuulivoimaosayleiskaavamenettelyssä, tämä ilmentäisi lähtökohtaisesti sitä, että voimalat sijoittuvat rajatun alueen sisälle.

Lisäksi voimalaitoskokonaisuuden muodostuminen edellyttäisi sitä, että useat voimalaitokset ja mahdolliset energiavarastot muodostavat yhtenäisen toiminnallisen kokonaisuuden. Samaa teknologiaa hyödyntävät voimalaitokset muodostaisivat lähtökohtaisesti toiminnallisen kokonaisuuden, mikäli ne sijaitsevat edellä määritellyllä rajatulla alueella ja liitetään yhteisellä liittymällä sähköverkkoon. Toiminnallista yhteyttä voi silloin osoittaa se, että voimalaitoskokonaisuuteen kuuluvien voimalaitosten luonne ohjaa niiden sijoittautumista erilleen olemassa olevasta sähköverkosta, jolloin erillisten liittymisjohtojen rakentaminen ei olisi kannattavaa yksittäisille voimalaitoksille. Myös eri teknologioita hyödyntävät voimalaitokset ja niihin mahdollisesti liittyvät energiavarastot voisivat kuitenkin muodostaa voimalaitoskokonaisuuden, mikäli niiden välillä on toiminnallinen yhteys. Esimerkiksi sääriippuvaiset tuuli- ja aurinkovoima tasapainottavat toistensa tuotantoa, ja siksi eri teknologioita hyödyntävät voimalaitokset voivat huomattavasti hyötyä sijoittumisesta toistensa lähelle. Myös energiavaraston liittämisellä uusiutuvan energian tuotantolaitosten yhteyteen voidaan tehostaa voimalaitosten toimintaa sekä teknisesti että kaupallisesti. Tällaiset niin kutsutut hybridivoimalaitokset tarvitsevat myös yleensä pienempitehoisen verkkoliitynnän, kuin siihen sisältyvät komponentit tarvitsisivat erikseen.

Toiminnallisen kokonaisuuden muodostumista voisi ilmentää myös voimalaitosten ja energiavarastojen yhteinen omistajuus ja yhtenäinen suunnitteluprosessi. Mikäli esimerkiksi sama yritys tai konserni omistaa rajatulle alueelle sijoittuvat tuulivoimalat ja energiavaraston ja nämä on suunniteltu ja rakennutettu yhtenäisenä hankkeena, tämä voi ilmentää sitä, että voimalaitoksia ja energiavarastoa hyödynnetään toiminnallisena kokonaisuutena. Toiminnallista yhteyttä voi ilmentää myös voimaloiden ja mahdollisten energiavarastojen operointi saman tahon toimesta.

Voimalaitoskokonaisuuden määrittelemisessä olisi aina kyse kokonaisharkinnasta, jossa otetaan huomioon kaikki asiaan liittyvät seikat ja vaikutukset sähkömarkkinalain tavoitteiden toteutumisen kannalta.

Pykälän 14 kohdan pienimuotoisen sähköntuotannon määritelmää ehdotetaan muutettavaksi. Ehdotuksen tavoitteena on yhtenäistää lain terminologiaa ja huomioida pienimuotoisen sähköntuotannon sääntelyssä tällaiseen sähköntuotantoon liitettävät energiavarastot. Lisäksi pienimuotoisen tuotannon rajaa ehdotetaan laskettavaksi kahdesta megavolttiampeerista alle yhteen megavolttiampeeriin. Tällä muutoksella pienimuotoisen sähköntuotannon raja yhtenäistettäisiin sähkömarkkinalainsäädännön muun pieniä voimalaitoksia koskevan sääntelyn kanssa. Raja-arvon muutos vaikuttaisi myös sähkömarkkinalain 56 §:n 1 momentin 1 kohdan soveltamiseen sillä muutos laskisi samalla raja-arvoa, jonka alittavien voimalaitoskokonaisuuksien liittymismaksuun jakeluverkonhaltija ei saisi sisällyttää verkon kehittämiskustannuksia. Ehdotuksen mukaan pienimuotoisella sähköntuotannolla tarkoitettaisiin voimalaitoskokonaisuutta, jonka teho on alle yksi megavolttiampeeria.

Ehdotetun 25 b kohdan mukaan mittausalueella tarkoitettaisiin laissa kantaverkkoa, suurjännitteistä jakeluverkkoa, jakeluverkkoa, suljettua jakeluverkkoa, sähköntuotannon liittymisverkkoa ja niiden osaa sekä sellaista kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköverkkoa, joka muodostaa oman selvitysalueensa taseselvityksessä. Määritelmään ehdotetaan lisättäväksi sähköntuotannon liittymisverkko. Lisäys olisi tarpeen, jotta sähköntuotannon liittymisverkot voisivat toimia ilman sähköverkkolupaa. Jos tällainen sähköverkko muodostaisi mittausalueen, ei verkossa tarvitsi käydä verkon sisäistä sähkökauppaa vaan kukin sähköntuottaja voisi toimittaa tuottamansa sähkön suoraan sähkömarkkinoille omalle avoimelle toimittajalleen.

Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 32 c kohta, jonka mukaan joustavalla liittymissopimuksella tarkoitettaisiin jakeluverkkoon, suurjännitteiseen jakeluverkkoon tai kantaverkkoon liittymistä koskevaa sopimusta, jonka ehdoissa on sovittu rajoituksista liittymispisteen taatulle teholle tai liittymän sähkönkäytön tai sähkönsyötön ohjaamisesta verkonhaltijan toimesta. Määritelmä vastaisi sisällöllisesti sähkömarkkinadirektiiviin direktiivillä (EU) 2024/1711 lisättyä 2 artiklan 24 c kohtaa. Direktiivin johdantokappaleen 15 mukaisesti joustavassa liittymissopimuksessa voitaisiin huomioida esimerkiksi energian varastointi tai rajoittaa sähköntuotantokapasiteetin vientiä tai aikaa, jolloin voimalaitos voi syöttää sähköä verkkoon.

Joustava liittymissopimus olisi pääsääntöisesti tarkoitettu määräaikaiseksi järjestelyksi siihen saakka, kunnes verkon kapasiteetti mahdollistaa lopullisen taatun kiinteän liittymistehon käyttöönoton. Joustavia liittymissopimuksia voitaisiin hyödyntää tilanteessa, jossa verkon kapasiteettia olisi normaalissa käyttötilanteessa saatavilla, mutta verkonhaltija ei voi tehdä jäljellä olevasta kapasiteetista kiinteää liittymää vaarantamatta verkon käyttövarmuutta normaalista käyttötilanteesta poikkeavissa tilanteissa. Normaalista poikkeava käyttötilanne voisi merkitä esimerkiksi verkossa esiintyvää vikaa, huoltotyötä tai sähköjärjestelmässä esiintyvää poikkeavaa tuotanto- tai kulutustilannetta taikka sovitusta tehosta poikkeavia tuotanto- tai kulutushuippuja. Tarvittaessa verkonhaltijan tulisi voida käyttää joustavia liittymissopimuksia myös verkon siirtotilanteiden hallintaan, jos markkinaehtoisten joustopalveluiden riittävyyttä tai toimivaa kilpailua ei voida varmistaa.

4 §. Sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuus . Pykälässä säädetään sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuudesta. Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan luvanvaraista ei kuitenkaan ole sähköverkkotoiminta, jossa sähköverkolla hoidetaan vain kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäistä sähköntoimitusta. Tältä osin sääntelyyn ei ehdoteta muutoksia.

Pykälän 2 momentin 2 kohdassa on rajattu luvanvaraisuuden ulkopuolelle lisäksi erillisen linjan kautta tapahtuva sähkönjakelu, jos jaeltava sähkö on tuotettu pienimuotoisessa sähköntuotannossa. Voimassa olevan lain mukaan pienimuotoisella sähköntuotannolla tarkoitetaan voimalaitosta tai usean voimalaitoksen muodostamaa kokonaisuutta, jonka teho on enintään kaksi megavolttiampeeria. Ehdotuksen mukaan myös muun kuin pienimuotoisessa sähköntuotannossa tuotetun sähkön erillisen linjan kautta tapahtuva sähkönjakelu erilliselle asiakkaalle, tuottajan ja sähköntoimittajan omiin tiloihin, tytäryrityksille tai asiakkaille tämän tai näiden sähkönkäyttökohteeseen tai suljettuun jakeluverkkoon ei olisi luvanvaraista sähköverkkotoimintaa. Erillisen linjan rakentaminen ja operoiminen olisi ehdotuksen mukaan jatkossa mahdollista suurjännite-, keskijännite- ja pienjänniteverkoissa voimalaitoksen tehosta riippumatta.

Sähkömarkkinalain 3 §:n 5 a kohdan mukaan erillisellä linjalla tarkoitetaan sähköjohtoa, joka liittää erillisen tuotantoyksikön erilliseen asiakkaaseen, ja sähköjohtoa, joka liittää tuottajan ja sähköntoimittajan niiden omiin tiloihin, tytäryrityksiin tai asiakkaisiin suoraa sähköntoimitusta varten. Määritelmä vastaa sähkömarkkinadirektiivin erillisen linjan määritelmää eikä säännöksen ehdotettaisi muutoksia. Sähkömarkkinadirektiivin tuotantoyksikön käsite vastaisi uutta sähkömarkkinalakiin ehdotettua voimalaitoskokonaisuuden käsitettä. Tuottajalla ja sähköntoimittajalla puolestaan tarkoitetaan tällaisen voimalaitoskokonaisuuden haltijaa, joka toimittaa tuottamaansa sähköä erillisen linjan kautta. Asiakkaan, tytäryrityksen tai tuottajan omien tilojen käsitteet vastaavat sähkömarkkinalain sähkönkäyttökohteen käsitettä. Suoralla sähkön toimituksella tarkoitetaan, ettei erillisen linjan kautta toimitettava sähkö kulje säännellyn sähköverkon kautta suljettua jakeluverkkoa lukuun ottamatta. Erillinen linja ja sen palvelemat käyttökohteet liittyisivät siten aina samalla yhdellä liittymällä kantaverkkoon, suurjännitteiseen jakeluverkkoon tai jakeluverkkoon.

Liittymisjohdon tapaan yhden voimalaitoskokonaisuuden yhteen sähkönkäyttökohteeseen, kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sähköverkkoon tai suljettuun jakeluverkkoon liittävän erillisen linjan operointi ei olisi luvanvaraista. Tässä tilanteessa erilliseen linjaan ei sovellettaisi myöskään sähkömarkkinalain jakeluverkonhaltijoita koskevia yleisiä velvoitteita.

Yksittäiseen sähkönkäyttökohteeseen olisi mahdollista liittää useampi erillinen voimalaitoskokonaisuus usealla erillisellä linjalla. Erillisen linjan luvanvaraisen verkkotoiminnan ulkopuolelle rajaamisen edellytyksenä olisi kuitenkin, että erillinen linja ei muodosta voimalaitoksen ja sähkönkäyttökohteiden liittymisjohtojen kanssa rengasyhteyttä sähköverkkoon tai sähköverkkojen välille. Mahdolliset varasyöttöyhteydet eivät kuitenkaan johtaisi rengasyhteyden muodostumiseen, jos varasyöttöyhteyttä ja liittymisjohtoa ei käytettäisi samanaikaisesti. Kaksi sähköverkkoon liitettyä sähkönkäyttökohdetta toisiinsa liittävä johto ei olisi 3 §:n 5 a kohdassa tarkoitettu erillinen linja, joten myös tällöin olisi kyse luvanvaraisesta verkkotoiminnasta.

Erillinen linja voisi muodostua kolmella eri tavalla. Ensinnäkin voimalaitoskokonaisuus voidaan liittää erillisellä linjalla sähkönkäyttökohteeseen, joka on liittynyt sähköverkkoon liittymisjohdolla. Toiseksi voimalaitoskokonaisuus voidaan liittää erillisellä linjalla sähkönkäyttökohteeseen ja molemmat kohteet liittyvät samanaikaisesti sähköverkkoon joko yhteisellä tai jommankumman kohteen liittymisjohdolla. Kolmanneksi sähkönkäyttökohde voidaan liittää voimalaitoskokonaisuuden liittymisjohtoon, jolla tämä on liittynyt sähköverkkoon. Tällöin osa aiemmasta liittymisjohdosta katsottaisiin jatkossa erilliseksi linjaksi. Erillisen linjan kautta tapahtuvaa sähkönjakelua ei viimeksi mainitussa tilanteessa estäisi se, että sähkönkäyttökohde sijaitsisi liittymispisteeseen nähden voimalaitoskokonaisuuden takana. Tällaisessa tapauksessa voimalaitoskokonaisuuden syöttötehon tulisi kuitenkin olla niin merkittävä suhteessa sähkönkäyttökohteen tai -kohteiden ottotehoon nähden, että lain 3 §:n 5 a kohdan määritelmään sisältyvän suoran sähköntoimituksen vaatimuksen voidaan tosiasiallisesti katsoa täyttyvän. Kaikissa tapauksissa sähkönkäyttökohde ja voimalaitoskokonaisuus olisi sallittua kytkeä yhteen siten, että kytkentä mahdollistaa sähkön syöttämisen sähköverkkoon myös ohi sähkönkäyttökohteen. Erillisen linjan ja liittymisjohdon yhdistävien kytkinlaitosten tai vastaavien komponenttien tulisi kuitenkin aina sijaita joko sähkönkäyttökohteen tai, jos sähkönkäyttökohde sijaitsisi liittymispisteeseen nähden voimalaitoskokonaisuuden takana, voimalaitoskokonaisuuteen kuuluvan voimalaitoksen tai energiavaraston sijaintikiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisällä. Edellä kuvatuissa tilanteissa muodostuu sähkömarkkinadirektiivin tarkoittama aktiivinen asiakas. Jos järjestelyyn liitetään energiavarastoja ja/tai muita sähkönkäyttökohteita, muodostuu direktiivin tarkoittama aktiivisten asiakkaiden ryhmä, josta usein myös käytetään termiä energiayhteisö.

Ehdotuksen tarkoituksena on edistää paikallisten energiayhteisöjen toimintamahdollisuuksia erityisesti suurjännitteisissä jakeluverkoissa. Puhtaaseen siirtymään liittyvien hankkeiden odotetaan lisäävän suurjännitteisiin jakeluverkkoihin ja kantaverkkoon liitettäviä tuotanto- ja kulutustehoja niin merkittävästi, että erillisen linjan rakentaminen suoraan tuotanto- ja sähkönkäyttökohteiden välille voisi olla sähköjärjestelmän kannalta monessa tapauksessa tehokkaampi ratkaisu kuin suurjännitteisten jakeluverkkojen tai kantaverkon voimakas vahvistaminen näiden liittämiseksi. Sääntelyn on tarkoitus lisätä kannustimia sijoittaa sähkön tuotantoa ja kulutusta lähekkäin, mikä vähentäisi kantaverkkoon kohdistuvaa rasitusta ja kehittämispainetta. Erillisen linjan sääntelyn laajentaminen voisi teollisuus- ja elinkeinoalueiden osalta mahdollistaa tulevaisuuden energiaratkaisut, joissa esimerkiksi vetylaitos yhdistettäisiin erillisellä linjalla suoraan uusiutuvaan sähköntuotantoon, jotta uusiutuvaa vetyä voitaisiin tuottaa kaikilla RED II -direktiivin lisäisyysvaatimusten mukaisilla tavoilla. Sääntelyn yhtenäistämiseksi ja eduskunnan ponnen EV 109/2021 vp toimeenpanemiseksi erillisten linjojen rakentamisoikeutta ehdotetaan laajennettavaksi suurjänniteverkkojen lisäksi myös keskijännite- ja pienjänniteverkoissa.

Sääntelyn tarkoituksena ei kuitenkaan olisi, että erillistä linjaa koskevaa poikkeusta hyödynnettäisiin useaa eri kiinteistöillä tai sitä vastaavilla kiinteistöryhmillä sijaitsevaa sähkönkäyttökohdetta palvelevan jakeluverkon muodostamiseksi. Erillisen linjan määritelmän täyttävää rakennetta ei katsottaisi syntyvän esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa kaksi tai useampi liittymään nähden voimalaitoksen takana eri kiinteistöillä tai sitä vastaavilla kiinteistöryhmillä sijaitsevaa sähkönkäyttökohdetta liitettäisiin sähköjohdoilla pieneen voimalaitokseen, jolla olisi voimalaitoksen syöttötehoon nähden suuritehoinen liittymä ja liittymisjohto ja joka ei tosiasiassa tuottaisi tarpeeksi sähköä kaikille siihen liitetyille sähkönkäyttökohteille. Näissä tapauksissa sähkönkäyttökohteet todellisuudessa hankkisivat sähkönsä pääsääntöisesti voimalaitoksen liittymisjohdon kautta jakeluverkosta. Tällöin olisi kysymys lain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetusta luvanvaraisesta sähköverkkotoiminnasta.

