Laki tutkimus- ja kehittämistoiminnan lisävähennyksestä vuosina 2013—2015
- Type of statute
- Laki
- Date of Issue
- Date of publication
- Updated statute
- 992/2012
- Statute Book of Finland
- Säädösteksti
Text of original statute
Amendments and corrections are made to the up-to-date statute, not to the statute’s original text. Corrections are also published in the PDF version of the statute in the Statute Book.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 §Soveltamisala
Osakeyhtiöllä ja osuuskunnalla on oikeus verovuosina 2013—2015 tehdä elinkeinotoiminnan tulostaan työntekijöilleen maksamiinsa tutkimus- ja kehittämistoiminnan palkkoihin perustuva lisävähennys tässä laissa säädetyllä tavalla.
2 §Määritelmät
Tässä laissa tarkoitetaan:
tutkimus- ja kehittämistoiminnalla tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus) annetun komission asetuksen (EY) N:o 800/2008 30 artiklan 1 kohdan 2—4 alakohdassa tarkoitettua perustutkimusta, teollista tutkimusta ja kokeellista kehittämistä, joilla systemaattisesti tavoitellaan tiedon lisäämistä tai tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi;
palkalla tutkimus- ja kehittämistyötä tekeville työntekijöille välittömästi tämän työn perusteella maksettuja ennakkoperintälain (1118/1996) 13 §:ssä ja ulkomailta tulevan palkansaajan lähdeverosta annetun lain (1551/1995) 1 §:ssä tarkoitettuja palkkoja; palkkaan ei kuitenkaan lueta tuloverolain (1535/1992) 66—68 §:ssä tarkoitettuja etuja.
3 §Lisävähennyksen peruste ja määrä
Lisävähennykseen on oikeutettu kotimainen osakeyhtiö tai osuuskunta. Oikeus lisävähennykseen on myös vastaavan ulkomaisen oikeushenkilön Suomessa olevan kiinteän toimipaikan harjoittaman tutkimus- ja kehittämistoiminnan perusteella.
Lisävähennys myönnetään osakeyhtiön tai osuuskunnan omaan liiketoimintaan liittyvään tutkimus- ja kehittämistoiminnan hankkeeseen kohdistuvien palkkojen perusteella. Palkoista otetaan verovuonna huomioon elinkeinotulon verottamisesta annetun lain (360/1968) 8 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetut palkat, joiden suorittamisvelvollisuus on mainitun lain 22 §:n 1 momentin mukaisesti syntynyt kyseisen verovuoden aikana.
Lisävähennyksen määrä on 100 prosenttia tämän pykälän 2 momentissa tarkoitetuista palkoista. Lisävähennyksen enimmäismäärä on verovuonna 400 000 euroa. Lisävähennystä ei myönnetä, jos verovuonna vähennettävä määrä on alle 15 000 euroa.
Lisävähennystä ei saa tehdä elinkeinotoiminnan tuloksi luetusta, konserniavustuksesta verotuksessa annetussa laissa (825/1986) tarkoitetusta konserniavustuksesta.
Poiketen siitä, mitä tuloverolain 119 §:n 2 momentissa säädetään, lisävähennys luetaan osaksi elinkeinotoiminnan tappiollista tulosta.
4 §Lisävähennyksen erityiset edellytykset
Lisävähennystä ei myönnetä sellaisten 3 §:ssä tarkoitettujen palkkojen perusteella, jotka otetaan huomioon myönnettäessä muuta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklassa tarkoitettua kotimaista tai ulkomaista valtiontukea.
Lisävähennystä ei myönnetä yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 30 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulle tutkimusorganisaatiolle. Lisävähennystä ei myönnetä, jos tutkimus- ja kehittämistoiminnan hanke on toteutettu yhteistyössä tutkimusorganisaation kanssa ja tutkimusorganisaatio saa yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 31 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja valtiontueksi katsottavia rahoitusosuuksia tähän hankkeeseen.
Lisävähennystä ei myönnetä osakeyhtiölle tai osuuskunnalle, joka on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen 1 artiklan 6 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla taloudellisissa vaikeuksissa tai jota koskee mainitun artiklan 6 kohdan b alakohdassa tarkoitettu Euroopan komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys, jossa tuki on julistettu sääntöjen vastaiseksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.
5 §Lisävähennys yritysjärjestelyssä siirtyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan osalta
Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 a §:ssä tarkoitetun sulautumisen yhteydessä vastaanottavan yhtiön verotuksessa vähennetään sulautumisessa siirtyneeseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdistuvien palkkojen perusteella enintään tämän lain 3 §:ssä tarkoitettu määrä vähennettynä sulautuvan yhtiön verotuksessa verovuonna vähennetyllä määrällä.
Mitä 1 momentissa säädetään sulautumisesta, sovelletaan myös elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 c §:ssä tarkoitetun jakautumisen ja 52 d §:ssä tarkoitetun liiketoimintasiirron yhteydessä sekä hankkivan yhtiön verotuksessa liiketoiminnan hankinnan yhteydessä.
6 §Menettely
Lisävähennystä on vaadittava ennen verotuksen päättymistä. Verovelvollisen on esitettävä riittävä selvitys vähennyksen myöntämisen edellytysten täyttymisestä ja vähennyksen laskentaperusteena käytettävistä palkkamenoista. Verohallinto antaa tarkempia määräyksiä selvitykseen tarvittavista tiedoista.
Tekes - teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus antaa Verohallinnon pyynnöstä lausunnon 3 §:ssä tutkimus- ja kehittämistoiminnalle säädettyjen edellytysten täyttymisestä.
Muilta osin lisävähennykseen sovelletaan verotusmenettelystä annettua lakia (1558/1995).
7 §Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2013 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2015.
Lakia sovelletaan verovuosilta 2013—2015 toimitettavissa verotuksissa.
Tätä lakia ei sovelleta, jos 3 §:ssä tarkoitettu tutkimus- ja kehittämistoiminnan hanke on aloitettu ennen lain voimaantuloa.
VaVM 36/2012
EV 168/2012
Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012
Tasavallan PresidenttiSAULI NIINISTÖHallinto- ja kuntaministeriHenna Virkkunen