Evankelis-luterilaisen kirkon perhe-eläkelaki
- Type of statute
- Laki
- Date of Issue
- Updated statute
- 258/1970
Text of original statute
Amendments and corrections are made to the up-to-date statute, not to the statute’s original text. Corrections are also published in the PDF version of the statute in the Statute Book.
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1§
Virka- tai työsuhteessa evankelis-luterilaiseen kirkkoon, sen seurakuntaan, seurakuntainliittoon tai muuhun seurakuntain yhtymään olleen henkilön kuoltua suoritetaan perhe-eläkettä sen mukaan kuin tässä laissa säädetään.
Mitä 1 momentissa on säädetty, koskee myös diakonissalaitoksen johtajatarta sekä sellaista diakonissaa, joka päätoimenaan hoitaa opetustehtävää diakonissalaitoksessa.
Yhdistys, muu yhtymä, säätiö tai laitos voi kirkkohallituksen kanssa sopia, että sen palveluksessa olevaan pappiin tai lehtoriin, jolle tuomiokapituli on antanut toimeen määräyksen, sovelletaan tämän lain säännöksiä.
Tämä laki ei koske viranhaltijaa eikä työntekijää jonka virka- tai työsuhteeseen perustuvasta perhe-eläketurvasta on säädetty erikseen.
2§
Perhe-eläkkeen suorittamisen edellytyksenä on, että 1 §:ssä tarkoitetulla henkilöllä, jota tässä laissa sanotaan edunjättäjäksi, oli oikeus 20 päivänä toukokuuta 1966 annetun evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain (298/66) mukaiseen eläkkeeseen tai että hän sai sitä.
3§
Mikäli tästä laista ei muuta johdu, noudatetaan perhe-eläkkeeseen nähden soveltuvin osin valtion perhe-eläkelain säännöksiä.
Perhe-eläkkeeseen nähden on myös soveltuvin osin noudatettava, mitä evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain 4―8 ja 11 §:ssä on säädetty.
4§
Jos edunsaaja saa eläkkeellä olleen edunjättäjän jälkeen korvauksen virka- ja armovuodenedusta, suoritetaan hänelle perhe-eläkkeestä kahdentoista ensimmäisen kalenterikuukauden aikana ainoastaan se osa, jolla perhe-eläkkeen määrä ylittää edunsaajalle myönnetyn virka- ja armovuoden korvauksen mainittuna aikana.
5§
Kun perhe-eläke lakkaa lesken solmittua uuden avioliiton, hänelle ei suoriteta valtion perhe-eläkelaissa tarkoitettua kertasuoritusta.
6§
Miespuolisella leskellä on oikeus perhe-eläkkeeseen vain, milloin hän on pysyvästi työhön kykenemätön eikä hänellä ole varoja tarpeelliseen toimeentuloon.
Perhe-eläkkeen suorittaminen miespuoliselle leskelle voidaan keskeyttää tai lakkauttaa tai perhe-eläkkeen määrää voidaan hänen osaltaan alentaa, jos hänen olosuhteissaan on tapahtunut sellainen muutos, että hänen sen jälkeen on katsottava kokonaan tai osaksi kykenevän itse huolehtimaan toimeentulostaan tai saavan sen omista varoistaan.
7§
Jos edunsaajalla edunjättäjän kuoleman johdosta on oikeus saada tapaturmavakuutuslain säännöksiin perustuvaa huoltoeläkettä, liikennevakuutuslain säännöksiin perustuvaa jatkuvaa korvausta tai sotilasvammalakiin perustuvaa huoltoeläkettä, voidaan tämän lain mukainen perhe-eläke suorittaa täysimääräisenä, kunnes huoltoeläkkeen tai korvauksen määrä on lopullisesti ratkaistu. Edunsaajan oikeus mainittuun huoltoeläkkeeseen tai korvaukseen siirtyy kirkon keskusrahastolle perhe-eläkkeestä huoltoeläkkeen tai korvauksen johdosta vähennettävää määrää vastaavalta osalta.
8§
Kirkon perhe-eläkekassa lakkaa tämän lain voimaan tullessa. Kassan varat sekä vastuu kassan sitoumuksista ja muista velvoitteista siirtyvät kirkon keskusrahastolle.
9§
Jos kirkon perhe-eläkekassan vakuutettu on tässä laissa tarkoitettu viranhaltija, hänen kassavakuutuksensa lakkaa tämän lain voimaan tullessa. Hänen jälkeensä ei suoriteta kassaeläkettä.