Pykälän 3 kohtaan ehdotetaan lisäksi lisättävän säännös, jonka mukaan luvanvaraista ei ole sähkön kuljettaminen liittymisjohdossa tai liittyjän varasyöttöyhteydessä. Kyseessä olisi selventävä säännös, jolla ei ole tarkoitus muuttaa vallitsevaa oikeustilaa.

Pykälän 4 kohtaan ehdotetaan lisättävän säännös, jonka mukaan luvanvaraista ei myöskään ole sähkön kuljettaminen sähköntuotannon liittymisverkossa, jossa sähköä ei toimiteta tukkuasiakkaille tai loppukäyttäjille. Erillinen sähköntuotannon liittymisverkkoja koskeva säännös olisi tarpeen, koska sähköntuotannon liittymisverkossa ei ole kyse yksittäisestä liittymisjohdosta, vaan sähköverkon rakentamisesta. Tällaisen sähköverkon ei kuitenkaan tarvitse olla säänneltyä verkkotoimintaa, mikäli se palvelee yksinomaan sähkön tuotantoa ja mahdollisesti tuotantoon liittyvää varastointia, ja liittymisverkko on sitä käyttävien sähköntuottajien hallinnassa, eikä sähköntuotannon liittymisverkossa toimiteta sähköä tukkuasiakkaille tai loppukäyttäjille. Säännöksessä tarkoitettua sähkön toimittamista tukkuasiakkaille ja loppukäyttäjille ei olisi se, että sähköntuotannon liittymisverkkoon liittynyt energiavaraston haltija ostaa sähköä sähköverkon kautta ja myy sitä edelleen takaisin sähköverkkoon tai se, että sähköntuotannon liittymisverkkoon liittynyt sähköntuottaja on tehnyt sopimuksen avoimesta toimituksesta voimalaitokselleen.

Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä sähköverkkolupaa koskevasta hakemuksesta voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.

4 a §. Sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuutta koskeva ennakkotieto . Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin Energiavirastolle mahdollisuus antaa ennakkotietopäätöksiä koskien verkkotoiminnan luvanvaraisuutta. Nykysääntelyn puitteissa Energiavirastolla ei ole ollut toimivaltaa antaa etukäteisiä sitovia päätöksiä siitä, ettei tietty toiminta edellytä sähköverkkolupaa, vaan Energiavirasto voi ottaa asiaan kantaa ainoastaan jälkikäteisessä valvonnassa, mikäli toimijan todetaan harjoittavan luvatonta sähköverkkotoimintaa. Ennakkotiedon saaminen ennen pitkäaikaisten investointien tekemistä olisi elinkeinonharjoittajille, asunto-osakeyhtiöille ja muille maanomistajille tärkeää, jotta nämä voisivat ennakolta varmistua siitä, että heidän sähkölaitteistojaan ja -asennuksiaan ei katsottaisi niiden valmistuttua lainvastaisiksi. Ennakkotiedon avulla toiminnanharjoittajat voisivat välttää tilanteet, joissa nämä voisivat joutua myöhemmin purkamaan sähköasennuksiaan ja joutua vastaajiksi luvatonta verkon rakentamista koskevissa rikosprosesseissa. Ennakkotietopäätöksen saaminen parantaisi myös toiminnanharjoittajien oikeusturvaa, koska he voisivat hakea muutosta hankkeita koskeviin kielteisiin ennakkotietopäätöksiin. Mahdollisuutta riitauttaa sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuutta koskeva tulkinta, jonka Energiavirasto on tehnyt yleisen neuvonnan yhteydessä, ei ole tällä hetkellä olemassa, sillä muutoksenhaku on käytännössä mahdollista vasta Energiaviraston jälkikäteisvalvonnassa tekemiin päätöksiin.

Pykälän 1 momentin mukaan Energiavirasto voisi kirjallisesta hakemuksesta antaa yksittäistapausta koskevan ennakkotiedon siitä, onko sähköverkkotoimintaa varten haettava 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu sähköverkkolupa. Energiavirasto voisi säännöksen perusteella antaa ennakkotiedon siitä, edellyttääkö hakemuksella kuvattu toiminta sähköverkkolupaa. Ennakkotiedolla ei sen sijaan otettaisi kantaa siihen, mitä mahdollisia seuraamuksia tietyn toiminnan luvanvaraisuudella tai lukemisella luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan ulkopuolelle olisi. Tarvittaessa jatkokysymykset ratkaistaisiin asiaankuuluvissa erillisissä menettelyissä ja Energiavirasto antaisi toimivaltansa rajoissa tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa hallintolain yleisen neuvontavelvollisuuden nojalla.

Hakemuksessa olisi esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Tarpeellinen selvitys voisi tarkoittaa esimerkiksi karttojen, sähkökaavioiden tai kiinteistöjä koskevien tietojen toimittamista Energiavirastolle. Energiavirasto tutkisi hakijan esittämän suunnitelman siinä laajuudessa, kuin hakemuksessa esitettyjen tietojen perusteella on tarpeen, jotta Energiavirasto voi ottaa kantaa esitetyn suunnitelman luvanvaraisuuteen. Suunnitelmaan voisi sisältyä liikkumavaraa esimerkiksi lopullisen johdon tai verkon reitin valinnan osalta, mikäli Energiavirasto pystyy ratkaisemaan asian pääpiirteisten tietojen pohjalta. Ennakkotietoa koskevalla päätöksellä otettaisiin kuitenkin kantaa yksittäistapaukseen, joten yhdellä päätöksellä ei otettaisi kantaa useisiin erilaisiin suunnitelmiin, jotka eroavat toisistaan olennaisella tavalla luvanvaraisuutta koskevien edellytysten näkökulmasta.

Ennakkotietoa ei annettaisi, jos samaa toimintaa koskien on vireillä sähköverkkolupaa koskeva hakemus tai jos asia on jo Energiaviraston toimesta ratkaistu. Aiempi ratkaisu voisi sisältyä esimerkiksi toiseen ennakkotietopäätökseen tai verkkolupahakemusta koskevaan päätökseen. Jos asian olosuhteet, kuten asiaan sovellettava lainsäädäntö, muuttuisivat aiemman päätöksen antamisen jälkeen, kyseessä olisi kuitenkin eri asia, ja se voitaisiin tuoda uudestaan viraston ratkaistavaksi.

Pykälän 2 momentin mukaan ennakkotietoa koskevaa voimassa olevaa päätöstä on hakijan vaatimuksesta noudatettava sähkömarkkinalakia sovellettaessa, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: 1) hakija on esittänyt ennakkotiedon antamista varten oikeat ja riittävät tiedot; 2) hakija ei ole toteuttanut toimintaansa olennaisesti toisin kuin ennakkotietoa koskevassa hakemuksessa on esitetty; ja 3) ennakkotiedon sisältöön vaikuttavat olosuhteet eivät ole olennaisesti muuttuneet. Olosuhteiden olennaisella muutoksella tarkoitettaisiin esimerkiksi asiaan vaikuttavan lainsäädännön muutosta. Ennakkotiedon soveltaminen voisi tulla esille esimerkiksi luvatonta sähköverkkotoimintaa koskevan tutkinnan yhteydessä.

Ennakkotieto olisi voimassa toistaiseksi. Energiaviraston antamalla ennakkotiedolla ei kuitenkaan voida rajoittaa lainsäätäjän lainsäädäntövaltaa sähköverkkojen luvanvaraisuutta koskevissa asioissa. Lisäksi ennakkotiedon soveltamisen edellytyksenä olisi se, että hakija on esittänyt ennakkotiedon antamista varten oikeat ja riittävät tiedot ja ettei hakija ole toteuttanut toimintaansa oleellisesti ennakkotietoa koskevasta hakemuksesta poikkeavalla tavalla. Hakija ei siten voisi harhaanjohtavalla hakemuksella tai puutteellisia tietoja antamalla kiertää sähkömarkkinalain 4 §:n sääntelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä ennakkotietoa koskevasta hakemuksesta voitaisiin antaa valtioneuvoston asetuksella.

11 §.Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupa . Pykälässä on säädetty suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvasta, joka on erillinen sähköverkkolupatyyppi. Ehdotuksella on pyritty keventämään paikallisiin, pääasiassa teollisuuskäytössä oleviin jakeluverkkoihin ja suurjännitteisiin jakeluverkkoihin kohdistuvaa sääntelyä. Suljetun jakeluverkon käsittelyn voi saada suljetun jakeluverkon määritelmän täyttävä jakeluverkko tai suurjännitteinen jakeluverkko, jossa harjoitettu sähköverkkotoiminta täyttää lain 4 §:n 2 momentin perusteella luvanvaraisen sähköverkkotoiminnan tunnusmerkistön, mutta jonka käyttötarkoitus ja käyttäjien piiri eivät tosiasiallisesti täytä varsinaisen sähköverkkotoiminnan tyypillisiä ominaispiirteitä. Suljetun jakeluverkon haltijaan kohdistuvat sekä kevennetty lupamenettely että lievemmät velvoitteet sähköverkkotoiminnan harjoittamisessa.

Suljetun jakeluverkon edellytykset vastaavat sisällöllisesti sähkömarkkinadirektiivin 38 artiklan sääntelyä. Sähkömarkkinadirektiivin 66 perustelukappaleen mukaan suljetun jakeluverkon haltija pitäisi voida vapauttaa velvoitteista, jotka merkitsisivät tarpeetonta hallinnollista rasitetta jakeluverkonhaltijan ja verkon käyttäjien välisen suhteen erityisluonteen vuoksi. Verkonhaltijan ja verkon käyttäjien välinen erityisluonne ilmenee siten, että kun verkonhaltijan ja verkon käyttäjien välillä on sähköntoimituksen lisäksi muita vahvoja keskinäisiä riippuvaisuuksia, toimintaan ei liity yhtä vahvasti tavanomaiselle verkkotoiminnalle ominaista riskiä monopoliaseman väärinkäyttämisestä. Tämän vuoksi onkin perusteltua, että suljetun jakeluverkon haltijaan kohdistuu kevyemmät velvoitteet ja valvonta kuin muihin verkonhaltijoihin. Tällainen erityissuhde on ilmeinen tapauksessa, jossa verkonhaltija ja verkon käyttäjät ovat omistussuhteessa toisiinsa. Samoin erityissuhde voi ilmetä lähekkäin toimivien teollisuusyritysten välisinä integroituneina prosesseina, joiden vuoksi yritykset ovat toisiinsa nähden riippuvuussuhteessa myös muilla tavoin, kuin yhteisen sähköverkkonsa kautta. Tämä verkonhaltijan ja verkon käyttäjien välinen erityisluontoinen suhde muodostaa suljetun jakeluverkon edellytysten tulkinnan lähtökohdan.

Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupia on myönnetty Suomessa yhteensä neljälle sähköverkonhaltijalle. Lisäksi edellytyksiä on tulkittu oikeuskäytännössä hylätyn lupahakemuksen kohdalla. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen (1.2.2021, 21/0092/1) mukaan sähkömarkkinalain 11 §:n 1 momentin 1 kohdan kriteeriä on tarkasteltava verkon käyttäjien harjoittaman taloudellisen toiminnan ja heidän ydinliiketoimintaansa sisältyvien toimintojen näkökulmasta. Pelkkä yhteinen energiaratkaisu, olkoon se kuinka etevä hyvänsä, ei hallinto-oikeuden mukaan sellaisenaan muodostanut yhtenäistä toiminnallista kokonaisuutta.

Pykälän 1 momentin 1 kohtaan sisältyviä edellytyksiä ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että suljetun jakeluverkon sähköverkkolupa myönnettäisiin hakemuksesta hakijalle, joka harjoittaa sähköverkkotoimintaa maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella taikka yhteisiä palveluja tarjoavalla alueella sijaitsevassa jakeluverkossa tai suurjännitteisessä jakeluverkossa, jossa ei toimiteta sähköä kuluttajille, jos erityisistä teknisistä tai turvallisuuteen liittyvistä syistä kyseisen verkon käyttäjien toiminnot muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden tai jos erityisistä teknisistä tai turvallisuuteen liittyvistä syistä kyseisen verkon käyttäjien tuotantoprosessien raaka-aineet ja lopputuotteet liittyvät olennaisesti toisiinsa taikka niiden tuotantoprosessi muodostaa tai niiden tuotantoprosessit muodostavat muulla tavoin yhtenäisen kokonaisuuden. Samalla nykyinen 1 momentin 2 kohta muuttuisi 3 kohdaksi. Tähän kohtaan ei tehtäisi sisällöllisiä muutoksia.

Muutoksella täsmennettäisiin nykyisiä 1 momentin 1 kohdan edellytyksiä. Tarkoitus ei ole muuttaa tai etenkään supistaa nykyisten edellytysten soveltamisalaa, joten muutos ei vaikuttaisi aiemmin myönnettyihin suljetun jakeluverkon lupiin. Muutoksella selvennettäisiin, että teollisessa tuotantoprosessissa verkon käyttäjien toimintojen voidaan katsoa muodostavan yhtenäisen kokonaisuuden erityisesti silloin, kun verkon käyttäjien tuotantoprosessien raaka-aineet ja lopputuotteet liittyvät olennaisesti toisiinsa. Tällöin verkonhaltijan ja verkon käyttäjien välillä on katsottava olevan edellä mainittu erityissuhde. Säännös vastaisi myös oikeuskäytännössä todettua periaatetta, jonka mukaan edellytyksiä tulkitaan käyttäjien harjoittaman taloudellisen toiminnan ja heidän ydinliiketoimintaansa sisältyvien toimintojen näkökulmasta. Olennaisuudella tarkoitetaan sitä, että verkonhaltijan ja verkon käyttäjien välisen suhteen on perustuttava näiden päätoimialaan tai vastaavaan merkittävään taloudelliseen toimintaan liittyviin raaka-aineisiin ja lopputuotteisiin. Siten ei olisi riittävää, että verkon käyttäjät hankkisivat esimerkiksi yhteisiä toimisto-, vartiointi- tai siivouspalveluita.

Pykälän 3 momentin mukaan suljettuun jakeluverkkoon ja suljetun jakeluverkon haltijaan sovelletaan, mitä sähkömarkkinalaissa säädetään suurjännitteisestä jakeluverkosta ja jakeluverkosta sekä jakeluverkonhaltijasta, ellei erikseen toisin säädetä. Lupapäätökseen sovelletaan, mitä 5 §:ssä säädetään sähköverkkoluvan myöntämisestä. Säännökseen esitetään täsmennettävän, että suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvan hakijaan ei sovelleta 6 §:n 3–5 kohdassa säädettyjä sähköverkkoluvan hakijaa koskevia vaatimuksia. Ehdotettu muutos tarkoittaisi, että käytönjohtajan ei tarvitsi enää olla työsuhteessa suljetun jakeluverkon haltijaan, kuten muilta verkonhaltijoilta edellytetään. Suljetun jakeluverkon käytön johtajaan sovellettaisiin sen sijaan sähköturvallisuuslain mukaisia yleisiä vaatimuksia käytönjohtajan palvelussuhteesta. Lisäksi sähkötöiden johtajaan sovellettaisiin sähköturvallisuuslaista seuraavia vaatimuksia.

Suljettuun jakeluverkkoon sovelletaan muun muassa sähkömarkkinalain 9 §:n säännöstä, jonka mukaan jakeluverkolle tulee määrätä maantieteellinen vastuualue. Energiavirasto voi muuttaa aiemmin määrättyä vastuualuetta vain painavasta syystä. Suljetun jakeluverkon luvan edellytykset täyttävän alueen sijoittuminen olemassa olevan jakeluverkonhaltijan vastuualueen sisälle olisi 9 §:ssä tarkoitettu painava syy muuttaa aiemmin määrättyä vastuualuetta.

13 §.Jakeluverkon rakentaminen . Pykälässä säädetään jakeluverkonhaltijan yksinoikeudesta rakentaa jakeluverkkoa vastuualueellaan. Pykälän 2 momentissa säädetään puolestaan tilanteista, joissa muilla on oikeus rakentaa vastuualueelle jakeluverkkoa.

Pykälän 2 momentin 2 kohtaan ehdotetaan lain terminologian yhtenäistämiseksi muutosta, jonka mukaan muut saavat rakentaa vastuualueelle jakeluverkkoa, jos kysymyksessä on liittymisjohto tai varasyöttöyhteys, jolla voimalaitoskokonaisuus liitetään vastuualueen jakeluverkonhaltijan tai muun verkonhaltijan sähköverkkoon.

Momentin 2 a kohtaan ehdotetaan muutosta, jolla erillisten linjojen rakentamisen helpottamiseen liittyen vapautettaisiin erillisten linjojen rakentaminen jakeluverkoissa tehorajasta riippumatta. Kohdan mukaan muut saisivat rakentaa vastuualueella jakeluverkkoa, jos kysymyksessä olisi erillinen linja, jolla jaellaan sähköä erilliselle asiakkaalle, tuottajan ja sähköntoimittajan omiin tiloihin, tytäryrityksille tai asiakkaille tämän tai näiden sähkönkäyttökohteeseen tai suljettuun jakeluverkkoon.

Momenttiin ehdotetaan sääntelyn yhtenäistämiseksi lisäksi uutta 2 b kohtaa, jonka mukaan muut saisivat rakentaa vastuualueella jakeluverkkoa, jos kysymyksessä on sähköntuotannon liittymisverkko, jossa sähköä ei toimiteta tukkuasiakkaille tai loppukäyttäjille.

14 § . Hankelupa suurjännitejohdon rakentamiseen . Pykälän 1 momentissa säädetään, että nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa Energiavirastolta. Valtakunnan rajan ylittävän, nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on pyydettävä hankelupa ministeriöltä.

Momenttia esitetään muutettavaksi siten, että nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen olisi haettava kirjallisesti hankelupa. Hankeluvan myöntäisi Energiavirasto. Jos hakemuksen kohteena on sähköjohto, joka ylittää valtakunnan rajan tai Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:ssä tarkoitettu sähköjohto, joka johtaa Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankeluvan myöntäisi valtioneuvosto yleisistunnossaan. Valtakunnan rajan ylittävän tai Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavan sähköjohdon rakentamiseen myönnetyn hankeluvan siirtämiseen toiselle olisi haettava uusi hankelupa.

Hankelupamenettelyn kohteena olisivat kaikki nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdot. Menettely koskisi kantaverkkoon ja suurjännitteiseen jakeluverkkoon kuuluvia johtoja, rajayhdysjohtoja, liittymisjohtoja, sähköntuotannon liittymisverkkoja ja erillisiä linjoja.

Hankeluvan myöntäminen valtakunnan rajat ylittäville sähköjohdoille on ensisijaisesti tarveharkintaa sähköjärjestelmän tarpeiden sekä toimitusvarmuuden turvaamisen näkökulmasta. Harkintavalta hankelupa-asioissa on tavanomaisiin viranomaispäätöksiin nähden laaja ja lähestyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Lupajärjestelmällä voidaan turvata, että sähköjärjestelmien yhteenliittäminen on Suomen kannalta hallittua eikä vaaranna Suomen sähköjärjestelmän toimivuutta ja toimitusvarmuutta. Perustuslain 67 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat sekä ne muut asiat, joiden merkitys sitä vaatii. Näin ollen on perusteltua, että päätöksen hankeluvan myöntämisestä rajat ylittäville sähköjohdoille tekisi valtioneuvosto yleisistunnossaan. Vastaavasti myös Suomen talousvyöhykkeelle rakennettuun tuulivoiman hyödyntämiseen liittyvien, toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavien suurjännitejohtojen rakentaminen kuuluisi hankeluvituksen piiriin. Säännöksellä turvattaisiin Suomen oikeutta päättää talousvyöhykkeensä sekä talousvyöhykkeellään tuotetun sähkön hyödyntämisestä.

16 §.Hankeluvan myöntäminen . Pykälässä säädetään hankeluvan myöntämisen edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaisesti hankeluvan myöntäminen on ensisijaisesti tarveharkintaa sähköjärjestelmän tarpeiden näkökulmasta. Lupa voidaan myöntää, jos johdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Uutta johtoa tarvittaisiin esimerkiksi silloin, kun sähkön siirtoa ei kohtuudella enää voida hoitaa olemassa olevalla verkolla. Uusi kantaverkkoon kuuluva sähköjohto olisi tarpeellinen sähkönsiirron turvaamiseksi muun muassa sellaisessa tilanteessa, jossa kantaverkkoon on syntymässä sellainen pullonkaula, joka saattaa edellyttää maan jakamista erillisiin sähkökaupan tarjousalueisiin. Uusi johto voisi olla tarpeellista rakentaa myös verkostohäviöiden pienentämiseksi tai varayhteydeksi. Liittymisjohdon tapauksessa uusi johto muuhun kuin lähimpään verkonhaltijan verkkoon voisi olla tarpeen esimerkiksi liittyjän toiminnan luonteen edellyttämän paremman toimitusvarmuuden vuoksi tai jos lähimmän verkonhaltijan verkon vahvistamiseen kuluva aika olisi liittyjälle kohtuuttoman pitkä tai liittyjän suuri liittymisteho varaisi suuren osan jakeluverkonhaltijan verkon siirtokapasiteetista eikä verkon kehittäminen olisi järkevää ja tehokasta koko verkkotoiminnan ja kaikkien asiakkaiden kannalta. Suuritehoisten liittymien tapauksessa voi olla perusteltua liittyä muuhun kuin lähimpään suurjänniteverkkoon, jos liittyjä muuten varaisi pääosan lähimmän suurjännitteisen verkon siirtoyhteyden kapasiteetista eikä verkkoa voisi hyödyntää verkonhaltijan omiin siirtotarpeisiin ja muita liittyjiä varten. Liittymisjohdon rakentaminen ei sen sijaan olisi sähkönsiirron turvaamiseksi tarpeellista, mikäli syy muuhun kuin lähimpään verkonhaltijan verkkoon liittymiselle olisi edullisempien verkkopalvelumaksujen piiriin pääseminen. Tarveharkinnassa olisi otettava huomioon sähköjärjestelmän kokonaistehokkuus ja johdon rakentamisen vaikutukset muille sähkönkäyttäjille.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:ssä tarkoitettujen sähköjohtojen, jotka johtavat Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankeluvan edellytyksistä. Jos hakemuksen kohteena olisi sähköjohto, joka ylittää valtakunnan rajan, tai Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:ssä tarkoitettu sähköjohto, joka johtaa Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankeluvan myöntämisen edellytyksenä olisi lisäedellytyksenä, että sähköjohdon rakentaminen on muutoinkin sähkömarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista. Arvioitaessa hankkeen tarkoituksenmukaisuutta sähkömarkkinoiden kehityksen kannalta olisi tarpeellista arvioida ainakin niitä vaikutuksia, joita hankkeella olisi Suomen sähköjärjestelmään ja sähköverkkoon, sähkön toimitusvarmuuteen ja energiahuollon varmuuteen sekä sähkön tarjontaan ja hintaan. Vastavuoroisuuskriteerin täyttymistä arvioitaessa tulisi arvioinnin kohdistua ainakin toisen maan sähkömarkkinoiden avaamiseen tasoon ja vastavuoroisten kilpailuedellytysten olemassaoloon. Vastavuoroiset kilpailuedellytykset liittyvät esimerkiksi markkinoille pääsyyn, infrastruktuuriin, ympäristönormeihin ja energiaturvallisuuteen. Lisäksi tulisi ottaa huomioon EU:n yhteinen politiikka suhteessa kolmansiin maihin.

Pykälän 2 momentissa säädetään sähköjohdoista, joille hankelupa on myönnettävä ilman 1 momentissa tarkoitettua sähköjärjestelmän näkökulmasta tapahtuvaa tarveharkintaa. Hankeluvan hakijan ei tarvitse 2 momentin tarkoittamissa tapauksissa luvan saadakseen erikseen osoittaa, että johdon rakentaminen olisi tarpeellista sähkön siirtokapasiteetin riittämättömyyden tai puutteellisen sähkön laadun vuoksi. Säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi ehdotuksen mukaan maan rajan ylittäviin sähköjohtoihin eikä Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:ssä tarkoitettuihin sähköjohtoihin, jotka johtavat Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle. Lisäksi momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, jolla vapautettaisiin 1 momentin mukaisesta tarveharkinnasta erilliset linjat.

Pykälän 2 momentin 2 kohdan säännös ehdotetaan kumottavaksi. Säännöksen mukaan hankelupa myönnetään ilman tarveharkintaa voimajohdolle, jonka jakeluverkonhaltija rakentaa vastuualueellaan tai vastuualueeltaan sen ulkopuolelle ja joka yhdistää jakeluverkonhaltijan sähköverkon osat toisiinsa tai jakeluverkonhaltijan sähköverkon toisen verkonhaltijan verkkoon. Säännöksen seurauksena jakeluverkonhaltijat, joille on määrätty luvassa vastuualue, rakentavat käytännössä kaikki suurjännitejohtonsa siten, että ne yhdistävät jakeluverkonhaltijan toisen verkonhaltijan verkkoon tai verkonhaltijan verkon osat toisiinsa. Käytännössä kaikki tällaisten jakeluverkonhaltijoiden rakentamat voimajohdot on vapautettu arvioinnista, onko voimajohto tarpeen rakentaa verkkotoiminnan näkökulmasta vai rakennetaanko se osin esimerkiksi yksittäisen liittyjän tarpeita ajatellen eikä kaikkia asiakkaita varten. Säännöksen voidaan arvioida olevan ristiriidassa lain 19 §:n verkon kehittämisvelvollisuutta koskevan sääntelyn kanssa.

Sähköverkon tehotonta rakentamista on pyritty estämään verkon kehittämisvelvollisuutta koskevassa 19 §:ssä ja verkkotoiminnan hinnoittelun kohtuullisuuden valvontamenetelmissä. Sähkömarkkinalain 19 §:n 2 momentin 6 kohdan mukaan sähköverkko on suunniteltava ja rakennettava ja sitä on ylläpidettävä siten, että verkonhaltija kykenee tuottamaan siirto- ja jakelupalvelun verkkonsa käyttäjille kustannustehokkaalla tavalla. Valvontamenetelmien mukaan menetelmissä osaksi verkkotoimintaa ja sen verkko-omaisuutta hyväksytään vain sellaiset verkon osat, joiden voidaan perustellusti todeta eroavan liittymisjohdon tunnusmerkeistä ja täyttävän lainsäädännön tavoitteet kustannustehokkuudelle ja perustellut tarpeet suurjänniteverkon siirtoyhteyksien kehittämiselle.

Voimassa oleva hankelupasääntely estää puuttumasta jo hankelupavaiheessa tehottomaan verkon rakentamiseen, koska lähes kaikille jakeluverkonhaltijoiden rakentamille sähköjohdoille on myönnettävä hankelupa ilman tarveharkintaa. Valvontamenetelmien avulla Energiavirastolla on mahdollisuus olla hyväksymättä säänneltyyn verkko-omaisuuteen tällaisia johtoja, mutta tämä arviointi tapahtuu vasta jälkikäteen, kun johto on jo rakennettu. Ennakollista puuttumista tarpeettomiin johtohankkeisiin on pidettävä parempana ratkaisuna kuin niihin puuttumista yksinomaan jälkikäteisesti verkkohinnoittelun valvonnan kautta.

Pykälän 3 momenttiin esitetään säännöstä, joka mahdollistaisi luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottavien ehtojen sisällyttämisen lupapäätökseen. Tällaisia ehtoja voisivat olla esimerkiksi hankeluvan voimassaoloa koskevat rajaukset.

19 §.Verkon kehittämisvelvollisuus . Pykälään sisältyy verkon kehittämisvelvollisuutta koskeva yleissäännös, jota sovelletaan kaikkiin sähköverkonhaltijoihin. Kehittämisvelvollisuutta tarkentavat eri verkkotyyppien toiminnan laatuvaatimukset ja verkon kehittämissuunnitelmien laatimista koskevat säännökset, joista säädetään toisaalla sähkömarkkinalaissa. Yhdessä nämä säännökset muodostavat kokonaisuuden, joilla määritellään sähköverkkojen toimintavarmuuden vähimmäistaso ja verkonhaltijoiden velvoitteet sen ylläpitämiseksi kunkin sähköverkon ja sähköverkon osan osalta.

Pykälän 1 momenttiin esitetään muutosta, jonka mukaan verkon kehittämisvelvollisuus käsittäisi verkonhaltijan toiminta-alueen. Erityyppisten verkonhaltijoiden toiminta-alueet määritellään eri tavoin. Jakeluverkonhaltijan toiminta-alueen muodostaa jakeluverkon osalta sähköverkkoluvassa määrätty maantieteellinen vastuualue. Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan toiminta-alueena puolestaan olisi sähkömarkkinalain 44 §:ään ehdotettu valtakunnan alue Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta ja Suomen talousvyöhyke. Muiden verkonhaltijoiden osalta toiminta-alueen määrittely olisi tulkinnanvaraisempaa, koska niille ei määritellä laissa tai sähköverkkoluvassa maantieteellistä vastuualuetta. Suurjännitteisessä jakeluverkossa verkon kehittämisvelvollisuus koskisi aluetta, jolla sijaitsevien verkon käyttäjien olisi teknisesti, taloudellisesti tai maankäytöllisesti edullisempaa liittyä kyseisen verkonhaltijan kuin jonkun toisen verkkoon. Useimmissa tapauksissa rajanveto toiminta-alueiden välillä on selvä myös suurjännitteisessä jakeluverkossa.

Eri kokoisten ja -tyyppisten verkonhaltijoiden tekniset, taloudelliset ja organisatoriset edellytykset verkon kehittämiseen ovat yksilöllisiä. Lakiin ehdotetun uuden 51 a §:n mukaan verkon kehittämisvelvollisuutta ei tämän vuoksi tulisi suurjännitteisen jakeluverkon kehittämisvelvollisuuden osalta arvioida yksinomaan verkonhaltijan toiminta-alueen perusteella, vaan arviossa tulisi ottaa huomioon verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden lisäksi myös verkonhaltijan tekniset, taloudelliset ja organisatoriset edellytykset vastata verkon käyttäjän tai käyttäjien kohtuullisista tarpeista sekä vaikutukset verkonhaltijan verkon muiden käyttäjien kannalta, jos kysymyksessä on kokonaan uuden verkon tai verkon osan rakentaminen. Jos liittyjä sijaitsisi useamman suurjännitteisen jakeluverkon tai jakeluverkon haltijan toiminta-alueella, suljetut jakeluverkot mukaan lukien, olisi kehittämisvastuu kaikilla näillä verkonhaltijoilla, mutta ensisijaisesti sillä verkonhaltijalla, jolla olisi toiminta-alueella ennestään suurjännitteistä jakeluverkkoa. Toiminta-alueiden ulottuvuuksien ollessa tulkinnanvaraisia, sama koskisi useamman suurjännitteisen jakeluverkonhaltijan toiminta-alueiden rajalla sijaitsevia liittyjiä. Jos alueella ei olisi ennestään suurjännitteisen jakeluverkon tai jakeluverkon haltijaa, joka on kykenevä investoimaan uuteen sähköverkkoon, tarvittaessa sellaisella alueella sähköjohdon tai uuden sähköverkon rakentamiseen voitaisiin myöntää hankelupa ja uusi sähköverkkolupa sellaiselle uudelle toimijalle, joka on valmis investoimaan sähkönsiirron kannalta tarpeelliseen siirtoyhteyteen tai uuteen sähköverkkoon.

Pykälän 1 momentin mukaan verkonhaltijan tulisi toiminta-alueellaan riittävän hyvälaatuisen sähkön saannin turvaamiseksi verkkonsa käyttäjille ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin sähköverkkojen toiminnalle säädettyjen vaatimusten ja verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että verkonhaltijan tulisi pitää verkon käyttövarmuus yleisesti hyväksyttävällä tasolla. Tämä taso määräytyisi sähkömarkkinalaissa säädettyjen vaatimusten perusteella. Lisäksi verkonhaltija rakentaisi ja vahvistaisi verkkoaan niin, että verkon käyttäjien tavanomaiset, ennakoitavissa olevat palvelutarpeet tulisivat tyydytetyiksi.

Verkon käyttäjille tulee turvata myös riittävän hyvälaatuisen sähkön saanti. Sähkön laatu ja sähkökatkosten tiheys ja pituus riippuvat pääasiassa sähköverkon rakenteesta ja kunnosta. Verkonhaltijan tulisi huolehtia, että sähköverkko on tältä osin riittävässä kunnossa myös haja-asutusalueilla. Tarkemmat säännökset sähköverkon toimintavarmuudesta säädettäisiin pykälän 2 momentissa sekä kullekin sähköverkkotyypille säädetyissä toiminnan laatuvaatimuksissa.

Verkon kehittämisvelvollisuus olisi rajattu verkon käyttäjien kohtuullisiin tarpeisiin. Verkon käyttäjän haluaman palvelun poikkeuksellinen laatu, tarvittavan verkonvahvistamisen vaatima aika, verkonrakentamisen lupamenettelyt sekä muut vastaavat seikat voisivat estää tai rajoittaa verkonhaltijaa toimimasta verkon käyttäjän tai käyttäjien tarpeita vastaavalla tavalla. Verkon käyttäjien kohtuulliset tarpeet ylittäväksi verkon kehittämiseksi katsottaisiin myös suurimman sallitun askelmaisen tehonmuutoksen, jonka sähköjärjestelmä kestää käyttövarmuutta vaarantamatta, ylittävän tehomuutoksen edellyttämä verkon kehittäminen.