Kassan vakuutettu, joka ei ole 1 momentissa tarkoitettu viranhaltija, säilyttää kassavakuutuksensa entisin ehdoin. Muullakin kassan vakuutetulla on oikeus säilyttää kassavakuutuksensa entisten ehtojen mukaisena, jos hän kuuden kuukauden kuluessa tämän lain voimaantulosta siitä kirjallisesti ilmoittaa kirkkohallitukselle. Ilmoituksen tehneeseen henkilöön ei sovelleta tätä lakia. Tehdyn ilmoituksen saa peruuttaa.
10§
Henkilöllä, jolle tämän lain voimaan tullessa suoritetaan eläkettä kirkon perhe-eläkekassasta, on oikeus kassaeläkkeeseensä entisten ehtojen mukaisesti. Leskelle sekä 18 vuotta nuoremmalle tai työkyvyttömyyden perusteella eläkettä saavalle lapselle maksettavaa kassaeläkettä korotetaan 25 prosentilla tämän lain voimaantulosta lukien.
11§
Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta ja soveltamisesta annetaan asetuksella.
12§
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä kesäkuuta 1970.
Tässä laissa tarkoitettuna edunjättäjänä pidetään myös
1) henkilöä, jolla evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain voimaantulo- ja soveltamissäännöksen 3 momentissa tarkoitetun ilmoituksen johdosta ei ole oikeutta sanotun lain mukaiseen eläkkeeseen, ja
2) henkilöä, joka kuollessaan sai ennen 1 päivää tammikuuta 1967 sattuneen eläketapahtuman johdosta myönnettyä eläkettä evankelisluterilaisten seurakuntien pappien ja kanttoriurkurien oikeudesta eläkkeeseen ja seurakuntien velvollisuudesta suorittaa eläkkeiden maksamisesta aiheutuvat kustannukset 8 päivänä joulukuuta 1949 annetun lain (744/49) tai seurakunnan eläkesäännön perusteella.
Myönnettäessä perhe-eläkettä 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun edunjättäjän jälkeen, pidetään eläkkeen perusteena olevana palkkana sitä palkkaa, jonka mukaan edunjättäjän oma eläke kuolinhetkellä määräytyi.
Tätä lakia sovelletaan myös, jos edunjättäjä on kuollut joulukuun 31 päivän 1966 jälkeen mutta ennen tämän lain voimaantuloa. Jos edunsaajalla tuona aikana sattuneen kuolemantapauksen johdosta on oikeus perhe-eläkkeeseen aikaisempienkin säännösten nojalla, hänellä on oikeus saada perhe-eläkettä joko aikaisempien säännösten tai tämän lain mukaisesti.
Edunsaajalla, jolle on 4 momentissa tarkoitetun kuolemantapauksen johdosta myönnetty perhe-eläke aikaisempien säännösten nojalla, on oikeus siirtyä saamaan perhe-eläkettä tämän lain nojalla ilmoittamalla tästä kirjallisesti kirkkohallitukselle ja luopumalla oikeudestaan aikaisempien säännösten mukaiseen perhe-eläkkeeseen. Siirtyminen toimeenpannaan sen kalenterikuukauden alusta, joka kuukauden kuluttua ilmoituksen tekemisestä ensiksi seuraa. Eläkeasian, joka koskee edellä tässä momentissa tarkoitettua kuolemantapausta, käsittelee kirkkohallitus hakemuksesta uudelleen.
Jos henkilö tämän lain voimaan tullessa on edunjättäjä, jonka jälkeen suoritetaan perheeläkettä seurakunnan perhe-eläkesäännön mukaan, suoritetaan hänen jälkeensä perhe-eläkettä aikaisempien säännösten mukaan, jos hän viimeistään vuoden 1970 loppuun mennessä kirjallisesti ilmoittaa seurakunnalle niin haluavansa. Tehdyn ilmoituksen saa peruuttaa.
Seurakunnan vastuulle 4 ja 6 momentin mukaan jäävän perhe-eläkkeen korvaamisesta seurakunnalle on voimassa, mitä evankelis-luterilaisen kirkon eläkelain voimaantulo- ja soveltamissäännöksen 6 momentissa, sellaisena kuin se on 24 päivänä tammikuuta 1969 annetussa laissa (47/69), on säädetty eläkkeestä aiheutuvien menojen korvaamisesta.
Helsingissä 10. päivänä huhtikuuta 1970
Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen Opetusministeri Johannes Virolainen