20 §.Liittämisvelvollisuus . Pykälässä säädettäisiin kaikkien sähköverkonhaltijoiden tehtäviin kuuluvasta liittämisvelvollisuudesta. Liittämisvelvollisuuden tarkoituksena on turvata, että kaikilla verkon käyttäjillä olisi mahdollisuus verkkoon pääsyyn. Verkonhaltijalla olisi pyynnöstä velvollisuus liittää kaikki toiminta-alueensa halukkaat verkon käyttäjät verkkoonsa. Liittämisvelvollisuus koskisi sekä uuden kohteen liittämistä että sovitun siirtotehon muutosta olemassa olevassa liittymässä.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lain soveltamista selventävää täsmennystä, jonka mukaan liittymän syöttöteho sähköverkkoon tai ottoteho sähköverkosta ei saisi ylittää suurinta sallittua askelmaista tehonmuutosta, jonka sähköjärjestelmä kestää käyttövarmuutta vaarantamatta. Enimmäistehon ylittävien liittymien liittämistä on rajoitettu jo voimassa olevien 1 momentin ja 19 §:n kehittämisvelvollisuutta koskevien säännösten perusteella. Toistaiseksi kantaverkonhaltijan liittymille asettamien pysyvien kokorajoitusten tulkinnasta ei kuitenkaan ole olemassa oikeuskäytäntöä, joten on toisaalta mahdollista, että tuomioistuin tulkitsisi sähkömarkkinalakia esitetystä kannasta eroavalla tavalla. Lainsäädäntöä olisi syytä selventää tältä osin. Tätä puoltavat myös tuulivoimahankkeiden kokoluokan kasvu ja erityisesti merituulivoimahankkeiden lisääntyminen, mahdolliset uudet ydinvoimahankkeet sekä tarve selventää tuotantoa, kulutusta ja varastointia yhdistävien liittymien pelisääntöjä erityisesti vedyn tuotannon tarpeiden näkökulmasta. Ehdotus koskisi lain voimaantulon jälkeen tehtyjä liittymissopimuksia ja ennen lain voimaan tuloa tehtyjen liittymissopimusten muutoksia, jotka on tehty lain voimaantulon jälkeen. Ehdotettua säännöstä ei siten sovellettaisi sähköverkkoon jo liitettyihin liittymiin, mutta sitä sovellettaisiin kuitenkin myös näihin liittymiin lain voimaantulon jälkeen tehtäviin tehonkorotuksiin. Muilta osin säännökseen ei ehdoteta muutoksia.

Sähköjärjestelmän sallimalla suurimmalla askelmaisella tehonmuutoksella tarkoitetaan suurinta mahdollista tehonmuutosta, jonka sähköjärjestelmän voidaan perustellusti kantaverkon käyttövarmuutta koskevan sääntelyn puitteissa odottaa kestävän käyttövarmuuden vaarantumatta. Suurinta mahdollista askelmaista tehonmuutosta ei ehdoteta määritettäväksi kiinteänä lukuna lakiin, sillä se voisi myöhemmin muuttua. Ehdotettu säännös ei rajoittaisi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan kehittämisvelvollisuutta.

Suurin sallittu tehonmuutos määriteltäisiin erikseen syöttöteholle sähköverkkoon ja ottoteholle sähköverkosta. Syöttötehon menettäminen aiheuttaa eri suuntaisen taajuushäiriön (alitaajuushäiriö) verrattuna ottotehon menettämiseen (ylitaajuushäiriö). Kyseessä ovat erilaiset tekniset ilmiöt, joilla on erilaiset seuraukset, joihin myös varaudutaan erilaisilla tavoilla. Suurin sallittu askelmainen tehonmuutos ei tarkoittaisi suoraan liittymän takana olevaa tuotanto- tai kulutustehoa, vaan liittymät tulisi toteuttaa siten, ettei yksittäinen vikatilanne ylittäisi suurinta sallittua tehonmuutosta liittymispisteessä. Esimerkkinä tästä olisi voimalaitos, jonka irtoaminen vikatilanteissa voisi johtaa suurempaan tehonmuutokseen kuin voimalaitoksen ennen vikatilannetta ollut syöttöteho, mikäli voimalaitos ottaisi vikatilanteen jälkeen omakäyttösähkönsä verkosta.

Suurinta sallittua askelmaista tehonmuutosta koskevaa säännöstä sovellettaisiin koko Suomen sähköjärjestelmässä. Sitä sovellettaisiin myös esimerkiksi sähköntuotannon liittymisverkkoihin siten, ettei sähköntuotannon liittymisverkon yksittäinen vikatilanne johtaisi tätä suurempaan tehonmuutokseen.

Enimmäistehoraja asetettaisiin nykylainsäädännön mukaisessa menettelyssä ja se annettaisiin viranomaisen etukäteisessä valvonnassa vahvistettavaksi järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ehdotuksen pohjalta. Energiavirasto tekisi tässä tapauksessa päätöksensä julkista hallintotehtävää hoitavan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan ehdotuksen pohjalta. Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan olisi annettava asianmukaiset ja merkitykselliset tiedot sähköjärjestelmän salliman suurimman mahdollisen tehonmuutoksen perusteista.

20 b § . Joustavat liittymissopimukset . Lakiin esitetään lisättäväksi uusi 20 b §, jossa säädettäisiin joustavista liittymissopimuksista. Pykälällä pantaisiin täytäntöön direktiivillä (EU) 2024/1711 sähkömarkkinadirektiiviin lisätty joustavia liittymissopimuksia koskeva 6 a artikla.

Pykälän 1 momentin mukaan verkonhaltijat voisivat tarjota joustavia liittymissopimuksia sellaisissa sähköverkkonsa osissa, joissa verkkokapasiteettia on saatavilla rajoitetusti tai ei lainkaan uusia liittymiä tai olemassa olevan liittymän suurentamista varten ja joissa liittyjän tarvitseman liittymän toteuttaminen edellyttää verkon kehittämistä.

Sähkömarkkinadirektiivin 31 artiklan 3 kohdan mukaan jakeluverkonhaltijoiden on julkaistava selkeät ja läpinäkyvät tiedot uusia liitäntöjä varten käytettävissä olevasta kapasiteetista toiminta-alueillaan korkealla alueellisella tarkkuudella, yleistä turvallisuutta ja tietojen luottamuksellisuutta kunnioittaen, mukaan lukien mahdollisuus joustavaan liitäntään siirtorajoitusten alaisilla alueilla. Velvoite on jakeluverkonhaltijoiden osalta saatettu voimaan lailla 201/2025. Vastaava velvoite on säädetty siirtoverkonhaltijoille sähkökauppa-asetuksen 50 artiklan 4 a kohdassa. Siirtorajoituksella tarkoitettaisiin rakenteellista siirtorajoitusta, joka voidaan määritellä yksiselitteisesti, on ennakoitavissa, koskee samaa verkon osaa ja eikä esiinny säännöllisesti sähköverkon normaalissa käyttötilanteessa.

Joustavan liittymissopimuksen tarkoituksena olisi mahdollistaa suurempi liittymisteho myöhemmässä vaiheessa pysyvästi. Joustavilla liittymissopimuksilla ei kuitenkaan voitaisi sopia suuremmasta liittymistehosta kuin sähköjärjestelmän suurin sallittu askelmainen tehonmuutos, jonka sähköjärjestelmä kestää käyttövarmuutta vaarantamatta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedoista, joiden tulisi sisältyä joustavaan liittymissopimukseen. Sopimuksen olisi sisällettävä tiedot ainakin enimmäisarvoista kiinteälle sähkön syötölle verkkoon ja verkosta otolle sekä joustavasta lisäsyötön ja -oton kapasiteetista, joka voidaan yhdistää ja eriyttää ajan mukaan läpi vuoden, sekä kiinteään että joustavaan syötön ja oton kapasiteettiin sovellettavien sähkönsiirron tai sähkönjakelun maksujen määrittämisperusteista, sekä joustavan liittymissopimuksen sovitusta voimassaoloajasta ja koko pyydetyn kiinteän kapasiteetin liitännän myöntämiselle ennakoidusta päivämäärästä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että verkon käyttäjän, joka käyttää liittymiseen joustavaa verkkoliitäntää, on asennettava liittymään luotettavaksi todettu tehonohjausjärjestelmä. Sähkömarkkinalain 20 §:n mukaan verkonhaltijan liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä, ja niissä on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus. Verkonhaltijan tulee julkaista liittämistä koskevat tekniset vaatimukset. Verkonhaltijan tulisi määrittää liittämistä koskevissa teknisissä vaatimuksissa, millaista tehonohjausjärjestelmää se edellyttää liittyjältä joustavaan verkkoliitäntään, jotta rajoitukset liittymispisteen teholle tai verkonhaltijan toteuttama liittymän sähkönkäytön tai sähkönsyötön ohjaaminen voidaan luotettavasti toteuttaa. Kyseisten järjestelmien tulisi täyttää soveltuvat sertifiointivaatimukset.

Pykälän 4 momentin mukaan joustavat liittymissopimukset eivät saisi viivästyttää verkon vahvistamista. Direktiivin (EU) 2024/1711 johdantokappaleen 15 mukaisesti etusijalle tulisi asettaa rakenteellisia ratkaisuja tarjoavat verkon vahvistamiset. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että joustavasta liittymissopimuksesta tulisi siirtyä kiinteään liittymissopimukseen verkon kehittämisen myötä.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Energiaviraston määräyksenantovallasta. Energiavirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista joustavan liittymissopimuksen ehdoista, 3 momentissa tarkoitetusta tehonohjausjärjestelmästä sekä 4 momentin mukaisista joustavan liittymissopimuksen tarjoamisen edellytyksistä. Energiaviraston määräyksellä vahvistettaisiin direktiivissä (EU) 2024/1711 tarkoitettu joustavia liittymissopimuksia koskeva kehys, joka voisi koskea esimerkiksi joustavaa liittymää koskevassa liittymissopimuksessa määritettävää aikataulua, jossa verkonhaltijan on muutettava joustava liittymissopimus kiinteäksi liittymissopimukseksi. Määräyksissä tulisi määrittää kriteerit, joiden pohjalta joustavasta liittymissopimuksesta siirryttäisiin kiinteään liittymissopimukseen. Energiavirasto voisi kerätä tietoja joustavien liittymien lukumäärästä osana teknisiä tunnuslukuja. Energiavirasto voisi myös sähkömarkkinalain 52 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla edellyttää, että verkonhaltijat antavat sähkönjakeluverkon kehittämissuunnitelmissaan tietoa joustavien liittymien käyttämisestä sekä niiden vaikutuksesta verkon kehittämiseen. Määräyksillä voitaisiin lisäksi määritellä tarkemmin 3 momentissa tarkoitetun tehonohjausjärjestelmän teknisiä edellytyksiä ja luotettavuuden todentamista. Määräyksissä olisi tarpeen mukaan mahdollista huomioida erityyppisten verkonkäyttäjien liittämistä koskevat erityispiirteet esimerkiksi antamalla erilaisia määräyksiä tuotanto- ja kulutusliittymille. Joustavia liittymissopimuksia voitaisiin tehdä lain 20 b §:n nojalla säännöksen voimaantulosta lähtien riippumatta siitä, onko Energiavirasto antanut momentissa tarkoitettua määräystä.

20 c § . Pysyvästi joustavat liittymissopimukset . Lakiin esitetään lisättävän uusi 20 c §, jossa säädettäisiin pysyvinä ratkaisuina toteutetuista liittymissopimuksista uusia liittymiä tai olemassa olevan liittymän suurentamista varten. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että joustavia liittymissopimuksia voitaisiin toteuttaa uusien liittymien toteuttamiseksi tai olemassa olevien liittymien suurentamiseksi liittyjän suostumuksella 20 b §:n 4 momentista poiketen pysyvänä ratkaisuna sähköverkon osissa, joissa Energiavirasto on verkonhaltijan hakemukseen perustuvalla päätöksellään katsonut, ettei verkon kehittäminen ole tehokkain ratkaisu. Energiaviraston päätöksessä olisi yksilöitävä sen perusteena olevat merkitykselliset verkkokomponentit tai niiden yhdistelmät. Liittyjän suostumuksen saamiseksi verkonhaltija voisi tehdä liittyjälle tarjouksen sekä pysyvästi rajoitetusta liittymästä että kiinteästä liittymästä tai ehdotetussa 20 b §:ssä tarkoitetusta joustavasta liittymästä.

Verkon kehittämisen tehokkuutta tarkasteltaisiin koko verkkotoiminnan ja kaikkien asiakkaiden kannalta. Verkon kehittäminen voitaisiin katsoa tehottomammaksi ratkaisuksi esimerkiksi silloin, jos yksittäinen liittymä tai yksittäiset liittymät vaatisivat verkon merkittävää vahvistamista verkon syrjäisessä osassa, johon ei ole odotettavissa sijoittuvan muita verkon käyttäjiä. Tällöin voitaisiin mahdollisesti katsoa, että verkossa esiintyviä kapasiteettiongelmia on perustellumpaa tarvittaessa hallita joustojen avulla vika- ja huipputilanteiden aikaan. Tällaisen päätöksen edellytysten ei tulisi kuitenkaan olla matalalla. Sähköverkon osat, joissa verkon kehittämisen ei katsota olevan tehokkain ratkaisu, tulisi määritellä sähköverkon topologiaan ja rakenteeseen perustuvin kriteerein, eikä maantieteellinen alue olisi tarkastelussa ratkaiseva.

Pykälän 2 momentin mukaan pysyvästi joustavassa liittymissopimuksessa olisi todettava Energiaviraston 1 momentin mukaisessa päätöksessä yksilöidyt merkitykselliset verkkokomponentit tai niiden yhdistelmät, joihin pysyvästi joustavan liittymissopimuksen tekeminen perustuu, enimmäisarvot kiinteälle sähkön syötölle verkkoon ja verkosta otolle sekä joustavasta lisäsyötön ja -oton kapasiteetista, kiinteään ja joustavaan syötön ja oton kapasiteettiin sovellettavien sähkönsiirron tai sähkönjakelun maksujen määrittämisperusteet sekä pysyvästi joustavan liittymissopimuksen voimassaoloaika tai voimassaolon määräytymisperuste. Pysyvästi joustavaan liittymään sovellettavissa verkkotariffeissa voitaisiin huomioida maksua alentavana tekijänä liittymän tehon rajoitus. Pysyvästi joustavaan liittymään liittyvä alennus verkonhaltijan yleisestä hinnoittelusta merkitsisi poikkeamista siitä nykyisestä sähkömarkkinalain 24 §:n mukaisesta lähtökohdasta, että verkonhaltijan perimistä maksuista ei ole mahdollista myöntää alennuksia, koska hinnoittelun tulee olla asiakkaille tasapuolista ja syrjimätöntä. Sähkökauppa-asetuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaan verkkomaksut eivät saa olla sidoksissa etäisyyteen ja sähkömarkkinalain 55 §:n mukaan sähkönjakelun hinta ei jakeluverkossa saa riippua siitä, missä verkon käyttäjä maantieteellisesti sijaitsee verkonhaltijan vastuualueella. Pysyvästi joustavaan liittymään liittyvä alennus verkonhaltijan yleisestä hinnoittelusta merkitsisi poikkeamista myös näistä säännöksistä. Liittymissopimuksessa voitaisiin lisäksi sopia esimerkiksi 1 momentissa tarkoitetun Energiaviraston päätöksen peruuttamisen vaikutuksesta liittymissopimuksen voimassaoloon. Pysyvinä ratkaisuina tehtyjen joustavien liittymissopimuksien voimassaolo ei voisi ylittää Energiaviraston päätöksen voimassaoloa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että verkon käyttäjän, joka käyttää liittymiseen joustavaa verkkoliitäntää, on asennettava luotettavaksi todettu tehonohjausjärjestelmä. Sähkömarkkinalain 20 §:n mukaan verkonhaltijan liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä, ja niissä on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus. Verkonhaltijan tulee julkaista liittämistä koskevat tekniset vaatimukset. Verkonhaltijan tulisi määrittää liittämistä koskevissa teknisissä vaatimuksissa, millaista tehonohjausjärjestelmää se edellyttää liittyjältä joustavaan verkkoliitäntään, jotta rajoitukset liittymispisteen teholle tai verkonhaltijan toteuttama liittymän sähkönkäytön tai sähkönsyötön ohjaaminen voidaan luotettavasti toteuttaa. Kyseisten järjestelmien tulisi täyttää soveltuvat sertifiointivaatimukset.

Pykälän 4 momentissa esitetään säädettävän, että Energiavirasto voisi verkonhaltijan tai liittyjän hakemuksesta taikka omasta aloitteestaan peruuttaa ehdotetussa 1 momentissa tarkoitetun päätöksensä tai muuttaa päätöksessä tarkoitetun verkon osan ulottuvuutta, jos päätöksen tarkoittamassa verkon osassa olosuhteet ovat muuttuneet rajoituksen aiheuttaneissa verkkokomponenteissa siten, että 1 momentissa tarkoitetun päätöksen antamisen edellytykset eivät enää täyty. Verkonosan olosuhteita tulisi tarkastella uudestaan esimerkiksi silloin, jos verkon rakentumisen myötä verkon kehittäminen kyseistä liittymää tai kyseisiä liittymiä varten voitaisiin katsoa tehokkaaksi ratkaisuksi. Suurjännitteisen jakeluverkon ja kantaverkon tapauksessa Energiaviraston päätöksen voimassaolo voitaisiin perustelluissa tapauksissa sitoa myös tietyn liittyjän hankkeen elinkaareen, mikä lisäisi investointi- ja toimintaympäristön ennakoitavuutta ja pysyvyyttä.

Energiaviraston olisi peruutuspäätöksessään määrättävä sekä verkonhaltijan että verkon osan liittyjien kannalta kohtuullinen siirtymäaika, jonka päätyttyä verkonhaltijan on tehtävä verkon osassa tavanomaisiin ehtoihin perustuvia liittymissopimuksia. Energiaviraston tulisi määräajasta päättäessään kuulla verkonhaltijaa ja verkon osan liittyjiä. Liittymissopimukseen, johon Energiaviraston päätös vaikuttaa, sovellettaisiin mainittuna siirtymäaikana ehdotetun 20 b §:n 2–4 momentin säännöksiä. Verkonhaltijan tulisi näin ollen ryhtyä kiinteän liittymissopimuksen edellyttämään verkon kehittämiseen ehdotetun 20 b §:n mukaisen joustavan liittymissopimuksen puitteissa. Verkonhaltija ja liittyjä voisivat sopia Energiaviraston määräämän siirtymäajan päättymistä aiemmasta ajankohdasta kiinteään liittymissopimukseen siirtymiselle. Verkonhaltija ja liittyjä voisivat toisaalta sopia myös siitä, että liittymissopimus päättyisi viimeistään Energiaviraston määräämän siirtymäajan päättyessä eikä verkon kehittämiseen kyseisen liittyjän osalta ryhdyttäisi. Sopimuksen kiinteään liittymistehoon sovellettaisiin kiinteän liittymissopimuksen ehtoja ja alun perin joustavaksi sovitun liittymistehon osalta sopimus päättyisi, jos verkonhaltija ja liittyjä ovat näin alun perin sopineet.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Energiaviraston määräyksenantovallasta. Energiavirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä ehdotetussa 2 momentissa tarkoitetuista pysyvästi joustavan liittymissopimuksen ehdoista sekä ehdotetussa 3 momentissa tarkoitetusta tehonohjausjärjestelmästä. Määräyksillä täydennettäisiin ehdotetun 20 b §:n 5 momentin mukaista määräystä joustavien liittymissopimusten kehyksestä.

31 §.Kantaverkon määritelmä ja kantaverkkoon kuuluvien sähköjohtojen ja laitteistojen nimeäminen. Pykälään ehdotetaan kantaverkon määritelmän muutosta, jonka mukaan voimassa olevan lain mukaan nykyisin kantaverkoksi katsottavat paikalliset tai alueelliset yli 110 kilovoltin sähköverkot ja -johdot katsottaisiin jatkossa suurjännitteiseksi jakeluverkoksi. Ehdotus liittyy lain 3 §:n 3 kohtaan ehdotettuun vastaavaan muutokseen suurjännitteisen jakelun määritelmässä.

Sähkömarkkinadirektiivin täytäntöönpano edellyttää sähkön kantaverkon määrittelemistä tavalla, joka selkeästi erottaa kantaverkon muista verkoista, sillä direktiivissä on siirtoverkkotoimintaan merkittävästi vaikuttavana vaatimuksena siirtoverkkojen tosiasiallinen eriyttäminen. Hallituksen esityksen tavoitteena on, ettei kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon määrittelyn muutos johtaisi siihen, että osa nykyisistä suurjännitteisistä jakeluverkoista katsottaisiin jatkossa kantaverkoksi, jolloin niihin kohdistuisivat kantaverkonhaltijaa koskevat velvoitteet kuten direktiivin tosiasiallisen eriyttämisen vaatimus.

Kantaverkko täsmennettäisiin pykälässä tarkoittamaan verkkoa, joka olisi nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdoista, sähköasemista ja muista laitteistoista koostuva valtakunnallinen yhteenliitetty sähkön siirtoverkko lain 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettuja suurjännitteisiä jakeluverkkoja lukuun ottamatta. Kantaverkkoa olisi myös kantaverkonhaltijan hallinnassa oleva, nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin rajayhdysjohto. Valtakunnallisen kantaverkon määrittelyn kriteereinä olisivat verkon jännitetaso, verkon käyttötarkoitus ja sen palvelemat asiakasryhmät, sekä verkon yhteenliitettävyys ja maantieteellinen kattavuus. Kantaverkonhaltijan hallinnassa voisi olla myös muuta sähköverkkoa kuin tässä pykälässä määriteltyä kantaverkkoa.

Ensimmäinen kantaverkkoa määrittävä kriteeri olisi verkon jännitetaso. Sähkömarkkinadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantaverkoksi katsotaan yhteenliitetyt siirtojännite- ja suurjänniteverkot. Suomen sähköjärjestelmässä siirtojänniteverkkojen ja suurjänniteverkkojen jännitetasoksi määriteltäisiin vähintään 110 kilovoltin nimellisjännite.

Toinen kantaverkkoa määrittävä kriteeri olisi verkon käyttötarkoitus. Käyttötarkoitusta kuvaavat ensinnäkin käyttäjäryhmät, joita kantaverkko palvelee. Sähkömarkkinadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantaverkon tehtävänä on sähkön siirtäminen toimitettavaksi loppukäyttäjille ja jakeluverkonhaltijoille. Loppukäyttäjällä tarkoitetaan sähkömarkkinalaissa asiakasta, joka ostaa sähköä omaan käyttöönsä. Toisena käyttäjäryhmiin perustuvana kantaverkon määrittelykriteerinä on, että kantaverkossa sähköä siirretään jakeluverkonhaltijoille. Kantaverkon palvelemaksi käyttäjäryhmäksi on loppukäyttäjien ja jakeluverkonhaltijoiden lisäksi katsottava asian luonteen vuoksi myös sähköntuottajat. Sähköä ei voida siirtää loppukäyttäjille tai jakeluverkonhaltijoille ilman, että sähköntuottajat olisivat sitä ensin syöttäneet sähköverkkoon. Koska sähkömarkkinadirektiivin määritelmät ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö eivät tunnista sähköntuottajia minkään tyypin verkon käyttäjiksi, on katsottava, että sähköverkkojen määrittelyä käyttäjäryhmien perusteella ei voida perustaa siihen, onko kysymyksessä olevaan sähköverkkoon liittynyt sähköntuottajia vai ei. Edellisen perusteella kantaverkkoon katsotaan kuuluviksi sellaiset verkon osat, jotka palvelevat kantaverkon tehtävää liittää yhteen valtakunnallisesti merkittävät tuotanto- ja kulutuskeskittymät. Kulutus- tai tuotantokeskittymän merkittävyyden määrittelyssä voitaisiin käyttää kriteerinä nykyisen tai tulevan kulutuksen taikka tuotannon tehoa, siirtotarvetta tai muuta yhteiskunnallista merkittävyyttä. Absoluuttista tehosuuretta tai vastaavaa tärkeämpää olisi tässä tapauksessa rajauspäätöksiin johtavien perusteluiden vertailtavuus.

Käyttäjäryhmiin perustuvana poissulkevana määrittelykriteerinä olisi kuitenkin, että sellaiset siirtojännite- ja suurjänniteverkot, jotka palvelisivat ainoastaan kahta tai useampaa voimalaitoskokonaisuutta ja joissa sähköä siirretään sähköntuotannosta kantaverkkoon, eivät täyttäisi kantaverkon kriteereitä, vaan ne olisivat suurjännitteisiä jakeluverkkoja tai sähköntuotannon liittymisverkkoja. Kantaverkon johtojen tulisi lähtökohtaisesti palvella useampaa loppukäyttäjää tai useampaa käyttäjäryhmää tai liittää yhteen valtakunnallisesti merkittävät kulutus- ja tuotantokeskittymät. Siten myöskään liittymisjohdot eivät korkeasta jännitetasostaan huolimatta kuuluisi kantaverkkoon.

Sähkömarkkinadirektiivin ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kantaverkon kolmas tunnusmerkki on, että kantaverkko on aina yhteenliitetty toiseen sähköjärjestelmään. Tämän johdosta kantaverkkoon kuuluisivat sähkömarkkinoiden käytössä olevat valtakunnan rajan ylittävät yhdysjohdot. Yhteenliitettävyys olisi kantaverkon määrittelyssä myös poissulkeva kriteeri siten, että paikalliset tai alueelliset sähköverkot tai -johdot eivät korkeasta jännitetasostaan huolimatta kuuluisi kantaverkkoon. Suurjännitteisen jakeluverkon tunnusmerkkinä olisikin, ettei se täyttäisi yhteenliitetyn sähköverkon kriteeriä, koska siihen ei kuulu yhdysjohtoa toiseen sähköjärjestelmään. Yhteenliitettävyyskriteeri kuvaisi selkeästi kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon tärkeimmän eron, jonka mukaan kantaverkko toimii valtakunnallisesti, kun taas suurjännitteinen jakeluverkko toimii paikallisesti tai alueellisesti. Yhteenliitettävyyskriteeriin liittyy myös kantaverkon maantieteellinen kattavuus. Kantaverkolla olisi valtakunnallinen tehtävä siirtää sähköä valtakunnallisesti merkittävän tuotannon ja kulutuksen sekä kantaverkon ja ulkomaisten verkkojen välillä. Suurjännitteinen jakeluverkko puolestaan palvelisi paikallisen tai alueellisen luonteisen sähköjakelun tai vastaavan luonteisen, vähintään kahden voimalaitoskokonaisuuden tarpeita.

Edellä kuvattujen kriteerien perusteella kantaverkon katsottaisiin lähtökohtaisesti koostuvan valtakunnan sähköjärjestelmän kattavasta vähintään 110 kilovoltin rengaskäyttöisestä suurjännitteisestä sähköverkosta, joka sähköjärjestelmänä täyttää käyttövarmuudeltaan n-1 -kriteerin. Kantaverkkoon eivät tyypillisesti kuuluisi säteittäiset suurjännitejohdot eivätkä suurjännitteiset liittymisjohdot. Kantaverkko yhdistäisi suuria sähkön kulutus- ja tuotantokeskittymiä, jotka liittyisivät suurjännitteisten jakeluverkkojen tai liittymisjohtojen välityksellä kantaverkon sähköasemille. Kantaverkon 400 kilovoltin siirtojohtojen ja 400 tai 110 kilovoltin sähköasemien tukena olisivat 110 kilovoltin kantaverkkoon kuuluvat siirtojohdot varmistamassa häiriötöntä sähkönsiirtoa 400 kilovoltin siirtojohtojen ja 400 tai 110 kilovoltin sähköasemien huolto- ja vikatilanteissa. Kantaverkkoon kuuluvien 110 kilovoltin ja 220 kilovoltin siirtojohtojen tehtävänä olisi toimia 400 kilovoltin siirtoverkon tukena ja siirtoverkkona alueilla, joilla siirrettävät tehot eivät edellytä korkeampaa siirtojännitettä.

Kantaverkkoa olisivat myös kantaverkonhaltijoiden hallinnassa olevat yhdysjohdot muiden kantaverkonhaltijoiden sähköverkkoihin edellyttäen, että yhdysjohdon nimellisjännite on vähintään 110 kilovolttia.

Valtakunnallisen kattavuuden nimissä kantaverkon olisi toteutettava kolme tehtävää tai ominaisuutta. Kantaverkon tulisi liittää sähköjärjestelmän kannalta merkittävät tuotanto- ja kulutuspisteet tai -alueet toisiinsa. Kantaverkon palvelutason tulisi olla riittävän tasapuolinen koko valtakunnan alueella ja lisäksi kantaverkon olisi oltava ehyt, yhtenäinen kokonaisuus, mukaan lukien yhteydet toisiin kantaverkkoihin. Valtakunnallinen kattavuus tukisi osaltaan syrjimättömyyden toteutumista.

Kantaverkon maantieteellisen laajuuden määräisi ensisijaisesti olemassa oleva tai ennustettu tuleva siirtotarve. Kantaverkon laajuuden määrittäminen yksinomaan siirtotarpeen mukaan ei kuitenkaan toteuttaisi syrjimättömyyden periaatetta kokonaisuuden kannalta tyydyttävällä tavalla. Loppukäyttäjille aiheutuvaan verkkopalvelun kokonaiskustannukseen vaikuttaa merkittävästi kantaverkon jakeluverkkoihin yhdistävien johtojen laajuus ja omistus. Tämän vuoksi kantaverkon maantieteellisen kattavuuden tasapuolisuutta tulisi arvioida myös rahamääräisillä mittareilla.

Verkon maantieteellisen kattavuuden kriteeri sulkisi kantaverkon ulkopuolelle yksittäisen johtoyhteyden tai sähköverkon, jos sitä ei olisi liitetty yhteen valtakunnallisen kantaverkon kanssa, vaikka kantaverkkomäärittelyn kriteerit muutoin täyttyisivätkin. Kantaverkon yhtenäisyyttä kuvaisi myös se, että siirtojohdoista koostuvaa kantaverkkoa käytettäisiin ja valvottaisiin saman käytönvalvontajärjestelmän avulla.

Siirtotarpeen muutosten seurauksena kantaverkkoon tehtävät korvaus- ja uusinvestoinnit saattavat aiheuttaa muutoksia kantaverkkoon kuuluvien siirtojohtojen ja sähköasemien tilanteeseen. Näiden muutosten takia kantaverkon laajuutta tulisi tarkastella muutaman vuoden välein. Kantaverkon laajuuteen tehtävistä muutoksista tulisi päättää tapauskohtaisesti. Tehtävät muutokset perustuisivat kantaverkon määrittelyperiaatteisiin ja kantaverkonhaltijan tekemiin kansalliseen verkkosuunnitelmaan ja sitä tarkentaviin alueellisiin verkkosuunnitelmiin.

Pykälän 2 momentissa säädetään kantaverkkoon kuuluvien sähköjohtojen, sähköasemien ja muiden laitteistojen nimeämisestä sekä nimeämispäätöksen julkaisemisesta. Säännökseen ei ehdoteta muutoksia. Kunkin kantaverkonhaltijan olisi nimettävä ja julkaistava kantaverkkoonsa kuuluvat sähköverkkonsa osat kunkin siirtopalveluiden hinnoittelua koskevan valvontajakson ajaksi (ks. MAO 2015/498–499 ja 2015/505). Nimeäminen olisi tehtävä viimeistään yhdeksän kuukautta ennen valvontajakson alkamista. Ennen nimeämispäätöksen julkaisemista kantaverkonhaltijan tulisi varata verkon käyttäjille sekä asiaan liittyville viranomaisille ja muille sidosryhmille tilaisuus lausua mielipiteensä määrittelystä. Julkaistusta nimeämispäätöksestä voitaisiin poistaa verkon osia ennen seuraavan valvontajakson alkamista vain painavasta syystä.

Kantaverkon laajuuden muutoksista mahdollisesti aiheutuvat sähköverkon omistusjärjestelyt toteutettaisiin vapaaehtoisin kaupoin siirtokapasiteetin käyttäjien ja alueella toimivien verkkoyhtiöiden kanssa. Mikäli kantaverkkoon kuulumaton verkonosa jäisi kantaverkonhaltijan omistukseen, tämän verkonosan kustannuksia ei katettaisi kantaverkkotariffilla.

Pykälän 3 momenttiin ei esitetä sisällöllisiä muutoksia. Nimeämispäätös ja sen muutokset olisi toimitettava Energiavirastolle arvioitavaksi. Energiavirastolla olisi oikeus kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta vaatia päätöksellään kantaverkonhaltijaa tekemään nimeämispäätökseen muutoksia, jos päätös ei olisi lainmukainen. Nimeämispäätöksen lainmukaisuutta olisi arvioitava sähkömarkkinalain 31 §:n 1 momentin kantaverkon määritelmän ja kantaverkolle asetettujen määrittelyperiaatteiden mukaisesti.

Pykälän 4 momentissa säädetään verkkopalvelun sopimusosapuolten oikeudesta saattaa kantaverkonhaltijan nimeämispäätöksen lainmukaisuus Energiaviraston tutkittavaksi. Säännökseen ehdotetaan tällaisten asioiden käsittelyn menettelytapaa koskevia tarkennuksia, joilla menettelytapasäännös saatettaisiin vastaamaan sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annettuun lakiin lailla 499/2023 tehtyjä muutoksia. Kantaverkonhaltijan verkkopalvelun sopimuspuolella olisi oikeus saattaa kantaverkonhaltijan julkaiseman nimeämispäätöksen tai sen muutoksen lainmukaisuus Energiaviraston ratkaistavaksi riitojenratkaisumenettelyssä kuukauden kuluessa siitä, kun kantaverkonhaltija on julkaissut päätöksensä. Riitojenratkaisumenettelyyn sovellettaisiin sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 29 §:ssä säädettyä menettelyä. Riitojenratkaisua koskevan vaatimuksen tekijällä ja kantaverkonhaltijalla olisi valitusoikeus Energiaviraston riitojenratkaisumenettelyssä antamaan päätökseen. Ehdotuksella taattaisiin verkkopalvelun sopimuspuolten oikeudellinen asema asiassa, jolla olisi vaikutusta myös verkkopalvelun sopimuspuolten oikeuteen ja etuun tai joka asettaisi näille kantaverkon määrittelyn laajuudesta riippuen kehittämis- tai ylläpitovelvoitteita esimerkiksi verkonkehittämisvastuun osalta.

41 §.Kantaverkon kehittämissuunnitelma . Pykälään sisältyy sähkökauppa-asetukseen perustuva säännös, jossa kantaverkonhaltijalle on asetettu velvoite laatia kantaverkkoansa ja sen yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin koskeva kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma. Unionin laajuisen kymmenvuotisen verkon kehittämissuunnitelman (TYNDP) tulee perustua kansallisiin ja alueellisiin kehittämissuunnitelmiin ja kansallinen verkon suunnitteluprosessi on tästä syystä sovitettu yhteen unionin verkkosuunnitteluprosessin kanssa. Pykälään ehdotetaan muutoksia, joiden mukaan Energiavirasto saisi toimivallan vaatia muutoksia kantaverkon kehittämissuunnitelmaan. Muutetun säännöksen nojalla Energiavirasto pystyisi ratkomaan kantaverkon kehittämiseen liittyviä mahdollisia ongelmia sekä verkonhaltijoiden kehittämisvelvollisuuteen liittyviä ristiriitoja.

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan täsmennystä, jonka mukaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan olisi laadittava valtakunnallista yhtenäistä sähkön siirtoverkkoansa ja hallinnassaan olevia rajayhdysjohtoja sekä niiden yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin koskeva kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma. Kantaverkon osalta verkon kehittämisvastuuseen esitettäisiin täsmennystä siten, että järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan kehittämisvastuu rajattaisiin valtakunnallisen yhteenliitetyn sähkön siirtoverkon ja valtakunnanrajan ylittävien rajayhdysjohtojen kehittämiseen. Ehdotettu muutos perustuisi kantaverkon ja suurjännitteisen jakeluverkon määritelmien muuttamista koskevaan ehdotukseen. Muun kantaverkonhaltijan kehittämissuunnitelman sen sijaan tulisi edelleen koskea kantaverkonhaltijan omaa kantaverkkoa ja sen yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin. Energiavirastolle 4 momentissa ehdotetun uuden toimivallan johdosta momentista poistettaisiin säännös, jonka mukaan kehittämissuunnitelmalla ei ole muita oikeusvaikutuksia kantaverkonhaltijalle, verkon käyttäjille tai kantaverkonhaltijaa valvoville viranomaisille kuin kehittämissuunnitelman käyttäminen pohjana sähkökauppa-asetuksessa säädetyn unionin laajuisen verkon kehittämissuunnitelman laatimisessa.

Pykälän 2 momenttiin ei ehdoteta muutoksia. Momenttiin sisältyisi sähkökauppa-asetuksen yhteisön laajuisen kehittämissuunnitelman vaatimusten mukaisesti säännös, jonka mukaan kehittämissuunnitelmaan olisi sisällytettävä investoinnit, joiden toteuttaminen johtaa verkon kehittämisvelvollisuuden ja kantaverkon toiminnan laatuvaatimusten täyttämiseen sekä rajayhdysjohtoja koskevat investoinnit, jotka olisivat tarpeen tehokkaasti toimiville kansallisille ja alueellisille sähkömarkkinoille sekä Euroopan unionin sähkön sisämarkkinoille. Kehittämissuunnitelmaan tulisi sisällyttää selvitys kehittämissuunnitelman laatimisessa käytetyistä menetelmistä sekä suunnitelman perustana olevista, sähkön kulutuksen ja tuotannon kehitystä koskevista ennusteista ja muista oletuksista. Kehittämissuunnitelmaan sisällytettävien toimenpiteiden tulisi olla tehokkaita ja niiden olisi varmistettava verkon suorituskyvyn riittävyys ja toimitusvarmuus.

Pykälän 3 momenttiin ei ehdoteta muutoksia. Momenttiin sisältyisi säännös velvollisuudesta julkaista kehittämissuunnitelma. Säännöksen tavoitteena on varmistaa kantaverkon suunnittelun avoimuus. Kantaverkonhaltijan olisi ennen kehittämissuunnitelman julkaisemista varattava verkkonsa käyttäjille sekä asiaan liittyville viranomaisille ja muille sidosryhmille tilaisuus lausua mielipiteensä kehittämissuunnitelmasta. Kehittämissuunnitelma olisi päivitettävä sähkökauppa-asetuksen vaatimusten mukaisesti kahden vuoden välein.

Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan uutta säännöstä, jonka mukaan Energiavirasto saisi toimivallan vaatia muutoksia kantaverkon kehittämissuunnitelmaan. Momentin mukaan kehittämissuunnitelma ja kuulemisen tulokset olisi toimitettava Energiavirastolle. Energiavirastolla olisi oikeus kuuden kuukauden kuluessa suunnitelman vastaanottamisesta päätöksellään vaatia kantaverkonhaltijaa tekemään muutoksia kehittämissuunnitelmaan, jos 1) kehittämissuunnitelma ei täytä 1 ja 2 momentissa säädettyjä vaatimuksia tai 2) on syytä epäillä, että kehittämissuunnitelmaan sisältyvät toimenpiteet eivät johda 40 §:ssä säädettyjen vaatimusten täyttämiseen. Tarvittaessa Energiavirasto voisi tilanteessa, jossa kantaverkonhaltija laiminlöisi kantaverkon kehittämissuunnitelman toteuttamisen, määrätä kantaverkonhaltijan täytäntöön panemaan kantaverkon kehittämissuunnitelmansa. Energiaviraston tällaisessa tilanteessa antaman päätöksen laiminlyöminen voitaisiin katsoa kehittämisvelvollisuuden laiminlyönniksi tai rikkomiseksi. 

Pykälän 5 momentissa annettaisiin Energiavirastolle valtuus antaa tarkempia määräyksiä kehittämissuunnitelmassa annettavista tiedoista, suunnitelman toimittamisesta virastolle sekä siitä, miten 3 momentissa tarkoitettu kuuleminen järjestettäisiin. 

44 §.Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualue. Pykälässä säädetään järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueesta. Pykälän 1 momentin mukaan järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueeseen kuuluu koko valtakunnan alue lukuun ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa, jossa sovelletaan itsehallintoon perustuvaa omaa sähkölainsäädäntöä. Rajayhdysjohdot toisiin kantaverkkoihin kuuluvat myös kantaverkonhaltijan vastuualueeseen. Säännöstä ehdotetaan täydennettäväksi siten, että järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueeseen kuuluisi myös Suomen talousvyöhyke. Ehdotus mahdollistaisi järjestelmävastuuseen kuuluvien oikeuksien ja velvollisuuksien kohdistamisen myös talousvyöhykkeelle rakennettavaan tuulivoimaan sekä talousvyöhykkeelle rakennettavan tuulivoiman liittämisen Suomen sähköjärjestelmään.

51 a §.Erityissäännökset verkon kehittämisvelvollisuudesta suurjännitteisessä jakeluverkossa ja jakeluverkossa. Lakiin ehdotetaan 19 §:ää täydentävää uutta erityissäännöstä verkon kehittämisvelvollisuudesta suurjännitteisessä jakeluverkossa ja jakeluverkossa. Säännöstä tulisi tulkita yhdessä lain 19 §:n yleistä kehittämisvelvollisuutta koskevan säännöksen sekä 50 ja 51 §:n suurjännitteisen jakeluverkon ja jakeluverkon toiminnan laatuvaatimuksia koskevien säännösten kanssa. Pykälän 1 ja 2 momentteja voitaisiin soveltaa joko erillisinä säännöksinä tai yhdessä.

Ehdotetun 1 momentin mukaan sen lisäksi, mitä 19 §:ssä säädetään verkonhaltijan kehittämisvelvollisuudesta, jakeluverkonhaltijan tulisi kehittää toiminta-alueellaan verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti sähköverkkoaan kahden tai useamman erillisen voimalaitoskokonaisuuden liittämiseksi sähköverkkoon. Säännöksen on tarkoitus mahdollistaa, että suurjännitteisen jakeluverkon ja jakeluverkon haltijat voisivat kehittää sähköverkkoaan myös sähköntuotannon liittämiseksi verkonhaltijan sähköverkkoon. Säännöstä sovellettaisiin suurjännitteiseen jakeluverkkoon tai jakeluverkkoon, joka palvelee useampaa erillistä voimalaitoskokonaisuutta, mukaan lukien niiden osana olevat energiavarastot. Tällaisten sähköntuotantoa palvelevien verkonosien kehittämisvastuuseen sovellettaisiin samoja periaatteita kuin muidenkin suurjännitteisten jakeluverkkojen ja jakeluverkkojen kehittämiseen. Tällainen sähköverkko tai verkon osa katsottaisiin osaksi säänneltyä verkko-omaisuutta ja verkonhaltija saisi verkolle kohtuullisen tuoton. Verkonhaltijan liittämisvelvollisuuden johdosta tällaiseen verkkoon voisi liittää myös energiavarastoja ja kulutusta. Yksittäisen liittyjän kuten tuulipuiston tarvitsemaa verkkoliityntää varten rakennettava sähköjohto katsottaisin puolestaan liittymisjohdoksi. Sähköntuotantoa palveleva sähköverkon osa muodostuisi, jos tällaiseen sähköverkkoon tai verkon osaan liittyisi kaksi tai useampi erillinen voimalaitoskokonaisuus. Voimalaitoskokonaisuudella tarkoitettaisiin esimerkiksi tuulipuistoa tai aurinkopuistoa. Myös yksittäisen liittymän takana oleva yksittäinen voimalaitos, kuten vesivoimala, lämpövoimala tai ydinvoimala voitaisiin katsoa tässä yhteydessä voimalaitoskokonaisuudeksi.

Eri kokoisten ja -tyyppisten verkonhaltijoiden tekniset, taloudelliset ja organisatoriset edellytykset suurjännitteisen jakeluverkon ja varsinkin 400 kilovoltin suurjänniteverkon kehittämiseen ovat yksilöllisiä. Pykälän 2 momentin mukaan verkon kehittämisvelvollisuutta ei tämän vuoksi tulisi uuden suurjännitteisen jakeluverkon kehittämisvelvollisuuden osalta arvioida yksinomaan verkonhaltijan toiminta-alueen perusteella, vaan arviossa tulisi ottaa huomioon verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden lisäksi myös verkonhaltijan tekniset, taloudelliset ja organisatoriset edellytykset vastata verkon uuden käyttäjän tai käyttäjien kohtuullisista tarpeista sekä vaikutukset verkonhaltijan verkon muiden käyttäjien kannalta. Uuden suurjänniteverkon kehittämisen kohtuullisuuden arviointi olisi tehtävä näissä tapauksissa ensin liittyjän tai liittyjien verkkoon pääsyn tarpeiden kannalta ja sen jälkeen lisäksi toiminta-alueen suurjännitteisen jakeluverkon haltijan tai jakeluverkonhaltijan teknisten, taloudellisten ja organisatoristen voimavarojen sekä verkonhaltijan verkon muihin käyttäjiin kohdistuvien vaikutusten perusteella.

Kehittämisvastuun kohtuullisuutta verkonhaltijan näkökulmasta tarkasteltaisiin suhteessa sen verkkotoiminnan laajuuteen, jolle verkkolupa on myönnetty. Uuden verkon kehittäminen voisi olla kohtuutonta verkonhaltijan teknisten, taloudellisten ja organisatoristen voimavarojen näkökulmasta esimerkiksi silloin, jos yksittäisellä paikkakunnalla ja ainoastaan jakeluverkossa toimivaa pientä verkonhaltijaa vaadittaisiin kehittämään uutta suurjänniteverkkoa. Säännöstä ei sen sijaan ole tarkoitus soveltaa matalalla kynnyksellä jakeluverkonhaltijoihin, joilla on ennestään hallussaan suurjännitteistä jakeluverkkoa tai muutoin hyvät edellytykset sellaisen rakentamiseen. Ehdotuksella ei ole tarkoitus poiketa siitä lähtökohdasta, että verkonhaltijan velvollisuutena on huolehtia sähköverkkoluvan edellytyksenä olevista taloudellisista edellytyksistä kannattavaan sähköverkkotoimintaan.

Momentissa tarkoitetun uuden suurjännitteisen jakeluverkon kehittämisvastuuta tulisi arvioida myös verkon muihin käyttäjiin kohdistuvien vaikutusten kohtuullisuuden näkökulmasta. Investoiminen tällaiseen uuteen sähköverkkoon saattaisi olla kohtuutonta muiden verkonhaltijan verkon käyttäjien kannalta erityisesti silloin, jos uudet investoinnit johtaisivat merkittäviin hinnankorotuksiin muille verkonhaltijan verkkoon liittyneille asiakkaille.

Verkonhaltijan kieltäytyessä verkkonsa kehittämisestä 2 momentin mukaisilla perusteilla voisi kysymyksessä olla joissakin olosuhteissa lain 21 b §:n 3 momentissa tarkoitettu verkkoon pääsyn epääminen. Verkon käyttäjä, energiavaraston haltija tai asiakas voisi siinä tapauksessa saattaa asian Energiaviraston ratkaistavaksi valvontalain 6 a §:n mukaisessa riitojenratkaisumenettelyssä. Jos verkonhaltijan kieltäytyminen ei kuitenkaan tosiasiassa estäisi verkon käyttäjän verkkoon pääsyä, Energiavirasto voisi joko verkon käyttäjän tutkintapyynnön perusteella tai oma-aloitteisesti tutkia valvontalain 9 §:n mukaisessa menettelyssä, onko verkonhaltija kieltäytyessään rikkonut kehittämisvelvollisuuttaan.

Voi kuitenkin syntyä tilanteita, joissa toiminta-alueen verkonhaltijalla ei olisi teknistä, organisatorista ja taloudellista kykyä investoida toiminta-alueellaan tarvittavaan suurjännitejohtoon tai –verkkoon tai sen vaikutukset muille verkon käyttäjille olisivat kohtuuttomia. Näissäkin tilanteissa on tarpeen varmistaa, että sähkönsiirron kannalta tarpeelliset investoinnit voidaan toteuttaa. Jos alueella ei olisi ennestään suurjännitteisen jakeluverkon tai jakeluverkon haltijaa, joka on kykenevä investoimaan uuteen sähköverkkoon, tarvittaessa sellaisella alueella sähköjohdon tai uuden sähköverkon rakentamiseen voitaisiin myöntää hankelupa ja uusi sähköverkkolupa sellaiselle uudelle toimijalle, joka on valmis investoimaan sähkönsiirron kannalta tarpeelliseen siirtoyhteyteen tai uuteen sähköverkkoon.

72 §.Loppukäyttäjän mahdollisuus sähköntoimitukseen sähköverkon kautta. Pykälässä on asetettu kiinteistönhaltijalle velvoite huolehtia siitä, että loppukäyttäjällä olisi mahdollisuus tehdä sähköverkkosopimus ja sähkönmyyntisopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuisi jakeluverkonhaltijan jakeluverkon kautta. Pykälän soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että loppukäyttäjille turvattaisiin näissä tilanteissa verkkoonpääsy myös suurjännitteisiin jakeluverkkoihin ja kantaverkkoon. Muilta osin ehdotus vastaa voimassa olevaa säännöstä. Muutosehdotus perustuu unionin tuomioistuimen Citiworks -tuomioon.

Ehdotuksen mukaan kiinteistönhaltijan olisi huolehdittava siitä, että loppukäyttäjällä on mahdollisuus tehdä sähköverkkosopimus ja sähköntoimitussopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuu sähköverkonhaltijan sähköverkon kautta. Kiinteistönhaltijan tulisi luovuttaa loppukäyttäjälle tätä tarkoitusta varten käyttöoikeus kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäiseen sähköverkkoon. Jos sähkön mittaus on järjestetty kiinteistössä siten, että sähkö toimitetaan loppukäyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköverkon kautta, olisi loppukäyttäjän korvattava kiinteistönhaltijalle sähkön mittaukseen liittyvistä muutostöistä aiheutuvat kustannukset päättäessään ostaa sähkönsä sähköverkonhaltijan sähköverkon kautta.

Loppukäyttäjän velvoite korvata kiinteistönhaltijalle sähkön mittaukseen liittyvistä muutostöistä aiheuttamansa kustannukset tulisi rajata muutostöistä aiheutuneisiin kohtuullisiin mittauskustannuksiin. Loppukäyttäjää ei pitäisi velvoittaa korvaamaan kiinteistönhaltijan omaksi hyödykseen tekemiä ylimitoitettuja mittauslaitehankintoja. Voimassa olevan sopimuskäytännön mukaan kiinteistöt solmivat kiinteistökohtaisen liittymissopimuksen verkonhaltijan kanssa. Tämän vuoksi yksittäisen loppukäyttäjän siirtyessä sähköverkon asiakkaaksi ei olisi perustetta eikä tarvetta erillisen liittymissopimuksen tekemiseen hänen osaltaan.

114 § . Muutoksenhaku. Pykälän 4 momentista esitetään kumottavaksi säännös, joka koskee muutoksenhakua työ- ja elinkeinoministeriön hankelupapäätöksestä. Säännös olisi tältä osin tarpeeton, koska 14 §:n mukaisia hankelupia koskevat päätökset ehdotetaan siirrettäviksi työ- ja elinkeinoministeriöltä valtioneuvoston yleisistunnolle. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 8 §:n mukaan valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Markkinaoikeuden päätökseen saisi jatkossakin hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Energiavirasto on sähkömarkkinadirektiivin ja sähkökauppa-asetuksen tarkoittama kansallinen sääntelyviranomainen. Direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että kansallinen sääntelyviranomainen voi suorittaa sille unionin lainsäädännössä säädetyt tehtävät riippumattomasti ja tehokkaasti. Tämän vuoksi markkinaoikeuden muutoksenhakutuomioistuimena käsittelemissä sääntelyasioissa Energiavirastolla tulisi olla mahdollisuus ilman valituslupamenettelyä hakea muutosta markkinaoikeuden sääntelyasioissa antamiin päätöksiin, joilla markkinaoikeus on muuttanut tai kumonnut viraston päätöksen. Valituslupamenettelyä ei ehdoteta tämän vuoksi lisättäväksi niihin sähkömarkkinalaissa tarkoitettuihin sääntelyasioihin, joissa markkinaoikeus toimii muutoksenhakutuomioistuimena Energiaviraston päätöksille.  

7.2Maakaasumarkkinalaki

12 § . Hankelupa valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamiseen . Pykälän 1 momentissa säädetään, että valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamiseen on haettava kirjallisesti hankelupaa työ- ja elinkeinoministeriöltä. Valtioneuvoston asetuksella annetaan tarkemmat säännökset lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista ja selvityksistä.

Momenttia esitetään muutettavaksi siten, että valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamista koskevan hankeluvan myöntämisestä päättää hakemuksesta valtioneuvosto yleisistunnossaan. Päätösvalta hankeluvan myöntämisestä siirrettäisiin näin ollen työ- ja elinkeinoministeriöltä valtioneuvoston yleisistunnolle.

Hankeluvan myöntäminen valtakunnan rajat ylittäville maakaasun siirtoputkille on ensisijaisesti tarveharkintaa maakaasujärjestelmän tarpeiden sekä toimitusvarmuuden turvaamisen näkökulmasta. Harkintavalta hankelupa-asioissa on tavanomaisiin viranomaispäätöksiin nähden laaja ja lähestyy tarkoituksenmukaisuusharkintaa. Perustuslain 67 §:n 1 momentin mukaan valtioneuvostolle kuuluvat asiat ratkaistaan valtioneuvoston yleisistunnossa tai asianomaisessa ministeriössä. Yleisistunnossa ratkaistaan laajakantoiset ja periaatteellisesti tärkeät asiat sekä ne muut asiat, joiden merkitys sitä vaatii. Näin ollen on perusteltua, että päätöksen hankeluvan myöntämisestä tekee valtioneuvosto.

Pykälän 1 momentin sanamuotoon esitetään lisäksi lakiteknistä muutosta valtioneuvoston asetuksenantovaltuuden osalta. Säännös esitetään muutettavaksi siten, että valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista ja selvityksistä. Säännös jättää tällöin valtioneuvostolle harkintavallan asetuksen antamisen tarpeellisuudesta.

96 § . Muutoksenhaku . Pykälän 4 momentista esitetään kumottavaksi säännös, joka koskee muutoksenhakua työ- ja elinkeinoministeriön hankelupapäätöksestä. Säännös olisi tältä osin tarpeeton, koska 12 §:n mukaisia hankelupia koskevat päätökset ehdotetaan siirrettäviksi työ- ja elinkeinoministeriöltä valtioneuvoston yleisistunnolle. Oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 8 §:n mukaan valtioneuvoston yleisistunnon päätöksistä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Markkinaoikeuden päätökseen saisi jatkossakin hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Energiavirasto on uusiutuvan kaasun, maakaasun ja vedyn sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä, direktiivin (EU) 2023/1791 muuttamisesta ja direktiivin 2009/73/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2024/1788 sekä uusiutuvan kaasun, maakaasun ja vedyn sisämarkkinoista, asetusten (EU) N:o 1227/2011, (EU) 2017/1938, (EU) 2019/942 ja (EU) 2022/869 ja päätöksen (EU) 2017/684 muuttamisesta sekä asetuksen (EY) N:o 715/2009 kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2024/1789 tarkoittama kansallinen sääntelyviranomainen. Mainittu direktiivi edellyttää jäsenvaltioiden varmistavan, että kansallinen sääntelyviranomainen voi suorittaa sille unionin lainsäädännössä säädetyt tehtävät riippumattomasti ja tehokkaasti. Tämän vuoksi markkinaoikeuden muutoksenhakutuomioistuimena käsittelemissä sääntelyasioissa Energiavirastolla tulisi olla mahdollisuus ilman valituslupamenettelyä hakea muutosta markkinaoikeuden sääntelyasioissa antamiin päätöksiin, joilla markkinaoikeus on muuttanut tai kumonnut viraston päätöksen. Näin ollen valituslupamenettelyä ei ehdoteta lisättäväksi niihin maakaasumarkkinalaissa tarkoitettuihin sääntelyasioihin, joissa markkinaoikeus toimii muutoksenhakutuomioistuimena Energiaviraston päätöksille.

11.1Elinkeinovapaus

Perustuslain 18 §:n 1 momentin nojalla jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perustuslain mukaista elinkeinovapauden periaatetta pidetään elinkeinonharjoittamista koskevana pääsääntönä, josta poikkeaminen on kuitenkin luvanvaraistamisella mahdollista. Luvanvaraisuudesta on aina säädettävä lailla, jonka on täytettävä perusoikeuden rajoitusta koskevat tarkkarajaisuuden ja täsmällisyyden vaatimukset. Rajoitusten olennaisen sisällön, kuten rajoitusten laajuuden ja edellytysten tulee ilmetä laista (esimerkiksi PeVL 19/2021 vp, PeVL 69/2014 vp, PeVL 65/2014 vp, PeVL 13/2014 vp, PeVL 34/2012 vp, PeVL 19/2009 vp ja PeVL 31/2006 vp).

Perustuslakivaliokunta on tarkastellut sähkö- ja maakaasumarkkinalain lupajärjestelmiä lausunnoissaan PeVL 36/2004 vp, PeVL 62/2002 vp ja PeVL 4/2000 vp. Lausunnossaan PeVL 62/2002 vp perustuslakivaliokunta on todennut muun muassa, että sähköverkkotoiminnan luvanvaraisuus on tärkeiden yhteiskunnallisten intressien vuoksi perusteltua ja lausunnossaan PeVL 4/2000 vp, että maakaasuverkkotoiminnan luvanvaraistaminen on maakaasumarkkinoiden toimivuuden kannalta perusteltua.

Perustuslakivaliokunta on käytännössään rinnastanut elinkeinotoiminnan aloittamisen edellytykseksi säädettävän rekisteröimisvelvollisuuden valtiosääntöoikeudellisesti luvanvaraisuuteen ja tarkastellut tällaista sääntelyä perustuslaissa turvatun elinkeinovapauden ja elinkeinotoiminnan luvanvaraistamiselle asetettujen vaatimusten näkökulmasta (esimerkiksi PeVL 58/2014 vp, PeVL 58/2010 vp, PeVL 19/2009 vp, PeVL 15/2008 vp, PeVL 33/2005 vp, PeVL 9/2005 vp, PeVL 56/2002 vp, PeVL 45/2001 vp ja PeVL 24/2000 vp ). Sääntelyä sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan yrityksen hyväksymisestä yritykseksi, jonka palvelujen maksamiseen asiakas voi käyttää kunnan myöntämää palveluseteliä, ei ole pidetty elinkeinovapauden rajoittamisena esimerkiksi rekisteröintimenettelyyn rinnastettavalla tavalla (PeVL10/2009 vp). Elinkeinovapauden kannalta merkityksellisenä ei pidetty myöskään sääntelyä viranomaisen toimivallasta hyväksyä laboratorioita testauslaboratorioksi, kun sääntelyllä ei sinänsä puututtu oikeuteen tarjota laboratoriopalveluita (PeVL 17/2009 vp).

Perustuslakivaliokunta on pitänyt elinkeinotoiminnan sääntelyä ns. luonnolliseen monopoliin perustuvassa markkinatilanteessa lähtökohtaisesti tarpeellisena ja hyväksyttävänä (PeVL 19/2021 vp ja PeVL 4/2000 vp). Tällaisessa tilanteessa on valiokunnan mukaan perusteltua pyrkiä edistämään kilpailua ja suojaamaan asiakkaiden varallisuusarvoisia oikeuksia tavanomaista tehokkaammilla sääntelykeinoilla (PeVL 19/2021 vp ja PeVL 36/2004 vp). Valiokunnan mielestä lainsäätäjällä on luonnollisten monopolien sääntelyssä laaja liikkumavara (PeVL 19/2021 vp).

Laissa säädettävien elinkeinovapauden rajoitusten tulee olla täsmällisiä ja tarkkarajaisia, minkä lisäksi rajoittamisen laajuuden ja edellytysten tulee ilmetä laista (PeVL 36/2021 vp, PeVL 36/2021 vp, PeVL 13/2014 vp).

Perustuslain turvaaman elinkeinovapauden arvioinnin kannalta keskeisiä uusia säännösehdotuksia hallituksen esityksessä ovat sähkömarkkinalain 14 §:n 1 momentin säännös hankeluvan myöntämisestä suurjännitejohdon rakentamiseen sekä 16 §:n säännökset hankeluvan myöntämisestä siltä osin, kuin hankelupamenettelyn piiriin esitetään lisättävän sähköjohdot, jotka johtavat Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, sekä 20 §:n 1 momenttiin esitettyä säännöstä suurimmasta sallitusta liittymän syöttö- ja ottotehosta.

Perusoikeuksien yleisten rajoitusperiaatteiden mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan. Edellytykseen kuuluu, että kaikki yksilön oikeusasemaan vaikuttavat keskeiset säännökset annetaan lailla. Perusoikeusrajoituksen tulee olla laissa tarkkarajainen ja riittävän täsmällisesti määritetty. Rajoituksen olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Sääntelyn tarkkuuden ja täsmällisyyden kannalta on tärkeää, että laista ilmenee riittävän selkeästi, kuka on oikeutettu käyttämään rajoitusvaltuuksia, mitä valtuuksia käytettäessä saadaan tehdä ja miten silloin on meneteltävä. Ehdotettujen säännösten arvioidaan täyttävän perusoikeuksien rajoitusperiaatteiden vaatimukset lailla säätämisestä sekä säännösten tarkkuudesta ja täsmällisyydestä.

Perusteen, jolla perusoikeutta rajoitetaan, tulee olla perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävä. Rajoitusperusteena voi siten olla esimerkiksi pyrkimys suojata jonkin muun kuin rajoituksen kohteena olevan perusoikeuden toteutumista tai saavuttaa jokin muu sellainen päämäärä, joka on perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta objektiivisin perustein arvioituna (normatiivisessa mielessä) hyväksyttävä. Rajoitussääntelyn tulee olla myös painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa. Talousvyöhykkeellä sijaitsevaa sähköntuotantoa toiseen valtioon liittävän sähköjohdon hankelupamenettelyllä varmistettaisiin, että Suomi voisi säädellä sitä, miten talousvyöhykkeelle rakennettavaa tuulivoimaa ja sen tuottamaa sähköä hyödynnettäisiin. Suurinta sallittua liittymän syöttö- ja ottotehoa koskevalla sääntelyllä pyritään puolestaan turvaamaan sähköjärjestelmän toimivuutta. Säännöksellä pyritään ehkäisemään laajojen ja hitaasti korjattavissa olevien sähköjärjestelmän suurhäiriöiden syntymistä. Säännöksellä suojataan siten yhteiskunnan toimivuutta ja turvallisuutta sekä muiden verkon käyttäjien sähkönsaantia ja heidän varallisuusarvoisia oikeuksiaan. Ehdotetun sääntelyn katsotaan olevan painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimaa.

Perusoikeusrajoitusten tulee olla välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja muutenkin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Perusoikeuden rajoitus on sallittu vain, jos tavoite ei ole saavutettavissa perusoikeuteen vähemmän puuttuvin keinoin. Rajoitus ei saa mennä pidemmälle kuin on perusteltua ottaen huomioon rajoituksen taustalla olevan intressin painavuus suhteessa rajoitettavaan oikeushyvään. Talousvyöhykkeellä sijaitsevaa sähköntuotantoa toiseen valtioon liittävän sähköjohdon hankelupamenettelyä koskeva sääntely on yhtenäistäisi kyseisten sähköjohtojen hankelupamenettelyn muiden valtakunnan rajan ylittävien sähköjohtojen hankelupamenettelyn kanssa, ja sen katsotaan näin ollen täyttävän suhteellisuusperiaatteen vaatimukset. Suurinta sallittua liittymän syöttö- ja ottotehoa koskeva sääntely määräytyy fysiikan lakien mukaisesti. Tämän vuoksi tavoitetta ei katsota voitavan tehokkaasti ja luotettavasti saavuttaa vähemmän elinkeinonvapauteen puuttuvin keinoin. Lisäksi perustuslakivaliokunta on katsonut, että lainsäätäjällä on luonnollisten monopolien sääntelyssä laaja liikkumavara. Näillä perusteilla voidaan katsoa elinkeinovapauteen kohdistuvien rajoitusten olevan välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi sekä muutoin suhteellisuusvaatimuksen mukaisia.

Ehdotetun sääntelyn ei arvioida olevan ongelmallista perustuslain 18 §:n 1 momentin kannalta.

11.2Omaisuuden suoja

11.3Sääntelyvallan siirtäminen

Esitykseen sisältyy uusia valtuuksia tarkempien säännösten ja määräysten antamiseen.

Perustuslain (731/1999) 80 § koskee asetuksen antamista ja lainsäädäntövallan siirtoa. Pykälän 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvosto ja ministeriö voivat antaa asetuksia perustuslaissa tai muussa laissa säädetyn valtuuden nojalla. Lailla on kuitenkin säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan (PeVL 10/2014 vp, PeVL 58/2010 vp, PeVL 44/2010 vp). Pykälän 2 momentin mukaan myös muu viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Tällaisen valtuutuksen tulee olla soveltamisalaltaan täsmällisesti rajattu. Määräystenantovaltuuksien säätämistä viranomaiselle rajoittaa myös perustuslain 80 §:n 1 momentin säännös lain alasta. Lailla on sen perusteella säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan (PeVL 35/2005 vp).

Perustuslain 80 §:n 2 momentin mukaisesta valtuudesta voidaan siis säätää vain, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä. Tällainen erityinen syy on hallituksen esityksen HE 1/1998 vp perusteluiden mukaan käsillä lähinnä silloin, kun kysymyksessä on tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä. Sääntelyn kohteeseen liittyvät erityiset syyt saattavat joskus edellyttää myös usein ja nopeasti muuteltavien säännösten antamista. Perustuslain uudistusta koskeneen hallituksen esityksen mukaan viranomaista ei kuitenkaan saisi valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä, jos sääntelyn asiallinen merkitys edellyttää, että asiasta säädetään lailla tai asetuksella. Valtuuttavan lain tulee täyttää perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännössä asetetut täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset (ks. esim. PeVL 34/2012 vp, s. 3), ja valtuutukselta edellytetään tavanomaista suurempaa täsmällisyyttä. Olennaista on, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa. Valtuutuksen soveltamisalaa voidaan rajata esimerkiksi alueellisesti, henkilöllisesti, asiallisesti tai ajallisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa usein määräyksen tarkasti rajattua kohderyhmää.

Esitys sisältää muulle viranomaiselle kuin tasavallan presidentille, valtioneuvostolle tai ministeriölle kohdistetun sääntelyvallan siirtämisen Energiavirastolle koskien ehdotetuissa 20 b ja 20 c §:ssä tarkoitettujen joustavien liittymissopimusten sääntelykehystä. Sähkömarkkinadirektiivin 6 a artiklan mukaan sääntelyviranomaisen tai muun toimivaltaisen viranomaisen, jos jäsenvaltio on niin säätänyt, on luotava kehys siirtoverkonhaltijoille ja jakeluverkonhaltijoille, jotta ne voivat tehdä joustavia liittymissopimuksia direktiivin 31 artiklan 3 kohdan sekä asetuksen (EU) 2019/943 50 artiklan 4 a kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti julkaistuilla alueilla, joilla verkkokapasiteettia on saatavilla uusia liitäntöjä varten rajoitetusti tai ei lainkaan. Ehdotetun 20 b §:n 5 momentin mukaan Energiavirasto voisi antaa tarkempia määräyksiä joustavan liittymissopimuksen ehdoista, joustavan liittymissopimuksen edellyttämästä tehonohjausjärjestelmästä sekä joustavan liittymissopimuksen tarjoamisen edellytyksistä. Vastaavasti Energiavirasto voisi 20 c §:n 5 momentin nojalla antaa tarkempia määräyksiä pysyvänä ratkaisuna toteutettuihin joustaviin liittymissopimuksiin sovellettavista ehdoista sekä liittymän edellyttämästä tehonohjausjärjestelmästä. Tarkemmat määräykset olisivat teknisluonteisia ja niillä täydennettäisiin vähäisiltä osin lakiin esitettyjä joustavien liittymissopimusten toteuttamisen pääperiaatteita.

Sähkömarkkinoiden osalta erityisenä syynä sääntelyvallan siirrolle voidaan lisäksi pitää toimialan luonnetta ja EU-sääntelyn velvoitteita. Sähköverkot ovat niin sanottuja luonnollisia monopoleja, sillä rinnakkaisten kilpailevien verkkojen rakentaminen ei ole yleensä taloudellisesti järkevää. EU-lainsäädännössä verkkoon pääsy on pyritty tekemään mahdollisimman helpoksi kaikille sähköverkkopalveluja tarvitseville.

Ehdotetut valtuutussäännökset on rajoitettu koskemaan teknisluontoisia yksityiskohtia oikeusaseman perusteiden määräytyessä lain säännösten perusteella. Valtuutussäännökset on sijoitettu ja asiallisesti kytketty säänneltävää asiaa koskevaan pykälään. Norminantovalta on lisäksi säädetty mahdollisimman tarkkarajaisesti ja täsmällisesti, ja sääntely perustuu lisäksi EU-sääntelyn velvoitteisiin. Ehdotukseen sisältyvien sääntelyvallan siirtämistä koskevien säännösten ei näin ollen arvioida olevan ristiriidassa perustuslain kanssa.

11.4Arvio säätämisjärjestyksestä

Edellä tässä luvussa mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Tämän lain verkonhaltijaa koskevia säännöksiä sovelletaan luvanvaraista sähköverkkotoimintaa harjoittavaan elinkeinonharjoittajaan, jolla on hallinnassaan Suomessa sijaitsevaa sähköverkkoa, jollei jäljempänä toisin säädetä tai jollei Energiavirasto ole päätöksellään vapauttanut verkonhaltijaa luvanvaraisuudesta.

Tässä laissa tarkoitetaan:

Luvanvaraista ei ole:

Tarkempia säännöksiä sähköverkkolupaa koskevasta hakemuksesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Energiavirasto voi kirjallisesta hakemuksesta antaa yksittäistapausta koskevan ennakkotiedon siitä, onko sähköverkkotoimintaa varten haettava 4 §:n 1 momentissa tarkoitettu sähköverkkolupa. Hakemuksessa on esitettävä asian ratkaisemiseksi tarvittava selvitys. Ennakkotietoa ei anneta, jos samaa toimintaa koskien on vireillä sähköverkkolupaa koskeva hakemus tai jos asia on jo Energiaviraston toimesta ratkaistu.

Ennakkotietoa koskevaa voimassa olevaa päätöstä on hakijan vaatimuksesta noudatettava sovellettaessa tätä lakia, jos:

Tarkempia säännöksiä ennakkotietoa koskevasta hakemuksesta voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.

Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupa myönnetään hakemuksesta hakijalle, joka harjoittaa sähköverkkotoimintaa maantieteellisesti rajatulla teollisuus- tai elinkeinoalueella taikka yhteisiä palveluja tarjoavalla alueella sijaitsevassa jakeluverkossa tai suurjännitteisessä jakeluverkossa, jossa ei toimiteta sähköä kuluttajille, jos:

Suljetun jakeluverkon sähköverkkolupaa ei kuitenkaan saa myöntää hakijalle, jonka sähköverkossa toimitetaan sähköä kuluttajille, ellei kysymyksessä ole sähköntoimitus pienelle määrälle kuluttajia, joilla on työsuhteeseen perustuvia tai vastaavia yhteyksiä hakijaan.

Suljettuun jakeluverkkoon ja suljetun jakeluverkon haltijaan sovelletaan, mitä tässä laissa säädetään suurjännitteisestä jakeluverkosta ja jakeluverkosta sekä jakeluverkonhaltijasta, ellei erikseen toisin säädetä. Lupapäätökseen sovelletaan, mitä 5 §:ssä säädetään sähköverkkoluvan myöntämisestä. Suljetun jakeluverkon sähköverkkoluvan hakijaan ei sovelleta 6 §:n 3–5 kohdassa säädettyjä sähköverkkoluvan hakijaa koskevia vaatimuksia.

Muut saavat rakentaa vastuualueelle jakeluverkkoa, jos:

Nimellisjännitteeltään vähintään 110 kilovoltin sähköjohdon rakentamiseen on haettava kirjallisesti hankelupa. Hankeluvan myöntää Energiavirasto. Jos hakemuksen kohteena on sähköjohto, joka ylittää valtakunnan rajan, tai Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain (1058/2004) 3 a §:n mukainen sähköjohto, joka johtaa Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankeluvan myöntää valtioneuvosto yleisistunnossa. Valtakunnan rajan ylittävän tai Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle johtavan sähköjohdon rakentamiseen myönnetyn hankeluvan siirtämiseen toiselle on haettava uusi hankelupa.

Hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on, että sähköjohdon rakentaminen on sähkön siirron turvaamiseksi tarpeellista. Jos hakemuksen kohteena on sähköjohto, joka ylittää valtakunnan rajan, tai Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:n mukainen sähköjohto, joka johtaa Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankeluvan myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että sähköjohdon rakentaminen on muutoinkin sähkömarkkinoiden kehityksen ja vastavuoroisuuden kannalta tarkoituksenmukaista.

Jos hakemus ei koske sähköjohtoa, joka ylittää valtakunnan rajan, tai Suomen talousvyöhykkeestä annetun lain 3 a §:n mukaista sähköjohtoa, joka johtaa Suomen talousvyöhykkeeltä toiseen valtioon tai toisen valtion talousvyöhykkeelle, hankelupa on 1 momentin estämättä myönnettävä:

Hankelupaan voidaan liittää luvan edellytysten kannalta tarpeellisiksi katsottavia ehtoja.

Verkonhaltijan tulee toiminta-alueellaan riittävän hyvälaatuisen sähkön saannin turvaamiseksi verkkonsa käyttäjille ylläpitää, käyttää ja kehittää sähköverkkoaan sekä yhteyksiä toisiin verkkoihin sähköverkkojen toiminnalle säädettyjen vaatimusten ja verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti.

Verkonhaltijan tulee pyynnöstä ja kohtuullista korvausta vastaan liittää sähköverkkoonsa tekniset vaatimukset täyttävät sähkönkäyttökohteet, voimalaitokset ja energiavarastot toiminta-alueellaan. Liittymän syöttöteho sähköverkkoon tai ottoteho sähköverkosta ei kuitenkaan saa ylittää suurinta sallittua askelmaista tehonmuutosta, jonka sähköjärjestelmä kestää käyttövarmuutta vaarantamatta. Liittämistä koskevien ehtojen ja teknisten vaatimusten tulee olla avoimia, tasapuolisia sekä syrjimättömiä, ja niissä on otettava huomioon sähköjärjestelmän toimintavarmuus ja tehokkuus.

Verkonhaltija voi tarjota joustavia liittymissopimuksia sellaisissa sähköverkkonsa osissa, joissa sähköverkon kapasiteettia on saatavilla rajoitetusti tai ei lainkaan uusia liittymiä tai olemassa olevan liittymän suurentamista varten ja joissa liittyjän tarvitseman liittymän toteuttaminen edellyttää sähköverkon kehittämistä.

Joustavassa liittymissopimuksessa on mainittava:

Liittyjän, jolla on joustava liittymissopimus, on asennettava liittymään luotettavaksi todettu tehonohjausjärjestelmä.

Joustava liittymissopimus ei saa viivästyttää sähköverkon kehittämistä. Joustavasta liittymissopimuksesta tulee siirtyä kiinteään liittymissopimukseen sähköverkon kehittämisen myötä.

Energiavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä 2 momentissa säädetyistä joustavan liittymissopimuksen ehdoista, 3 momentissa tarkoitetusta tehonohjausjärjestelmästä sekä 4 momentissa säädetyistä joustavan liittymissopimuksen tarjoamisen edellytyksistä.

Sähköverkon osissa, joissa Energiavirasto on verkonhaltijan hakemukseen perustuvalla päätöksellään katsonut, ettei sähköverkon kehittäminen ole tehokkain ratkaisu, joustavia liittymissopimuksia voidaan uusien liittymien toteuttamiseksi tai olemassa olevien liittymien suurentamiseksi liittyjän suostumuksella tehdä 20 b §:n 4 momentista poiketen pysyvinä ratkaisuina. Päätöksessä on yksilöitävä sen perusteena olevat verkkokomponentit.

Pysyvästi joustavassa liittymissopimuksessa on mainittava:

Liittyjän, jolla on pysyvästi joustava liittymissopimus, on asennettava liittymään luotettavaksi todettu tehonohjausjärjestelmä.

Energiavirasto voi verkonhaltijan tai liittyjän hakemuksesta taikka omasta aloitteestaan peruuttaa 1 momentissa tarkoitetun päätöksensä tai muuttaa päätöksessä tarkoitetun sähköverkon osan ulottuvuutta, jos päätöksessä tarkoitetussa sähköverkon osassa olosuhteet ovat muuttuneet rajoituksen aiheuttaneissa verkkokomponenteissa siten, että 1 momentissa tarkoitetun päätöksen antamisen edellytykset eivät enää täyty. Energiaviraston on peruutuspäätöksessään määrättävä sekä verkonhaltijan että sähköverkon osan liittyjien kannalta kohtuullinen siirtymäaika, jonka päätyttyä pysyvästi joustavia liittymissopimuksia ei enää saa käyttää sähköverkon osassa. Liittymissopimukseen, johon Energiaviraston päätös vaikuttaa, sovelletaan mainittuna siirtymäaikana 20 b §:n 2–4 momenttia, jollei verkonhaltijan ja liittyjän välillä ole liittymissopimuksen solmimisen yhteydessä sovittu toisin.

Energiavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä 2 momentissa tarkoitetuista pysyvästi joustavan liittymissopimuksen ehdoista ja 3 momentissa tarkoitetusta tehonohjausjärjestelmästä.

Kantaverkkoa ovat:

Kantaverkonhaltijan on nimettävä ja julkaistava kantaverkkoonsa kuuluvat sähköjohdot, sähköasemat ja muut laitteistot kunkin siirtopalvelujen hinnoittelua koskevan valvontajakson ajaksi viimeistään yhdeksän kuukautta ennen valvontajakson alkamista. Kantaverkonhaltijan on ennen nimeämistä varattava verkkonsa käyttäjille sekä asiaan liittyville viranomaisille ja muille sidosryhmille tilaisuus tulla kuulluksi nimeämisehdotuksesta. Kantaverkonhaltija voi poistaa julkaisemastaan nimeämispäätöksestä sähköjohtoja, sähköasemia ja muita laitteistoja ennen seuraavan valvontajakson alkamista vain painavasta syystä.

Kantaverkonhaltijan nimeämispäätös ja sen muutokset on toimitettava Energiavirastolle. Energiavirastolla on oikeus kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta vaatia kantaverkonhaltijaa tekemään muutoksia nimeämispäätökseen, jos päätös ei ole lainmukainen.

Kantaverkonhaltijan verkkopalvelun sopimuspuolella on oikeus saattaa kantaverkonhaltijan julkaiseman nimeämispäätöksen tai sen muutoksen lainmukaisuus Energiaviraston ratkaistavaksi riitojenratkaisumenettelyssä kuukauden kuluessa siitä, kun kantaverkonhaltija on julkaissut päätöksensä. Riitojenratkaisumenettelyyn sovelletaan sähkö- ja maakaasumarkkinoiden valvonnasta annetun lain 29 §:ää.

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan on laadittava valtakunnallista yhteenliitettyä sähkön siirtoverkkoansa ja hallinnassaan olevia rajayhdysjohtoja sekä niiden yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin koskeva kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma. Muun kantaverkonhaltijan on laadittava kantaverkkoansa ja sen yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin koskeva kymmenvuotinen kehittämissuunnitelma. Kantaverkonhaltijan on käytettävä kehittämissuunnitelmaa pohjana sähkökauppa-asetuksessa säädetyn unionin laajuisen verkon kehittämissuunnitelman laatimisessa. Kehittämissuunnitelma on päivitettävä kahden vuoden välein.

Kehittämissuunnitelmassa on oltava:

Kehittämissuunnitelma on julkaistava. Kantaverkonhaltijan on ennen kehittämissuunnitelman julkaisemista varattava verkkonsa käyttäjille sekä asiaan liittyville viranomaisille ja muille sidosryhmille tilaisuus tulla kuulluksi kehittämissuunnitelmasta.

Kehittämissuunnitelma ja kuulemisen tulokset on toimitettava Energiavirastolle. Energiavirastolla on oikeus kuuden kuukauden kuluessa suunnitelman vastaanottamisesta vaatia kantaverkonhaltijaa tekemään muutoksia kehittämissuunnitelmaan, jos:

Energiavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä kehittämissuunnitelmassa annettavista tiedoista, suunnitelman toimittamisesta Energiavirastolle sekä 3 momentissa tarkoitetun kuulemisen järjestämisestä.

Järjestelmävastaavan kantaverkonhaltijan vastuualueeseen kuuluvat valtakunnan alue Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta ja Suomen talousvyöhyke.

Sen lisäksi, mitä 19 §:ssä säädetään verkonhaltijan kehittämisvelvollisuudesta, jakeluverkonhaltijan tulee toiminta-alueellaan kehittää sähköverkkoaan kahden tai useamman erillisen voimalaitoskokonaisuuden liittämiseksi sähköverkkoon verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti.

Jakeluverkonhaltijan tulee toiminta-alueellaan kehittää 19 §:ssä ja tämän pykälän 1 momentissa säädetyllä tavalla uutta suurjännitteistä jakeluverkkoa verkon käyttäjien kohtuullisten tarpeiden mukaisesti, jos tämä ei ole verkonhaltijan teknisiin, taloudellisiin ja organisatorisiin voimavaroihin nähden taikka verkonhaltijan verkon muiden käyttäjien kannalta kohtuutonta.

Kiinteistönhaltijan on huolehdittava siitä, että loppukäyttäjällä on mahdollisuus tehdä sähköverkkosopimus ja sähköntoimitussopimus, jossa sähköntoimitus tapahtuu sähköverkonhaltijan sähköverkon kautta. Kiinteistönhaltijan tulee luovuttaa loppukäyttäjälle tätä tarkoitusta varten käyttöoikeus kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäiseen sähköverkkoon. Jos sähkön mittaus on järjestetty kiinteistössä siten, että sähkö toimitetaan loppukäyttäjille kiinteistön tai sitä vastaavan kiinteistöryhmän sisäisen sähköverkon kautta, loppukäyttäjän on korvattava kiinteistönhaltijalle sähkön mittaukseen liittyvistä muutostöistä aiheutuvat kustannukset päättäessään ostaa sähkönsä sähköverkon kautta.

Markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.

Valtakunnan rajan ylittävän siirtoputken rakentamiseen on haettava kirjallisesti hankelupa. Hankeluvan myöntää valtioneuvosto yleisistunnossa. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista ja selvityksistä.

Markkinaoikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Markkinaoikeuden päätöstä on valituksesta huolimatta noudatettava, jollei korkein hallinto-oikeus toisin määrää.